Valtiomahti

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Kuukausi: syyskuu 2018

TODELLISUUS TARUAKIN IHMEELLISEMPI

PERUSTEELLINEN SELVITYS VAKOILIJA VON HELLENSINSISTÄ VIE LÄPI SUOMEN KOHTALONVUOSIEN

Seppo Konttinen – Kari Vitie
Kuolemaantuomittu – vakoilija von Hellensin kohtalo
Otava 2018

Maximilian von Hellens (1889-1967) oli tsaarin sota-akatemiasta valmistunut upseeri. Hänestä tuli Suomen armeijan ainoa sotaväen rikoslain perusteella sotapetoksesta kuolemaan tuomittu upseeri.

Pitkäaikaisen taloustoimittajataustan omaavat Seppo Konttinen ja Kari Vitie ovat uutterasti penkoneet kaiken tästä jännittävän uran kokeneesta vakoilijasta, maailman toiseksi vanhimman ammatin harjoittajasta. Vitiellä on kokemusta myös sotilasasiamiehen, diplomaatin ja asekaupan tehtävistä.

Perusteellinen työ nimien ja päivämäärien vilinässään ei vähennä teoksen jännittävyyttä. Moni agenttiromaani jää tätä tietokirjaa valjummaksi. von Hellensistä kehittyi Suomen vaihtelevissa kohtaloissa tiedustelija, salaisten tietojen vaihtaja ja verkottuja pienen mutta kansainvälispoliittisesti kiinnostavan Suomen pääkaupungin vakoilijayhteisössä.

Tavallaan von Hellens oli johdonmukainen: hänen suuntauksensa oli aina länsivallat, Britannia ja USA. Tietoja kulki Saksan armeijan vahvuuksista, ryhmityksistä ja huollosta itärintamalla Kaivopuiston länsilähetystöjen kautta etenkin Yhdysvaltain sotilasjohtoon, josta ne saman tien menivät kanssasotija neuvostoarmeijalle.

von Hellens jäi kiinni jatkosodan aikana, ja ilmeisesti saksalaisten painostuksesta sotaylioikeus tuomitsi hänet kuolemaan. Pienen maan tuomioistuimella ei ole valinnanvaraa, kun vahva aseveli vaatii. Tuomio tuli nopeasti, kaikkia taustoja ei tutkittu ja päätös oli ankarin mahdollinen.

”Nokalla” vietettyjen ahdistavien vankeuskuukausien aikana tuli välirauha ja valvontakomissio otti Suomessa asiat hoitoonsa. Taas tuli suurvalta peliin. Yhdysvaltain ulkoministeri  Cordell Hullin kirje tasavallan presidentti Risto Rytille johti von Hellensin armahdukseen. Kun Ryti kysyi asiainhoitaja McClintockilta, parantaako armahdus Suomen ja Yhdysvaltain suhteita, vastaus oli kylmäävä: ”Sitä en voi taata, mutta teloitus varmuudella huonontaisi niitä.”

von Hellens pelastui ja aloitti uudet toimet. Moni takki kääntyi, ja neuvostoystävyys kuten myös neuvostovihamielisyys tulivat sodasta selvinneen pienen tasavallan avainsanoiksi, joilla päättäjiä nostettiin ja kaadettiin. Kotikommunistimme kuten myös Urho Kekkosen ageeraus sodanjälkeisessä Suomessa läksytetään kirjassa perusteellisesti.

Samalla kuitenkin avautuu von Hellensin linkkimiehen roolista selviä viittauksia siihen, miten kanavia länteen pidettiin auki, korkeimmillakin tahoilla. Kylmän sodan kaksinapaisessa maailmassa Suomella oli tarkat paikat, ja von Hellensin kaltaisten puuhien paljastuminen olisi ollut ja ajoittain olikin äärimmäisen kiusallista.

Suomessa on tutkittu paljon suhdettamme Neuvostoliittoon. Sodan jälkeen natsikollaboraattoreita ja oikeistotahoja jahdattiin systemaattisesti, armeijaa ja valtiollinen poliisi puhdistettiin. Sen sijaan yllättävätkin nimet salaisissa länsiyhteyksissä ovat pysyneet Britannian ja Yhdysvaltain arkistojen kätköissä, joista niitä ei saada.

Suomessa valtio omistaa edelleenkin yrityksiä. Syyt ja perustelut ovat moninaisia. Yksi syy selviää kirjasta. Valtion omistama Suomen matkatoimisto oli varsinainen vakoilijapesä, josta löytyi von Hellensillekin sodan jälkeen työpaikka. Tuohon aikaan harvinainen ulkomaanmatkailu oli matkatoimistovirkailijoille luontevaa.

Kirjan epilogi on von Hellensin testamentti vaimolleen ja neljälle lapselleen, synkeä yksinpuhelu, värikkään ja rankan elämän kuvaus, ”huonon isän” anteeksipyyntö. Jälkeenjääneestä omaisuudesta on vain lyhyt maininta: puhelinosake – ja kirjoituspöydän salalokeroon piilotettu Sveitsin salaisen pankkitilin numerokoodi.

Konttinen ja Vitie sijoittavat von Hellensin elämän etenemisen aikansa mullistuksiin, ja olojen kuvaukset ovat erinomaisen kiintoisaa luettavaa. On kuin olisi menty päähenkilön sisään kokemaan noita kiihkeitä vuosikymmeniä vaihtelevine suuntauksineen.

Välillä poiketaan jo varsin etäälle päähenkilöstä, kun kerrotaan ajan muistakin ilmiöistä ja henkilöistä. Tämä kaikki auttaa kuitenkin lukijaa ymmärtämään taustoja ja jopa vakoiluyhteisön motiiveja. Kirjoittajat hakevat paikoin liiankin uteliaasti psykologisia vaikuttimia, aina ankarasta isästä lähtien. Monia kysymyksiä jää vieläkin vastaamatta, mutta jännittävän lisävalaisun kirja tuo Suomen ankarimpien vuosien historiaan.

Asiavirheitä en pysty löytämään. Aatelismiehen erisnimen von-osan kirjoittaisin kuitenkin jopa virkkeen alussa pienellä v:llä, en isolla kuten uutuusteos johdonmukaisesti tekee.

MATTI SAARINEN

ÖKYELÄKELÄISTEN KULTAPOSSUKERHO PORSKUTTAA

Mitä yhteistä on Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievosella, Finnairin Pekka Vauramolla, Elisan Veli-Matti Mattialla, Metson Matti Kähkösellä, Varman Risto Murrolla ja Ilmarisen Jouko Pölösellä. Eläkeherrat pääsevät nauttimaan kymmenien tuhansien lisäeläkettä normaalin työeläkkeen päälle siirtyessään reserviin työelämästä. Kaiken lisäksi he maksavat lisäeläkkeistään vähemmän veroja verosuunnittelun (lue veronkierron) avulla kuin 1600 euron keskieläkkeellä kitkutteleva suomalainen. Monet kultapossukerhon jäsenistä pääsevät eläkkeelle jo kuusikymppisenä, kun samaan aikaan tavallisen kansalaisen eläkkeelle lähtö karkaa vuosi vuodelta yhä kauemmaksi tuntemattomaan tulevaisuuteen yhä pienemmällä eläkkeellä.

Tämän eläkeläiskerhon eliitti makaa Portugalin auringossa maksamatta lisäeläkkeistään veroa euron euroa. Porukan kahden kärki koostuu Keskon entisestä pääjohtajasta Matti Halmesmäestä ja Rautaruukin toimitusjohtajasta Sakari Tammisesta. He ehtivät nostaa lisäeläkkeensä verottomana, koska verosopimuksen purku Portugalin kanssa siirtyy ainakin ensi vuoteen.

Sipilän hallitus on päättänyt jo vuonna 2016, että lisäeläkkeistä luovutaan valtion yhtiöissä. Periaatepäätös ei ole kuitenkaan estänyt myöntämästä lisäeläkettä Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramolle. Valtio omistaa lentoyhtiöstä yli puolet, joten Sipilän hallitus olisi voinut torpata edun myöntämisen. Viimeksi tiedotusvälineet ovat kertoneet, että Nesteen Matti Lievoselle toimitusjohtajalle maksetaan 40 000 euroa kuukaudessa eläkettä. Mahtieläkkeestä päätti yhtiön hallitus.

Kultapossukerhon kirjoittamattomissa sisäpiirisäännöissä toimitaan niin, että kerholaiset jakavat toinen toisilleen lisäeläkkeitä ”sulle-mulle” periaatteella suuryhtiöiden hallituksissa. Miksi tähän korruptiolta maistuvaan käytäntöön ei tule loppua? Valtion kanta omistajana on ollut jo vuodesta 2012, ettei lisäeläkkeitä käytetä palkitsemiseen, koska järjestelmä pitää sisällään verojen välttelyn. Jos eläkeherra pääministerin tavoin sijoittaa lisäeläkkeensä vakuutuskuoreen ja samalla lykkää veronmaksuaan ja pienentäen näin veron määrää. Lisäeläke on näin käytännössä siirrettyä palkkaa. Järjestelmän maksavat muut veronmaksajat.

Tätä porsaanreikää pystyvät käyttämään hyväkseen työeläkeyhtiön Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja Ilmarisen Jouko Pölönen. Johtajien vuosiansiot pyörivät puolen miljoonan ja miljoonan välillä. Jakamalla lisäeläketulot useammalle vuodelle, niin verotus pienenee. Yhtiöiden ottamat lisäeläkkeet johtajilleen eivät ole varsinaisia yksilöllisiä lisäeläkevakuutuksia vaan ryhmäeläkevakuutuksia. Tästä vakuutuksesta ei veroteta edunsaajaa ansiotuloperusteella, vaan veroja maksetaan vain saadusta lisäeläkkeestä. Näin on linjannut korkein hallinto-oikeus, sen vahvistetun tulkinnan mukaan ryhmään riittää kaksi henkilöä. Mistä varoista työeläkeyhtiöiden johdon lisäeläkkeet maksetaan?

Kun lakisääteiden eläkejärjestelmämme ei näytä takaavan riittävää eläketurvaa edes maan hyvätuloisimmille ihmisille, niin miten nyt ja tulevaisuudessa järjestelmä takaisi riittävän toimeentulon pieneläkeläisille. Sipilän hallituksen vastaus kysymykseen on, otetaan köyhiltä eläkeläisiltä. Vuoden 2016 kansaneläkeindeksin jäädyttäminen ja leikkaaminen vaikuttivat dramaattisesti siihen sidottujen etuuksien reaaliseen tasoon. Eläkeläisten kannalta merkittäviä KEL-indeksiin sidottuja etuuksia ovat kansaneläke, takuueläke, hoitotuki. rintamalisä ja perhe-eläke.

Lisäksi eläkkeensaajan asumistuki lakkautettiin ja siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tällä leikkauksella heikennettiin kaikkein köyhimpien eläkeläisten toimeentuloa. Mutta ei Sipilän hallitus ole tyytynyt vain köyhien eläkeläisten kurjistamiseen, myös työeläkeindeksin korotusten leikkaaminen on kohdistunut keskiverto eläkeläiseen. Kelan laskelmien mukaan normaali indeksikorotus vuodesta 2015 vuoteen 2019 olisi 5,3 prosenttia, mutta nyt leikattuna vain se olisi vain 1,5 prosenttia. Tämän vuoden alusta työeläkeindeksiä korotettiin vain 0,55 prosenttia.

Samaan aikaan maan hallitus ei ole ollut halukas leikkaamaan ökyeläkkeitä esimerkiksi eläkekatolla tai kiristämällä suureläkkeen saajien verotusta. Kultapossukerhon verosuunniteluunkaan ei ole haluttu puuttua.  Näin toimii hyvä veli-verkko ja voi hyvin.

Seppo Konttinen

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén