Valtiomahti

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Kategoria: Konttinen Page 1 of 2

KANSALLISOMAISUUDEN RYÖSTÖ

Joulun alla vuonna 2016 Sipilän hallitus sääti hiljaisuudessa lain valtionyhtiöiden omistajaohjauksen muutoksesta. Lainmuutos meni läpi mediahiljaisuudessa, eikä kukaan ymmärtänyt mitä uuden valtion omistaman kehitysyhtiö Vaken perustamisella haettiin. Nyt on alkanut paljastua, minkälaisesta suuresta yhteisten omaisuuksien pimeästä myynnistä on kyse. Kuppauksen juoni piilotettiin pääministeri Sipilän sloganin ”taseet töihin” alle.

Vake Oy:n toimialana on perustaa, omistaa, hallinnoida, ja kehittää toisia osakeyhtiötä sekä luovuttaa tai hankkia niiden osakkeita. Vanhaan hyvään aikaan kansalaisten verorahoilla perustettujen valtionyhtiöiden myynnistä päätettiin eduskunnassa. Nyt Vake Oy:stä on kasvanut hallituksen ikioma valtionyhtiöiden parkkipaikka ja piilokassa, jonka päätöksentekoon eduskunnalla ei ole nokan koputtamista. Yhtiö voi myydä liikesalaisuuden suojissa eduskuntaa kuulematta yhteistä omaisuutta ja toisaalta tukea yritystoimintaa. Tase on pantu töihin kaikessa hiljaisuudessa ja yhtiöstä on kasvamassa poliittisessa ohjauksessa uusi yritystuen muoto. Kukaan ei pysty valvomaan, minkälaisiin ”poliittisesti” sopiviin yhtiöihin suunnataan tukimiljoonia.

Viime itsenäisyyspäivän alla maan hallitus siirsi Vakeen Nesteen, Postin, Vapon ja Nordic Morbning Groupin ja tänä vuonna vielä Altian osakkeita. Näyttää vahvasti siltä, vaikka kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen, että Vake panee myyntiin omistamansa valtionyhtiöiden osakkeet. Kansainväliset pääomasijoittajat odottavat malttamattomana päästäkseen kaappaamaan suomalaisten verorahoilla perustettuja yhtiöitä. Arvoyhtiö Nesteen Vakeen siirretty osakepotti pannaan suurella todennäköisyydellä lihoiksi, samoin kuin kaikki muutkin Vakeen siirretyt valtionyhtiöiden omistukset.

Tyhmyyspäissään elinkeinoministeri Mika Lintilä ilmoitti viime kesänä, että valtio luopuu 12, 8 miljoonasta Nesteen osakkeesta 67,27 kappalehintaan. Valtion kassaan kilahti myyntituloja 891 miljoonaa euroa. Jo aikaisemmin Sipilän hallitus sai eduskunnalta valtuudet pudottaa valtio-omistus yhtiössä 33,4 prosenttiin. Viime joulukuussa Vakeen siirrettiin 8,3 prosenttia Nesteen osakkeista odottamaan sopivaa myyntihetkeä.

Jos valtio myisi Nesteen osakkeet nyt, kappalehinta kohoaisi liki 90 euroon. Vuonna 2016 polttoainevalmistajan osakkeita olisi saanut ostaa 25 euron kappalehintaan. Maan hallituksen halua myydä Nesteen osakkeita voi syystä pitää kummallisena ja tyhmänä liiketoimena, koska yhtiö on päättänyt maksaa omistajilleen osinkoa 2,28 euroa osakkeelta vuoden 2018 tuloksesta. Valtio tulouttaisi kassaansa nykyisellä omistusosuudella 260 miljoonan euron osinkopotin. Veronmaksaja voi syystä kysellä, miten maan hallitus pystyy sijoittamaan Nesteen myynnistä saadut tulot tuottavammin kuin säilyttämällä omistusosuus yhtiössä nykyisenä.

Osakemarkkina-analyytikot hehkuttavat Nestettä tulevaisuuden tuloksentekijänä ja luotettavana osingonmaksajana myös jatkossa. Hyvin lypsävää lehmää ei kannata tappaa.

Mihin sitten Vaken yhtiömyynneistä saadut suuret rahat aiotaan käyttää, sitä ei tiedä kukaan. Valtion tuottavan omaisuuden myyminen nykyisellä korkotasolla on järkyttävän lyhytnäköistä taloudenpitoa ja operaatio kertoo enemmän muista kansalaisille piiloon jäävistä päämääristä.

Entä mitä tapahtuu, jos Posti (Vakeomistus 49,9%) likvidoidaan hallituksen päätöksellä, tehdäänkö taas ”carunat”? Julkisuudessa pääministeri Sipilä on kuitenkin vakuuttanut, että ”minulle taseen töihin laittaminen ei ole missään vaiheessa tarkoittanut valtionyhtiöiden lihoiksi laittamista”.

 

Seppo Konttinen

PETOS VAKUUTUSKUORESSA

Varakkaat suomalaiset sijoittajat kiertävät veroja laillisesti niin sanotussa vakuutuskuoressa, jonka sisällä voi ostaa ja myydä sijoituksia ilman veroseuraamuksia. Kuoren sisällä voi siis olla esimerkiksi osakkeita, kiinteistöjä, lainoja, joiden sijoitustuotoista maksetaan veroa vasta sitten kun tuottoja nostetaan kuoresta. Törkeimmillään vakuutuskuoren haltija ei maksa sijoituksestaan veroa lainkaan.

Maan kuuluisin verokuorimannekiini on pääministeri Juha Sipilä, joka on ilmoittanut pitävänsä varojaan vakuutuskuoressa. Lain mukaan ministerin pitää ilmoittaa taloudelliset sidonnaisuutensa, mutta Sipilä ei ole kertonut minkälaista omaisuutta hänellä on vakuutuskuoren sisällä, eikä sitäkään mikä on vakuutuskuoren arvo. Näin kansalaiset eivät ole saaneet tietää pääministerin taloudellisista sidonnaisuuksista. Korkeimmat oikeusviranomaiset ovat hyväksyneet Sipilän menettelyn.
Sipilä ja muut rikkaat sijoittavat voivat vakuutuskuorikikkailulla minimoida veroja monella tempulla. Kun kuoresta on nostettu vain alkuperäistä pääomaa, ei veroa tarvitse maksaa. Verovälttelyn kikka kakkonen voidaan tehdä näin: maatalousyrittäjä lainaa miljoonia korkealla korolla rahapulassa olevalle yhtiölleen ja hankki samalla vakuutuskuoren lontoolaisesta pankista ja panee yhtiölleen lainaamansa summan sijoituspääomaksi kuoreen näennäisesti riippumattomalle velkojalle. Näin lainan korko pienensi yhtiön tulosta ja sitä kautta Suomeen maksettavaa veroa.

Maatalousyrittäjä saa myös nostaa korkotulonsa verovapaasti, koska hän ei nostanut rahaa enempää kuin kuoressa oli sijoituspääomaa. Maatalousyrittäjä voi myös perinnön jakamisessa pienentää veroja vakuutuskuoren avulla. Kun kuorisopimuksen tekijä kuolee, perikunta määrittelee kuoressa olevan omaisuuden päivän hintaan ja maksaa siitä vain perintöveron (rintaperillisten vero 7-19 prosenttia). Pääomatuloveroa ei maksa kukaan, joka muuten olisi yli 30 prosenttia. Jos perintö siirretään yritysvarallisuutena, maksetaan veroa sijoituksesta noin viisi prosenttia, koska yrityksissä olevia sijoitussalkkuja ei veroteta täyteen arvoonsa.

Yksinkertaisimmillaan sijoittaja on voinut siirtää suomalaisen pörssiyhtiöiden osakkeet pääomaksi kuoreen ja nostaa osingot vakuutuskuoresta verottomasti. Kuoreen piilotetuilla omistuksilla on myös tuottoisaa hyödyntää sisäpiiritietoja kaupankäynnissä viranomaisten tietämättä.

Verottaja on arvioinut, että ulkomaisissa vakuutuskuorissa on suomalaisten varoja yli kymmenen miljardia verottajan ulottumattomissa. Vastaavasti piensijoittaja maksaa listattuun osakeyhtiön maksamista osingoista 25,5- 28,9 prosenttia veroa. Tämän epäkohdan poistamiseksi VM:n työryhmä esitti, että vakuutuskuoren veroetuja leikattaisiin, samalla kun piensijoittajille luotaisiin uusi osakesäästötili. Tälle tilille jokainen suomalainen voisi säästää ja käydä kauppaa verottomasti osakkeilla ja muilla arvopapereilla.
Pankkipiireissä esitystä on tervehditty ilolla, koska pankit pääsisivät rahastamaan tilien hoito- ja välityspalkkioilla. Hanke puolestaan pienentäisi VM:n mukaan valtion verotuloja 260-280 miljoonaa euroa vuosittain.

Osakesäästötililaki on parhaillaan eduskunnan talousvaliokunnassa. Lakiehdotuksen mukaan tilille voisi sijoittaa rahavaroja korkeintaan 50.000 euroa ja tililtä nostoille ei olisi euromääräisiä rajoja eikä aikarajoituksia. Mutta verot maksettaisiin entiseen malliin.
Näyttää vahvasti siltä, että vakuutuskuoren miljoonasijoituksiin ja porsaanreikiin valtiovarainministeri Petteri Orpo ei halua puuttua. Suursijoittajilla on jatkossakin mahdollisuus välttää veroja ja piensijoittaja joutuu maksamaan veroja niin kuin tähän asti.

Seppo Konttinen

ULKOMAISET KAIVOSYHTIÖT RYÖSTÄVÄT LUONNONVARAMME

Joku voi vielä muistaa, että tätä maata puolustettiin ennen aseilla. Nyt puolestaan ulkomaiset kaivosyhtiöt valtaavat käyttöönsä mineraalivaramme ilman vastustusta. Voimassa oleva kaivoslaki lähtee periaatteesta, että valtausperiaatteen mukaan ensiksi paikalle ehtinyt saa pitää esimerkiksi maasta löytyneen kultavarannon ja malmivarat. Jopa afrikkalaisissa kehitysmaissa lähdetään siitä, että mineraaliesiintymät omistaa valtio, joka kohtuullista korvausta vastaan luovuttaa mineraalivaramme kaivosyhtiöille.
Muualla maailmassa kansainväliset yhtiöt joutuvat maksamaan kaivamistaan luonnonvaroista käyttöoikeusmaksuja, jotka jakaantuvat valtion, maanomistajien ja paikallisten asujien kesken. Kanadassa lähdetään jopa siitä, että kaivoksista saatu taloudellinen hyöty jää lähes kokonaan maahan.

Suomi on ainoa maa maailmassa, joka on julistanut yhteiset mineraalivarat kaikenmaalaisten yhtiöiden yhteiseksi omaisuudeksi jopa luonnonsuojelualueilla. Onko siinä mitään järkeä, että jos saudiarabialainen löytää Suomen Lapista kultaa, hän saa pitää sen. Mutta jos suomalainen löytää öljyä Saudi-Arabiasta öljyä, eihän hän saa pitää sitä. Täällä villissä pohjolassa on voimassa kaivosyhtiöiden jokamiehen oikeudet.

Läpimätä vuonna 2011 voimaan tullut kaivoslaki on johtanut siihen, että ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat varanneet Suomen pinta-alasta lähes 38 000 neliökilometriä, melkein koko Tanskan kokoisen maa-alan. Maaperämme uusiutumattomat rikkaudet kuuluvat suomalaisille ei ulkomaisille kaivosjäteille. Suomessa toimii kymmenkunta malmikaivosta, joista vain muutama on kotimaisessa omistuksessa. Kokoomuksen ja keskustan päättäjät eivät ole voimassa olevan kaivoslain valmistelussa ajaneet suomalaisten etua, vaan luovuttaneet kansallisomaisuuttamme erityiseduin ulkomaisille kaivosjäteille.

Kaivoslakia alettiin uudistaa keskustalaisen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen johdolla viime vuosikymmenen lopulla. Lain valmistelussa sanansa sai kuuluviin mm. Maanomistajien liitto, MTK, Kaivosteollisuus ry. Suomen keskusta huolehti sekundalain valmistelussa maaomistajien eduista ja kokoomus kaivosteollisuuden voitoista. Kaivosteollisuus ry. lobbasi onnistuneesti kaivosveroa vastaan kummipoikanaan ministeri Jyri Häkämies. Hänen mukaansa kaivosvero karkottaisi ulkomaiset malmin etsijät Suomesta. Puoluetoveri Jan Vapaavuori säesti julkisuudessa vakuuttamalla kaivosveron haittaavan ylikansallisia kaivosyhtiöitä.
Pelottelupuheet johtivatkin kansalaisten kannalta onnettomaan lopputulokseen, kaivosverosta luovuttiin ja sen sijaan ulkomaisille kaivosyhtiöille järjestettiin erinomaiset mahdollisuudet verovälttelyyn. Se on johtanut nyt siihen, että esimerkiksi vuonna 2016 Agnico Eagle louhi Lapin Kittilässä kultaa noin 230 miljoonan euron arvosta ja maksoi verosuunnittelun ansiosta veroa vain puolitoista miljoonaa euroa.

Vuonna 2012 poliittiset päättäjät vakuuttivat kokoomuslaisen pääministeri Jyrki Kataisen johdolla kaivosteollisuuden lisäävän suomaisten hyvinvointia ja edistävän työllisyyttä. Silloinen demareitten valtiovarainministeri Jutta Urpilainen todisti kaivosteollisuuden olevan erittäin säädeltyä toimintaa ja kaivostoiminnan maksavan veroa elinkeinotoiminnastaan. Tosi asiassa kaivospaikkakunnilla kuntalaiset ja valtio maksavat kaivosteollisuuden puolesta esimerkiksi tiet, viemäröinnin ja valaistuksen ja tukevat vielä kaivosyhtiöitä alemman sähköveron muodossa. Kaiken lisäksi loppulaskuna kaivosyhtiöiden ympäristötuhot jäävät suomalaisille veronmaksajille. Tapaus Talvivaara kertoo karmeudessaan, miten kaivoksen jätevedet pilaavat joet ja järvet, lopulta koko elinpiirin. Tässä ryöstökäytössä eivät paljon paina paikallisten ihmisten oikeudet ja luontoarvot. Olisiko kaivoslain uudistamisen paikka?

Seppo Konttinen

POLIITTISTEN VIRKANIMITYSTEN HUIPPU ON SAAVUTETTU

Poliittiset virkanimitykset ovat suomalaista rakenteellista korruptiota pahimmillaan ja nyt järjestelmässä on saavutettu mädännäisyyden huippu. Sosiaali- ja terveysministerin kansliapäällikön korkeapalkkainen virka on julistettu hakuun, joka päättyy marraskuun 19.päivänä. Uuden päällikön virkatoimet alkavat vasta ensi vuoden lokakuun alusta. Mistä siis johtuu nimitysasiassa tällainen kiire varata omalle puolueen tunnolliselle soturille palkkiovirka tämän hallituksen aikana. Taustalla kummittelee SOTE- ministeriön halu valita sopiva vaan ei välttämättä pätevin SOTE-uudistusta kannattava henkilö riittävän ajoissa, niin ettei tuleva hallitus pääse sotkemaan sekoittamaan nimityskuvioita. On aikoihin eletty.

Nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) ei ole pystynyt julkisesti perustelemaan, miksi virka pantiin hakuun jo nyt. Ministeri Mattila tunnetaan hyvin siitä, ettei hänen kannata antautua julkiseen debattiin. Nyt sininen Mattila yrittää uittaa ehdokkaansa hallitsemaansa ministeriöön, koska uudessa hallituksessa ei nähdä Sinisten puolueen ministeriä.
Pirkko Mattilan vanha puolue perussuomalaiset esittivät jo vuonna 2012, että poliittiset virkanimitykset tulisi kriminalisoida. Puolueen entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen- Lerner lausui eduskunnan suullisella kyselytunnilla: ”Suomessa on rakenteellista korruptiota. Yksi sen ilmenemismuodoista poliittiset virkanimitykset, joilla on ainoastaan huonoja vaikutuksia.” Lausumat ja vaatimukset unohdettiin saman tien, kun hyvä-veli kaupalla Vantaan apulaiskaupunginjohtajaksi nimitettiin perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Niinistö.

Ennen viime eduskuntavaaleja nykyinen pääministeri Juha Sipilä julisti, että poliittisista virkanimityksistä on päästävä eroon. Vaalipuheet osoittautuivat taas kerran turhiksi lupauksiksi, kun esimerkiksi Kelan johtoon valittiin keskustalainen Elli Aaltonen. Sama peli jatkui, kun uuden turhanpäiväisen Ruokaviraston johtoon valittiin Maaseutuviraston keskustauskollinen pääjohtaja. Kaikki puolueet oikealta vasemmalle ovat ylläpitäneet sitkeästi hengissä tätä korruptiojärjestelmää kansalaisten oikeustajun vastaisesti.
Suomen perustuslain 6. pykälä sanoo että kaikilla kansalaisilla tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus päästä virkaan taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon perusteella. Poliittisissa virkanimityksissä kuitenkin kaiken edellä mainittujen ansioiden edelle menee puolueen jäsenyys, vaikka vain häviävän pieni osa kansasta kuuluu puolueisiin. Käytännössä valintamekanismi sulkee pois suuren osan pätevistä hakijoista viran täytön ulkopuolelle ja moni pätevä hakija ei lähde edes nimityskisaan mukaan. Kun tähän korruptiokäytäntöön sopivasti muokataan etukäteen vielä hakuehtoja, josta esimerkkinä on Eva Biaudetin (rkp.)nimittäminen vähemmistövaltuutetuksi ilman minkäänlaista tutkintoa.

Ajoivatko koko kansan vai puolueensa etua entinen SUPO:n kokoomuslainen nokkamies tai aikoinaan sisäministeriön kansliapäälliköksi nimitetty kristillisten eduskuntavaaliehdokas?

Poliittisista virkanimityksistä on vuosien saatossa kasvanut laajalle levinnyt syöpäkasvain yhteiskunnan rakenteisiin. Jo aikoinaan presidentti Kekkonen ymmärsi, että vallassa pysymisen ehto oli sopivien hännystelijöiden nimittäminen korkeisiin virkoihin. Uskollinen presidentin aseenkantaja ja yhteistoimintamies Kustaa Vilkuna nimitettiin Suomen Akatemiaan ohi pätevimpien hakijoiden, samaa kaveriväylää puolustusvoimien johtoon nousi Yrjö Keinonen ja ministeriksi pääsi ilman omia kykyjä Olavi J. Mattila, esimerkkejä riittää. Nimityskorruptio ei ole Kekkosen päivistä tervehtynyt ja sama meno näyttää jatkuvan.

Seppo Konttinen

ÖKYELÄKELÄISTEN KULTAPOSSUKERHO PORSKUTTAA

Mitä yhteistä on Nesteen toimitusjohtaja Matti Lievosella, Finnairin Pekka Vauramolla, Elisan Veli-Matti Mattialla, Metson Matti Kähkösellä, Varman Risto Murrolla ja Ilmarisen Jouko Pölösellä. Eläkeherrat pääsevät nauttimaan kymmenien tuhansien lisäeläkettä normaalin työeläkkeen päälle siirtyessään reserviin työelämästä. Kaiken lisäksi he maksavat lisäeläkkeistään vähemmän veroja verosuunnittelun (lue veronkierron) avulla kuin 1600 euron keskieläkkeellä kitkutteleva suomalainen. Monet kultapossukerhon jäsenistä pääsevät eläkkeelle jo kuusikymppisenä, kun samaan aikaan tavallisen kansalaisen eläkkeelle lähtö karkaa vuosi vuodelta yhä kauemmaksi tuntemattomaan tulevaisuuteen yhä pienemmällä eläkkeellä.

Tämän eläkeläiskerhon eliitti makaa Portugalin auringossa maksamatta lisäeläkkeistään veroa euron euroa. Porukan kahden kärki koostuu Keskon entisestä pääjohtajasta Matti Halmesmäestä ja Rautaruukin toimitusjohtajasta Sakari Tammisesta. He ehtivät nostaa lisäeläkkeensä verottomana, koska verosopimuksen purku Portugalin kanssa siirtyy ainakin ensi vuoteen.

Sipilän hallitus on päättänyt jo vuonna 2016, että lisäeläkkeistä luovutaan valtion yhtiöissä. Periaatepäätös ei ole kuitenkaan estänyt myöntämästä lisäeläkettä Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramolle. Valtio omistaa lentoyhtiöstä yli puolet, joten Sipilän hallitus olisi voinut torpata edun myöntämisen. Viimeksi tiedotusvälineet ovat kertoneet, että Nesteen Matti Lievoselle toimitusjohtajalle maksetaan 40 000 euroa kuukaudessa eläkettä. Mahtieläkkeestä päätti yhtiön hallitus.

Kultapossukerhon kirjoittamattomissa sisäpiirisäännöissä toimitaan niin, että kerholaiset jakavat toinen toisilleen lisäeläkkeitä ”sulle-mulle” periaatteella suuryhtiöiden hallituksissa. Miksi tähän korruptiolta maistuvaan käytäntöön ei tule loppua? Valtion kanta omistajana on ollut jo vuodesta 2012, ettei lisäeläkkeitä käytetä palkitsemiseen, koska järjestelmä pitää sisällään verojen välttelyn. Jos eläkeherra pääministerin tavoin sijoittaa lisäeläkkeensä vakuutuskuoreen ja samalla lykkää veronmaksuaan ja pienentäen näin veron määrää. Lisäeläke on näin käytännössä siirrettyä palkkaa. Järjestelmän maksavat muut veronmaksajat.

Tätä porsaanreikää pystyvät käyttämään hyväkseen työeläkeyhtiön Varman toimitusjohtaja Risto Murto ja Ilmarisen Jouko Pölönen. Johtajien vuosiansiot pyörivät puolen miljoonan ja miljoonan välillä. Jakamalla lisäeläketulot useammalle vuodelle, niin verotus pienenee. Yhtiöiden ottamat lisäeläkkeet johtajilleen eivät ole varsinaisia yksilöllisiä lisäeläkevakuutuksia vaan ryhmäeläkevakuutuksia. Tästä vakuutuksesta ei veroteta edunsaajaa ansiotuloperusteella, vaan veroja maksetaan vain saadusta lisäeläkkeestä. Näin on linjannut korkein hallinto-oikeus, sen vahvistetun tulkinnan mukaan ryhmään riittää kaksi henkilöä. Mistä varoista työeläkeyhtiöiden johdon lisäeläkkeet maksetaan?

Kun lakisääteiden eläkejärjestelmämme ei näytä takaavan riittävää eläketurvaa edes maan hyvätuloisimmille ihmisille, niin miten nyt ja tulevaisuudessa järjestelmä takaisi riittävän toimeentulon pieneläkeläisille. Sipilän hallituksen vastaus kysymykseen on, otetaan köyhiltä eläkeläisiltä. Vuoden 2016 kansaneläkeindeksin jäädyttäminen ja leikkaaminen vaikuttivat dramaattisesti siihen sidottujen etuuksien reaaliseen tasoon. Eläkeläisten kannalta merkittäviä KEL-indeksiin sidottuja etuuksia ovat kansaneläke, takuueläke, hoitotuki. rintamalisä ja perhe-eläke.

Lisäksi eläkkeensaajan asumistuki lakkautettiin ja siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Tällä leikkauksella heikennettiin kaikkein köyhimpien eläkeläisten toimeentuloa. Mutta ei Sipilän hallitus ole tyytynyt vain köyhien eläkeläisten kurjistamiseen, myös työeläkeindeksin korotusten leikkaaminen on kohdistunut keskiverto eläkeläiseen. Kelan laskelmien mukaan normaali indeksikorotus vuodesta 2015 vuoteen 2019 olisi 5,3 prosenttia, mutta nyt leikattuna vain se olisi vain 1,5 prosenttia. Tämän vuoden alusta työeläkeindeksiä korotettiin vain 0,55 prosenttia.

Samaan aikaan maan hallitus ei ole ollut halukas leikkaamaan ökyeläkkeitä esimerkiksi eläkekatolla tai kiristämällä suureläkkeen saajien verotusta. Kultapossukerhon verosuunniteluunkaan ei ole haluttu puuttua.  Näin toimii hyvä veli-verkko ja voi hyvin.

Seppo Konttinen

SÄHKÖN SIIRTOHINNOITTELUN VÄÄRYYDET – Osa 1.

Paavo Väyrynen kyseli aikoinaan julkisesti, voiko ”v-tukseen” kuolla? Kun seuraa kansalaiskeskustelua sähkön hinnasta netissä ja toreilla, voisi päätellä yleisen joukkokuolemisen olevan lähellä. Eikä syyttä, koska varsinkin sähkönsiirron hinta nousee vuodesta toiseen tolkuttomasti.

Sähkönsiirron jatkuvia hinnannousuja on päivitelty ja kritisoitu siitä lähtien, kuun kokoomuslaisen pääministerin Jyrki Kataisen hallitus päätti myydä kaikkien suomalaisten omistaman Fortumin sähkönsiirtoliiketoiminnan joulukuussa 2013 yksityiselle nykyisin Caruna- nimeä kantavalle yhtiölle. Silloisen hallituksen ministeri vihreiden Pekka Haavisto on jälkeenpäin selittänyt, että tapauksessa tehtiin virhearvio. Tämän munauksen maksavat nyt sähkönkuluttajat, jotka joutuivat   tämän kyseisen kaupan maksumieheksi ja samalla myös  koko kaikkialle levinneen sähkönsiirtotaudin hoitajiksi. Vihreä ministeri vakuutti, etteivät sähkönsiirron nousevat hinnat olleet päättäjien tiedossa. Ja puhui muunneltua totuutta.

Kuluttajan sähkölaskun suuruus riippuu kolmesta suureesta: sähkön siirtomaksusta, kulutetun sähköenergian hinnasta ja verosta. Veroihin ei voi vaikuttaa kuin äänestämällä oikeata puoluetta eduskuntavaaleissa. Omaan sähkölaskun energian hintaan voi vaikuttaa vain vähän, pienentämällä omaa sähköenergian käyttöä.

Sähkön siirtohintaa ei voi kilpailuttaa. Kuluttajille tuottaa ylittämättömiä vaikeuksia ymmärtää, miksi sähkön siirto voi maksaa enemmän kuin itse sähkön kulutus. Pahimmillaan tai parhaimmillaan voi käydä niin, että vaikka sähköt ovat katkaistu mökiltä talveen ajaksi, niin sähkönsiirrosta voi joutua maksamaan kymmeniä euroja. Katkaistun mökkisähkön siirto riippuu siitä, minkä sähkönsiirtoyhtiön alueella lomapaikka sijaitsee. Korkeimmat hinnat ovat perinteisesti olleet suurilla maaseudun sähköyhtiöillä, erot taajamien sähkön siirtohintoihin voivat olla jopa kaksinkertaiset samoin kuin siirtohintojen korotukset. Ja yhtiöiden voitot miljoonissa.

Jälleen heinäkuussa Caruna nostaa sähkönsiirron hintaa noin kuudella ja puolella prosentilla. Vuonna 2016 yhtiö yritti korotta siirtolaskua 27 prosentilla, vaan siirtomaksua kohtuullistettiin ja nyt sähkön siirron hinta voi lain mukaan korottaa vain 15 prosenttia vuodessa. Maan hallituksen mukaan sähkönyhtiöiden siirtohinnoittelu voi siis olla kohtuullista, kun siirtohinnat nousevat vuodesta toiseen 15 prosenteilla. Sähkömarkkinoiden vapauttamisen uskottiin pienentävän kuluttajien sähkönlaskua, mutta toisin kävi.

Nyt työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut professori Jarmo Partasen selvittämään, mikä sähkön siirtohinnoittelussa oikein mättää. Kun hallitus ei itse halua puuttua polttavaan asiaan, se hautaa maan tavan mukaan ikävät asiat selvitysmiehen raportteihin. Sähkölaskun maksajia yritetään hämätä tällaisella keinotekoisella aktiivisuuden osoituksella, koska eduskuntavaalit ovat tulossa.

Koko käsittämätön sähkön siirtohinnoittelusoppa lähti liikkeelle, kun kokoomuslaisen Jyrki Kataisen hallitus päätti lisätä sähkömarkkinoille kilpailua myymällä  valtion omaisuutta yksityiselle ulkomaiselle yhtiölle. Carunan tapaus on vain yksi tapaus katkeamattomassa eriväristen hallitusten tekemien munauksien sarjassa, johon kuuluvat Digita, Sonera, Kemira GrowHow ja nyt Kojamo.

Miten Caruna junailtiin kabineteissa ulkomaiseen omistukseen, on toisen uskomattoman tarinan aihe? Sen keskiössä on kysymys, miten ulkomaalaisten yhtiöiden kannattaa ostaa jatkuvasti sellaista erittäin voitollista toimintaa, jota suomalaisten ei kannata omistajaa. Ja miksi tällainen järjetön toiminta sallitaan?

Seppo Konttinen

KOTIMAINEN KALA EI KELPAA KULUTTAJILLE

Suomi on tuhansien järvien maa, jonka maarajaa ympäröi laajat merialueet. Nämä vesialueet ovat pullollaan kaikenlasta kalaa: pientä ja suurta, valko- ja punalihaista, istutettua ja viljeltyä. Suurhauet, silakat, siiat, lohet, raudut ja kirjolohet eivät kuitenkaan ui kalakaupan tiskille.

Roskakaloiksi haukutuista suomuisista särjistä, piikikkäistä pienahvenista ja ruotoisista lahnoista ei suomalainen kotikokki osaa laittaa minkäänlaista kalaruokaa. Ei vaikka yksi maailman tunnetuimmista ruoka-annoksista Boullabaisse koostuu pikkukaloista ja yli sata vuotta sitten Venäjän keisarin ruokapöytään pyydystettiin Suomenlahdelta norssia. Vesistöjemme pikkukalojen vilja-aitat rökittävät kassikalat maussa ja terveellisyydessä.

Me syömme enemmän kalaa kuin koskaan yli 16 kiloa henkeä kohden vuodessa, josta lähes 80 prosenttia on tuontikalaa. Pääasiassa Norjasta kuskattua värjättyä, antibiooteilla kyllästettyä viikon vanhaa kassikalaa, jota on syötetty vehnällä, soijalla ja rypsiöljyllä.

Kaupalle norjalainen teollisuuskala on ikuinen erikoistarjous, jonka kalakaupan asiakas nielee ruotoineen halpuutensa takia. Vielä 1980-luvun alussa tärkein kauppakala oli silakka, jota syötiin yli 30 miljoona kiloa.  Nyt ammattikalastajien silkkasaalista yli puolet syötetään turkiseläinrehuksi vajaan kahdenkymmenen sentin kilohintaan.

Ennen paistetut silakat, erilaiset kalalaatikot ja savustetut suomukalat kuuluivat perheen arkiruokaan. Nyt tv:n kymmenissä kokkiohjelmissa opetetaan paistamaan fileoitua vuonomaan uivaa vihannesta ja kerrotaan miten ruodottomista kalapakasteista saadaan maustamalla mautonta. Näissä kaupan maksamissa mainosohjelmissa eivät edes kokeiksi itseään mainostavat keskusliikkeiden mannekiinit osaa perata tuoretta kalaa, taito joka kuului vielä muutama vuosi sitten kansalaisvelvollisuuksiin.

Jos emme osaa nauttia vesiemme villeistä ja puhtaista kaloista ruokapöydissämme, niin miten me kykenisimme kauppaamaan kalaherkkujamme maan rajojen ulkopuolelle.

Vuonna 2016 kalaviennin arvo oli 57 miljoonaa euroa, joka koostui kasvatetusta kirjolohesta, lohesta, pakastetusta silakasta ja kilohailista. Tärkeimmät vientimaat olivat Viro, Tanska, Valko-Venäjä ja Latvia.  Merkittävä osa vientikaloista ostettiin samoista maista takaisin pitemmälle jalostettuina säilykekalana. Kalastuspolitiikan järjettömyyttä kuvaa se, että jopa halpaa kalarehua riittää vientiin.

Kalan kokonaiskulutuksen kasvaessa on kalan tuonti lisääntynyt kiihtyvällä tahdilla ja vuonna 2016 tuonnin arvo kohosi jo noin 420 miljoonaan euroon eli noin kahdeksan kertaa vientiä suuremmaksi. Norjalaisen istutetun kassilohen lisäksi tuotiin esimerkiksi thaimaalaista tonnikalaa purkeissa ja fileinä, pakastettua eksoottista doradoa ja puna-ahventa lämpimistä vesistä. Samaan aikaa kalakauppa valittelee, ettei tuoretta suomalaista kalaa löydy myyntiin kovasta kysynnästä huolimatta. Kalakaupan tase on taloudellisesti pahasti miinuksella.

Kalatalouden ongelmia on yritetty vuosikausia ratkaista pyyntimiesten puheilla seminaareissa ja kokouksissa. Saamamiesten neuvoja pyyntivesiltä ei ole haluttu kuunnella, vaan rajoituksilla, etupiiriajattelulla ja politikoinnilla on onnistuttu sotkemaan vesistöjemme merkittävien luonnonvarojen hyödyntäminen.

Seppo Konttinen

Valtio myy omaisuuttaan polkuhinnalla—Telian, Sammon ja Talvivaaran tarina

Valtion omaisuudenhoitoyhtiö Solidium myi viimeiset Telia osakkeensa helmikuun alussa halvalla. Yhtiön omistusta valtio on onnistunut myymään aina silloin, kun osakekurssi on ollut alimmillaan niin kuin nytkin (3,8 euroa/kpl.). Valtio sai kaupasta noin 500 miljoonaa euroa.

Miksi Sipilän hallitus antoi Solidiumin myydä yhden parhaimmista osingonmaksajistaan, joka tänä keväänä olisi maksanut osinkotuottoa noin viisi prosenttia osakkeelta. Osinkotuotto tarkoittaa osingon ja osakkeen hinnan suhdetta. Osakkeen myynnin tekee vielä kummallisemmaksi se, että valtio saa nyt lainaa noin kahden prosentin korolla. Eikö lainarahalla olisi tässä tilanteessa ollut järkevää ostaa Telian osakkeita?

Tällä vuosikymmenellä valtio on myynyt Telia-osakkeitaan seitsemän kertaa ja lähes aina silloin, kun yhtiön osakekurssi pörssissä on ollut alamaissa. Esimerkiksi syyskuun alussa vuonna 2013 valtio myi 68 miljoonaa Telian osaketta vähän yli kolmen euron kappalehintaan, jolloin yhtiön osakekurssi oli alimmillaan tällä vuosikymmenellä. Viime vuoden alussa yhtiön osakkeiden myynti onnistui vähän paremmin noin 4,5 euron kappalehintaan.

Valtio on saanut Telian osakepotistaan yhteensä huikeat yli 3,5 miljardia euroa tällä vuosikymmenellä. Miksi valtio on myynyt voitollisen ja hyvän osingonjakoyhtiön, joka olisi maksanut osinkoina vuosittain miljoonia valtion kassaan .

Vuonna 2000 Suomen valtion kokonaan omistama Sonera lähti pääministeri Lipposen ja valtiovarainministeri Niinistön johdolla ostamaan ns. umts-toimilupia 4, 3 miljardilla eurolla. Taivasosuuskauppa oli yksi Suomen valtion pahimmista bisnesmokista, koska pari vuotta myöhemmin sijoitukset olivat muuttuneet arvottomiksi. Telia osti Soneran vuonna 2002, jolloin yhtiö kastettiin Telia-Soneraksi. Ruotsin valtio omisti yhtiöstä osakkeista 46 prosenttia ja Suomen valtio 19 prosenttia. Loppu onkin enää historiaa, tarinaa siitä mitä tapahtuu kun omistajaohjausta ei ole ja kun osakemyyntejä ohjaa ideologia.

Sammon osakkeiden myynti noudattelee tätä sama surullista vuosikymmeniä kestänyttä kauppatapaa: Valtio myy kruununjalokiviyhtiöitään ja ostaa roskafirmojen osakkeita tilalle. Pitääkö valtion edistää hevosalan koulutusta ja metsäpalveluja verovaroin?

Vuonna 2000 demari- ja kokoomusvetoinen hallitus päätti yhdistää Postipankin ja pörssissä noteeratun yksityisen vakuutusyhtiö Sammon. Junailussa valtiosta tuli pörssiyhtiö Sampo-Leonian omistaja 40 prosentin osuudella. Paavo Lipposen hallitus alkoi välittömästi myydä osakkeita suunnatuilla anneilla työeläkeyhtiö Varmalle ja ulkomaalaisille pääomasijoittajille.

Valtion kassaan kaupoista kilahti runsaat 1300 miljoonaa euroa. Osakkeiden myynti sijoittuu Suomen valtion tekemistä bisnesmokista kärkipäähän. Jos valtio olisi tehnyt wahlroosit ja antanut osakepotin kasvaa, niin vuonna 2015 osakepotista olisi saanut viisi kertaa enemmän eli noin 7000 miljoonaa euroa eli 7 miljardia.

Erinomaisen kannattava ja voitollinen yhtiö Sampo on maksanut vuosien saatossa miljardiosinkoja omistajilleen ja myös Suomen valtiolle satoja miljoonia, vaikka valtion omistusosuus yhtiössä on huvennut osakemyyntien seurauksena. Viimeksi valtio myi vuonna 2014 Sammon osakkeita noin 450 milj.euron kauppahintaan. Vielä viime vuonna valtio sai osinkoja yhtiöstä yli 170 milj. euroa.

Onko valtionyhtiöiden järjettömällä yksityistämisellä tarkoitus myydä veronmaksajien rahoilla perustetut yhtiöt mihin polkuhintaan tahansa tuotoista piittaamatta. Samaan aikaan on työllisyys- ja aluepoliittisin perustein upotettu veronmaksajien rahoja ainakin miljardin verran Talvivaaran kaivoshankkeeseen.

Vuosi sitten pääministeri Sipilän todisti, että Sotkamossa on tapahtunut ihme. Jo aikaisemmin tähän ihmeeseen sijoittivat presidentti Sauli Niinistö ja entinen ministeri Paula Lehtomäki, joka nyt valvoo valtion omaisuudenhoitoyhtiön Solidiumin hallituksessa pääministerin luottoihmisenä valtionyhtiöiden yksityistämistä. Pieni piiri pyörii.

Seppo Konttinen

YRITYSTUKIA ON MAHDOTONTA LEIKATA

Mitä yhteistä on Tuuliwatilla, Viking Linella, Kasvuryhmä Suomella, Mandatumilla, Aapajärven jahdilla, HK-Scanilla ja S-ryhmällä? Nämä yritykset ja yhdistykset ovat saaneet yritystukia vuonna 2106 valtion maksamasta 4, 1 miljardin euron yritystukipotista. Poliitikkojen jakamilla veroeuroilla on tuettu tuulivoiman rakentamista, huviristeilyä, kannattavia pörssiyhtiöitä, kelo-iglujen ja pitkospuiden rakentamista ja perhetyötä sekä keskittynyttä ruokakauppaa.

Kukaan ei ole vuosikausiin pystynyt selvittämään, millä perusteilla yritystukia jaetaan. Ekonomistit ja virkamiehet ovat vuosikausia toistelleet yritystukien vääristävän kilpailua ja lisäävän kansantalouden tehottomuutta. Viesti ei ole mennyt perille, yritystukien määrä kasvoi 4,1 miljardiin euroon vuonna 2016. Jos tukipottiin lisätään vielä maatalouden kansallinen tuki (runsaat 1 miljardia euro) ja alennetut alv-kannat ( yhteensä 3 miljardia euroa), nousee tuki käsittämättömään 8 miljardiin euroon.

Tehottomien ja haitallisten tukien lista on loputon, esimerkkeinä uusiutuvan energian tuki, energiaintensiivisten yritysten veronpalautus, maatalousyrittäjien, turkistuottajien ja poronhoitajien lomituspalveluiden rahoitustuki ja niin edelleen.

Poliittiset päättäjät ja yritystukien saajat perustelevat tätä käsittämätöntä miljardipottia työpaikoilla ja kilpailukyvyllä. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on todennut julkisuudessa: ”En ole valmis ottamaan sitä riskiä, että menetämme työpaikkoja”. Onko porvariministeri todella sitä mieltä, että veronmaksajien rahoilla tuetaan konkurssiyritysten työpaikkoja tai S-ryhmän kilpailukykyä ruokamarkkinoilla, jossa ei ole olemassa edes kilpailua.

Kasvuryhmä Suomi ry. sai vuonna 2016 toimintaansa valtiontukea 134.811,00 euroa. Yhdistys käyttää veromaksajien avustuksia toimintaan, jota kuvaillaan sellaisilla iskulauseilla kuin ”yrittäjyys takaisin yrityksiin” ja ”Suomi kohti kukoistavaa yrittäjähenkistä yhteiskuntaa”. Kasvuryhmän takana näitä hienoja tavoitteita ovat ajamassa muun muassa Suomen rikkain mies Antti Herlin ja yritystukia 31 miljoonan euron edestä yrityksilleen Tuuliwatti ja St 1 kahminut miljonääri Mika Anttonen, joka komeili yritystukia saaneiden listan kärkipaikalla vuonna 2016. On aikoihin eletty.

Erilaisia elinkeinotoiminnan verotukia maksetaan kymmenisen miljardia vuodessa. Tähän lukuun sisältyvät esimerkiksi arvolisäveron alennetut verokannat ja energian sekä liikenteen verohuojennukset. Näin tuet pienentävät tietysti valtion kassaa saamatta jääneinä veroina. Esimerkiksi Viking Line sai vuonna 24 miljoonan vuonna 2015 verotuen ja yhtiö maksoi veroja vain parisen miljoonaa.

On turha syyttää yrityksiä hulppeista verotuista. Sanotaan, että ei hullu ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ja näitä hulluja ovat poliittiset päättäjät, jotka ennen vaaleja yhteen ääneen esittävät miljardien yritystukien leikkaamista. Nyt yritystukien karsimista pohtii Mauri Pekkarisen parlamentaarinen työryhmä, jonka työ näyttä ylivoimaiselta. Ryhmän puheenjohtaja oli aikoinaan luomassa tukiautomaattia tuulivoimalle. Pekkarisen tytär ja vävypoika ovat olleet mukana tuulivoimakonsultointia harjoittavissa yhtiöissä.

Miksi sitten poliitikoille on ylivoimaista karsia ylisuuria yritystukia? Poliitikoille tuet ovat käyttökelpoinen keino jakaa omille äänestäjilleen ja muille sidosryhmille yhteistä hyvää veronmaksajien pussista. Yritystuen saajista löytyy myös kananedustajaehdokkaiden vaalirahoittajia. Kun tämän tietää, ei ole mikään ihme ettei yritystukia leikata.

Seppo Konttinen

PIENKAUPPOJEN KUOLINKAMPPAILU

Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen vuoden 2016 alusta lähtien on johtanut pienten markettien, kioskien ja kyläkauppojen kuolemiin. Taajamien ja lähiöiden ulkopuolella jokapäiväistä leipää joudutaan yhä useammin hakemaan kymmenien kilometrien päästä.

Monissa kunnissa on asukkaiden verorahoilla lähdetty tukemaan liiketilojen remontointia ja alhaisilla liiketilojen vuokrilla pidetty hengissä kirkonkylän viimeistä ruokakauppaa, jotta kuntalaisten ei tarvitsisi lähteä kauppareissulle naapurikuntaan.

Kun Kaakkois-Suomen Rautjärvellä 4000 asukkaan kunnassa Kesko sulki kunnan viimeisen kaupan, oli kuntalaisten 80 000 euron remonttiavustuksella lähdettävä tukemaan uutta kauppiasta. Näin keskusliikkeet ovat onnistuneet siirtää kaupan omat kustannukset veronmaksajille.

Kilpailuviranomaisten hyväksymä kauppa, jossa Kesko osti Siwat ja Valintatalot, johti välittömästi 200 pienkaupan sulkemiseen. Sipilän hallituksen päätökset ovat sataneet suoraan markkinajohtajien S-ryhmän ja Keskon hypermarkettien laariin. Viime vuonna alle sadan neliön suuruisten päivittäistavaramyymälöiden myynti putosi 12,1 prosenttia (PTY), samaan aikaan hypermarkettien myynti kasvoi yli neljä prosenttia.

Vuode 2015 lopulla kauppojen aukioloaikojen avaamista perusteli valtiovarainministeri Aleksander Stubb julkisuudessa sillä, että ”valinnanvapaus lisää työllisyyttä ja tehostaa kilpailua”. Hänen puoluetoverinsa Juhana Vartiainen todisti, että aukiolojen vapauttamisen merkitsee tavalliselle kuluttajille suurempaa vapautta löytää toisensa markkinoilla. Kaupan Keskusliiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala pani paremmaksi väittämällä, ettei sääntely edistä kilpailua vähittäiskaupan alalla.

Herrojen perustelut olivat kansalaisille syötettyä pajunköyttä. Miten kauppojen lukumäärän väheneminen lisää kilpailua? Miten kuluttajien valinnanvapaus kasvaa, kun kauppa palvelut karkaavat yhä kauemmaksi kotiovelta ja miten työllisyys lisääntyy kauppapaikkojen vähetessä.

Sipilän hallituksen päätökset ovat yksiselitteisesti johtaneet vähittäiskaupan keskittymiseen kahden suuren S-liikkeen ja Keskon haltuun. Miksi keskusta ei ole kantanut huolta maaseudun näivettymisestä, miksi kokoomusta ei kiinnosta ajaa kauppiasyrittäjien etua. Kun tiedetään puolueiden, kaupan ja vaalirahoituksen välisestä liitosta, vastaus on ilmiselvä. Kunnissa poliittisilla päätöksillä jaetaan parhaita kauppapaikkoja ja rahastetaan samalla rahaa puolueelle ja sen jäsenille. Kaupan päälle tulevat poliitikoille lankeavat kaupan luottamustoimet etuineen.

Vähän aikaa sitten maa- ja metsätalousministeri Juhani Leppä (kesk.) esitti julkisuudessa: ”On erittäin huolestuttavaa, että palvelut uhkaavat entistä enemmän näivettyä (HS. 22.11.).” Lausuntonsa lopuksi ministeri totesi, ”on tehty paljon toimia tällaisen kehityksen pysäyttämiseksi”. Ministerin lausunnot eivät olleet tarkoitettu vitsiksi.

Seppo Konttinen

 

Page 1 of 2

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén