Joku voi vielä muistaa, että tätä maata puolustettiin ennen aseilla. Nyt puolestaan ulkomaiset kaivosyhtiöt valtaavat käyttöönsä mineraalivaramme ilman vastustusta. Voimassa oleva kaivoslaki lähtee periaatteesta, että valtausperiaatteen mukaan ensiksi paikalle ehtinyt saa pitää esimerkiksi maasta löytyneen kultavarannon ja malmivarat. Jopa afrikkalaisissa kehitysmaissa lähdetään siitä, että mineraaliesiintymät omistaa valtio, joka kohtuullista korvausta vastaan luovuttaa mineraalivaramme kaivosyhtiöille.
Muualla maailmassa kansainväliset yhtiöt joutuvat maksamaan kaivamistaan luonnonvaroista käyttöoikeusmaksuja, jotka jakaantuvat valtion, maanomistajien ja paikallisten asujien kesken. Kanadassa lähdetään jopa siitä, että kaivoksista saatu taloudellinen hyöty jää lähes kokonaan maahan.

Suomi on ainoa maa maailmassa, joka on julistanut yhteiset mineraalivarat kaikenmaalaisten yhtiöiden yhteiseksi omaisuudeksi jopa luonnonsuojelualueilla. Onko siinä mitään järkeä, että jos saudiarabialainen löytää Suomen Lapista kultaa, hän saa pitää sen. Mutta jos suomalainen löytää öljyä Saudi-Arabiasta öljyä, eihän hän saa pitää sitä. Täällä villissä pohjolassa on voimassa kaivosyhtiöiden jokamiehen oikeudet.

Läpimätä vuonna 2011 voimaan tullut kaivoslaki on johtanut siihen, että ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat varanneet Suomen pinta-alasta lähes 38 000 neliökilometriä, melkein koko Tanskan kokoisen maa-alan. Maaperämme uusiutumattomat rikkaudet kuuluvat suomalaisille ei ulkomaisille kaivosjäteille. Suomessa toimii kymmenkunta malmikaivosta, joista vain muutama on kotimaisessa omistuksessa. Kokoomuksen ja keskustan päättäjät eivät ole voimassa olevan kaivoslain valmistelussa ajaneet suomalaisten etua, vaan luovuttaneet kansallisomaisuuttamme erityiseduin ulkomaisille kaivosjäteille.

Kaivoslakia alettiin uudistaa keskustalaisen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen johdolla viime vuosikymmenen lopulla. Lain valmistelussa sanansa sai kuuluviin mm. Maanomistajien liitto, MTK, Kaivosteollisuus ry. Suomen keskusta huolehti sekundalain valmistelussa maaomistajien eduista ja kokoomus kaivosteollisuuden voitoista. Kaivosteollisuus ry. lobbasi onnistuneesti kaivosveroa vastaan kummipoikanaan ministeri Jyri Häkämies. Hänen mukaansa kaivosvero karkottaisi ulkomaiset malmin etsijät Suomesta. Puoluetoveri Jan Vapaavuori säesti julkisuudessa vakuuttamalla kaivosveron haittaavan ylikansallisia kaivosyhtiöitä.
Pelottelupuheet johtivatkin kansalaisten kannalta onnettomaan lopputulokseen, kaivosverosta luovuttiin ja sen sijaan ulkomaisille kaivosyhtiöille järjestettiin erinomaiset mahdollisuudet verovälttelyyn. Se on johtanut nyt siihen, että esimerkiksi vuonna 2016 Agnico Eagle louhi Lapin Kittilässä kultaa noin 230 miljoonan euron arvosta ja maksoi verosuunnittelun ansiosta veroa vain puolitoista miljoonaa euroa.

Vuonna 2012 poliittiset päättäjät vakuuttivat kokoomuslaisen pääministeri Jyrki Kataisen johdolla kaivosteollisuuden lisäävän suomaisten hyvinvointia ja edistävän työllisyyttä. Silloinen demareitten valtiovarainministeri Jutta Urpilainen todisti kaivosteollisuuden olevan erittäin säädeltyä toimintaa ja kaivostoiminnan maksavan veroa elinkeinotoiminnastaan. Tosi asiassa kaivospaikkakunnilla kuntalaiset ja valtio maksavat kaivosteollisuuden puolesta esimerkiksi tiet, viemäröinnin ja valaistuksen ja tukevat vielä kaivosyhtiöitä alemman sähköveron muodossa. Kaiken lisäksi loppulaskuna kaivosyhtiöiden ympäristötuhot jäävät suomalaisille veronmaksajille. Tapaus Talvivaara kertoo karmeudessaan, miten kaivoksen jätevedet pilaavat joet ja järvet, lopulta koko elinpiirin. Tässä ryöstökäytössä eivät paljon paina paikallisten ihmisten oikeudet ja luontoarvot. Olisiko kaivoslain uudistamisen paikka?

Seppo Konttinen