Valtiomahti

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Kuukausi: tammikuu 2018

YRITYSTUKIA ON MAHDOTONTA LEIKATA

Mitä yhteistä on Tuuliwatilla, Viking Linella, Kasvuryhmä Suomella, Mandatumilla, Aapajärven jahdilla, HK-Scanilla ja S-ryhmällä? Nämä yritykset ja yhdistykset ovat saaneet yritystukia vuonna 2106 valtion maksamasta 4, 1 miljardin euron yritystukipotista. Poliitikkojen jakamilla veroeuroilla on tuettu tuulivoiman rakentamista, huviristeilyä, kannattavia pörssiyhtiöitä, kelo-iglujen ja pitkospuiden rakentamista ja perhetyötä sekä keskittynyttä ruokakauppaa.

Kukaan ei ole vuosikausiin pystynyt selvittämään, millä perusteilla yritystukia jaetaan. Ekonomistit ja virkamiehet ovat vuosikausia toistelleet yritystukien vääristävän kilpailua ja lisäävän kansantalouden tehottomuutta. Viesti ei ole mennyt perille, yritystukien määrä kasvoi 4,1 miljardiin euroon vuonna 2016. Jos tukipottiin lisätään vielä maatalouden kansallinen tuki (runsaat 1 miljardia euro) ja alennetut alv-kannat ( yhteensä 3 miljardia euroa), nousee tuki käsittämättömään 8 miljardiin euroon.

Tehottomien ja haitallisten tukien lista on loputon, esimerkkeinä uusiutuvan energian tuki, energiaintensiivisten yritysten veronpalautus, maatalousyrittäjien, turkistuottajien ja poronhoitajien lomituspalveluiden rahoitustuki ja niin edelleen.

Poliittiset päättäjät ja yritystukien saajat perustelevat tätä käsittämätöntä miljardipottia työpaikoilla ja kilpailukyvyllä. Valtiovarainministeri Petteri Orpo on todennut julkisuudessa: ”En ole valmis ottamaan sitä riskiä, että menetämme työpaikkoja”. Onko porvariministeri todella sitä mieltä, että veronmaksajien rahoilla tuetaan konkurssiyritysten työpaikkoja tai S-ryhmän kilpailukykyä ruokamarkkinoilla, jossa ei ole olemassa edes kilpailua.

Kasvuryhmä Suomi ry. sai vuonna 2016 toimintaansa valtiontukea 134.811,00 euroa. Yhdistys käyttää veromaksajien avustuksia toimintaan, jota kuvaillaan sellaisilla iskulauseilla kuin ”yrittäjyys takaisin yrityksiin” ja ”Suomi kohti kukoistavaa yrittäjähenkistä yhteiskuntaa”. Kasvuryhmän takana näitä hienoja tavoitteita ovat ajamassa muun muassa Suomen rikkain mies Antti Herlin ja yritystukia 31 miljoonan euron edestä yrityksilleen Tuuliwatti ja St 1 kahminut miljonääri Mika Anttonen, joka komeili yritystukia saaneiden listan kärkipaikalla vuonna 2016. On aikoihin eletty.

Erilaisia elinkeinotoiminnan verotukia maksetaan kymmenisen miljardia vuodessa. Tähän lukuun sisältyvät esimerkiksi arvolisäveron alennetut verokannat ja energian sekä liikenteen verohuojennukset. Näin tuet pienentävät tietysti valtion kassaa saamatta jääneinä veroina. Esimerkiksi Viking Line sai vuonna 24 miljoonan vuonna 2015 verotuen ja yhtiö maksoi veroja vain parisen miljoonaa.

On turha syyttää yrityksiä hulppeista verotuista. Sanotaan, että ei hullu ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ja näitä hulluja ovat poliittiset päättäjät, jotka ennen vaaleja yhteen ääneen esittävät miljardien yritystukien leikkaamista. Nyt yritystukien karsimista pohtii Mauri Pekkarisen parlamentaarinen työryhmä, jonka työ näyttä ylivoimaiselta. Ryhmän puheenjohtaja oli aikoinaan luomassa tukiautomaattia tuulivoimalle. Pekkarisen tytär ja vävypoika ovat olleet mukana tuulivoimakonsultointia harjoittavissa yhtiöissä.

Miksi sitten poliitikoille on ylivoimaista karsia ylisuuria yritystukia? Poliitikoille tuet ovat käyttökelpoinen keino jakaa omille äänestäjilleen ja muille sidosryhmille yhteistä hyvää veronmaksajien pussista. Yritystuen saajista löytyy myös kananedustajaehdokkaiden vaalirahoittajia. Kun tämän tietää, ei ole mikään ihme ettei yritystukia leikata.

Seppo Konttinen

RAKASTA TÄSSÄ SITTEN VEROJA

Olen ollut aina iloinen veronmaksaja. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa koulutus, terveydenhoito, yhteiskunnan rakenteet ym. rahoitetaan veroilla mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Ketään ei jätetä ja heikoimpien puolta pidetään. Hyvätuloiset maksavat yhteisestä hyvästä enemmän kuin pienituloiset. Itse olen aina allekirjoittanut nämä kauniit ja ylevät ajatukset. Periaatteena on myös ollut, että samasta tulosta kaikki maksavat yhtä paljon veroja. Viime vuosina pääomatulojen ja palkkatulojen välistä eroa on yritetty kaventaa, hyvä näin, vaikka suurituloiset maksavat edelleen veroja pienemmillä prosenteilla kuin pelkästään palkkatuloja ansaitsevat keskituloiset. Ilahduttavaa on ollut myös havaita muutamien uusien nuorten yritysjohtajien positiivinen asenne veroihin. Yhteys hyvinvointiin ja yhteiskunnan turvallisuuteen tunnistetaan. Toivottavasti myös eräät vanhat kauppa- ja vuorineuvokset näkisivät saman yhteyden. Aikaisemmin maksetut verot eivät vapauta tämän päivän veronmaksuvelvoitteesta.

Mikä sitten tässä mättää. Itse kuuluin ja kuulun edelleen hyvin tienaavaan väestönosaan. Eläkkeelle jäämisen jälkeen verotus kuitenkin todella yllätti. Viimeisenä työvuotena maksoin palkastani veroa 29,5 prosenttia plus 8,15 prosenttia eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja. Yhteensä verot ja eläkemaksut olivat 37,65 prosenttia. Lisätulojen marginaalivero oli 43 prosenttia.

Ensimmäisenä eläkevuotena veroprosentti työtuloja selvästi pienemmästä eläkkeestä on 32 prosenttia ja lisätuloprosentti 40,5 prosenttia.  Eläke- tai työttömyysvakuutusmaksua eläkkeestä ei sentään oteta. Hallitus kertoi suureen ääneen, että palkkaveroja alennettiin tämän vuoden alussa. Kun eläketuloni laittaa verohallinnon vuoden 2018 verolaskuriin palkkatuloiksi, tulee veroprosentiksi 24,5 ilman eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja. Eläkeläisenä maksan siis 7,5 prosenttiyksikköä – useita tuhansia euroja – enemmän veroja kuin vastaavasta palkkatulosta. Maksan eläkkeestäni raippaveroa, jota selvästi suuremmasta palkkatulosta ei tarvinnut maksaa. Käytännössä maksan edelleen eläke- ja työttömyysvakuutusmaksua saamatta niille koskaan katetta.

Miksi tässä näin kävi? Verottaako hallitus todella tietoisesti eläkkeitä rankemmin kuin palkkatuloja? Jos eläketuloja halutaan verottaa rankemmalla kädellä, laitettakoon niille sitten reilusti jokin selvä lisävero, vaikkapa eläkeläisten ylimääräinen terveysvakuutusvero. Nykyisessä systeemissä yritetään selvästi hämärtää ja peitellä syitä eläkeläisten korkeampaan verotukseen, rehellisyyttä ja avoimuutta kiitos.

Verotuksen pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja tasapuolista. Nykyinen systeemi on epäreilua ja epätasa-arvoista. Maksan edelleen veroni iloisin mielin, mutta toivon, että kaikki tulot laitettaisiin samalle viivalle ja verotus samanlaiseksi, kiitos.

Ilkka Lehtinen

RUOTSINMAIKKA ON SANKARI

Kun Ritva Viljanen marraskuussa valittiin Vantaan kaupunginjohtajaksi, sai tärkeä nimitys runsaasti julkisuutta. Ylen ruotsinkieliset tv-uutisetkin haastatteli kaksikielisen Vantaan tulevaa johtajaa. Viljanen halusi puhua ruotsiksi ja oli kirjoittanut vastaukset valmiiksi paperille, josta hän ne luki.

Myötähäpeä alkoi hiipiä katsojaan – ääntäminen oli kuin Paasikiven englanti. Kouluruotsi oli päässyt pahasti ruostumaan.

Viljasen loistava ura, joka käsittää mm. työt Helsingin apulaiskaupunginjohtajana, sisäministeriön kansliapäällikkönä, palvelua kahdessa muussakin ministeriössä, väestörekisterikeskuksen ylijohtajana sekä kaksi akateemista loppututkintoa, ei ole riittänyt toisen kansalliskielemme taitoa terästämään.

Viljanen ei ole poikkeus. Lähes säännönmukaisesti etenkin häntä nuoremman polven suomenkieliset eivät ruotsista juuri piittaa, vaikka ovat ”pakolla” sitä koulussa tuntitolkulla päntänneet.

Viestintäväkeä rekrytoidessa kohtaa ”kympin tyttöjä”, jotka vaikuttavat olevan hyviä kaikessa. Englanti on ääntämistä myöten täydellinen, jokin tai parikin muutakin kieltä innokkaan harrastuksen aihe.

Äärimmäisen harvoin ilmestyy ruotsia osaava viestintäkokelas, ellei nyt satu olemaan suomenruotsalainen, jolloin taas suomen kirjoitus voi kaivata harjoitusta. Mistä moinen välinpitämättömyys toista kotimaista kohtaan, selkeä karttelu?

Silloin harvoin kun ruotsista innostunut nuori aikuinen sattuu puheisiin, on lähes aina selitys tähän poikkeukseen: ”Minulla oli niin hyvä ruotsinmaikka koulussa, että hän sai meidät innostumaan aineestaan.”

Ruotsin tuntien läpivienti nykypolville voi tuntua opettajasta kuin kivirekeä vetäisi. Siksi maikka, joka saa luokan innostumaan ja oikeasti oppimaan, on sankari, jolle kuuluu mitali.

On selvää, että rationaalisin hyötyargumentein keskittymistä ruotsinkieleen on vaikea puolustaa, etenkin nykynuorille. Ruotsia puhutaan maailmassa toki enemmän kuin lilliputtikieli suomea, mutta kansainvälistä työuraa miettivä tietää, että ruotsalaistenkin maailmanyritysten konsernikieli on englanti.

Englannilla, joka tosiasiassa on Suomenkin kakkoskieli, pärjää kaikissa Pohjoismaiden pääkaupungeissa, myös Helsingissä erittäin hyvin. Muutenkin eletään maailmankylässä, jossa englanti dominoi. Se on käytännössä pakollinen, ruotsi ei pitkälle kanna. Suomen kansainvälistyessä ja ”liityttyä Eurooppaan” pohjoismaisen yhteyden korostamisen merkitys on suhteellisesti vähentynyt

Toki olosuhteet ja elämäntiet vaihtelevat. Suomeen hakeutunut pakolainen voi onnekseen joutua vaikkapa Närpiöön tai muualle ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Siellä tiettävästi osataan kotouttaa, integroida tulokas uuteen outoon kotipaikkaansa, paljon paremmin kuin lähes kauttaaltaan kanta-Suomessa. Voi jopa käydä niin hyvin, että hän oppiikin suomen sijasta ruotsinkielen – aikamoinen laajennus elämän mahdollisuuksiin, kun koko Pohjola avautuu eikä rajoitu vain Suomeen.

On suomenruotsilla merkityksensä ja ansiosta. Runebergistä lähtien se on vaikuttanut suomalaisuuteen ja kansalliseen sivistykseen.

Toivoisi suomenruotsalaisuuden kulttuurin jaksavan kukoistaa ja rikastaa Suomen tulevaisuutta. Ääripääajattelu ei tähän agendaan istu, ei sen enempää ruotsinkielisten eristäytyminen kuin vihapuhe heitä kohtaan.

Järkevälle, käytännössäkin toimivalle kielipolitiikalle on tarve. Pääasiassa suomenkieliset vaikuttajat perustivat vuonna 2010 Kansalliskielet r.y:n, joka haluaa ajaa molempien kansalliskieltemme, suomen lisäksi erityisesti myös ruotsin asiaa. Tätä ajattelua ja ratkaisujen hakua tulisi saada esiin, ääriasenteiden väliin rakentavaksi vaihtoehdoksi. Harmi, ettei yhdistyksestä ole aivan viime aikoina juuri kuulunut.

Matti  Saarinen

HYVÄÄ HINTAVUOTTA 2018

Suomen talous kasvaa nopeammin kuin vuosiin. Kasvusta huolimatta hintarintamalla on hiljaista. Vaikka Euroopan keskuspankin ”setelirahoitus” on edelleen huomattavaa, ei se aiheuta inflaatiopaineita. Tämä on ollut ekonomisteille vaikea paikka, eivätkö vanhat opit enää pädekään? Kiinteistömarkkinat ovat ainoa talouden lohko, joka on ylikuumentunut. Sielläkin hintakehitys on ollut rauhallista, vaikka rakentamisen ja kauppojen lukumäärät ovat olleet huippuluokkaa parin viime vuoden aikana.

Entä miltä hintavuosi 2018 näyttää tavallisen kuluttajan kannalta. Talouden nopeasta kasvusta huolimatta inflaatio on ollut viime vuosina alhainen ja vuosi 2018 ei tuo tähän muutosta. Palkankorotukset ovat liukumineen kahden prosentin tuntumassa ja inflaatio voi pysyä parhaimmillaan yhdessä prosentissa. Palkansaajien ostovoima nousee prosentin verran. Työeläkkeet nousivat vuoden alussa 0,55 prosenttia ja kansaneläkkeet ja siihen sidotut etuudet pysyivät lähes ennallaan. Eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden reaalinen palkkakehitys menee  pakkasen puolelle. Pitää muistaa, että eläkeläisiä ja työttömiä on 1,8 ja työllisiä 2,4 miljoonaa.

Vuoden 2018 yhden prosentin inflaatiosta neljäsosa syntyy valtion ja kuntien verojen ja tariffien nostoista. Kevyen polttoöljyn litrahinta nousee arvonlisäveroineen vajaa kaksi senttiä ja tupakan ja alkoholin hintojen nousut nostavat inflaatiota 0,22 prosenttiyksikköä. Alkoholiveron nousua kompensoi vahvojen oluiden ja lonkeron hintojen lasku niiden tullessa tavallisten ruokakauppojen valikoimaan. HUS:n sairaalamaksujen ja poliklinikkamaksujen nousu nostaa inflaatiota noin 0,05 prosenttiyksikköä. Inflaatiota hidastavat päivähoitomaksujen ja autoveron muutaman satasen alennus.

Raakaöljyn tynnyrihinta pysynee 65 dollarissa ja euron dollarikurssi 1,2:ssa. Yleisen hintatason vakaana pysymisen takaa tuottavuuden viime vuosia nopeampi nousu. Ainoa hintakehityksen ongelma-alue voi olla palvelut. Kustannusten nousua on vaikea korvata lyhyellä tähtäimellä tuottavuuden nousulla.

Elintarvikkeiden nelisen vuotta jatkunut hintojen lasku päättyy, mutta suurempaa nousuakaan ei ole näkyvissä. Tuonnissa ”Kiinailmiö” jatkuu edelleen, eli ainakaan kulutustavaroiden hinnoissa ei ole odotettavissa nousuja.  Asuntojen hinnoissa pientä nousua on odotettavissa pääkaupunkiseudulla, muualla maassa hinnat pysyvät paikallaan tai laskevat hieman. Asuntotuotanto jatkaa lähes ennätystasolla ensi vuoden. Vilkas asuntotuotanto pitää hinnat ja vuokrat kurissa. Vuokra-asuntojen lisääntyvä tarjonta hidastaa vanhojen asuntojen kysyntää pitäen niiden hinnat kurissa.

Terveydenhoidossa kytee pieni inflaatiopoikanen. Sote siirtää terveydenhoidon kustannusvastuun kunnilta maakunnille. Viime vuosina eräät suuret kunnat, Helsinki ja mukaan lukien HUS, eivät ole nostaneet terveydenhoidon maksujaan STM:n ylätasolle. Soten tullessa voimaan, maakunnat nostavat kaikki maksunsa maksimitasolle. Tästä on hyvänä esimerkkinä HUS:n tariffimuutokset tämän vuoden alussa. Liikenteen palveluissa kilpailu kiristyy ja hinnat ovat ennemminkin laskussa kuin nousussa. Kaiken kaikkiaan Suomalaiset voivat aloittaa vuoden 2018 rauhallisesti myös hintojen osalta.

Rauhallista ja hyvää hintavuotta 2018

Ilkka Lehtinen

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén