Valtiomahti

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Kuukausi: helmikuu 2019

OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN SUMEA ROOLI

Risto Siilamaa, Catherine Fredman: Paranoidi optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa, Tammi 2018

Jorma Eloranta: Hallitus johdon tukena, Alma Talent 2018

 Viime vuoden lopulla ilmestyi kaksi Suomen elinkeinoelämän huippuvaikuttajan teosta, joissa korostuu yhtiön hallituksen roolin pohdinta. Valitettavasti molempiin kirjoihin tutustuminen enemmänkin hämmentää lukijaa kuin kirkastaa hallitusammattilaisten työtä.

Risto Siilamaa (s. 1966) kertoo kokemuksistaan Nokian hallituksessa, johon hänet valittiin vuoden 2012 yhtiökokouksessa. Puheenjohtajan nuijaan hän tarttui 2018.

Nokian pitkän historian jokainen toimitusjohtaja on jättänyt yritykseen oman jälkensä. Reilusti yli 150 vuoden yritysikä osoittaa, että yhtiö on kyennyt selviytymään, tulemaan ulos tukalimmistakin vaiheista, usein järisyttävien muutosten kautta.

Siilasmaa keskittyy luonnollisesti omaan kauteensa, joka on toistaiseksi varsin lyhyt mutta dramaattinen vaihe Nokian historiassa. Hänen saavutuksensa ovat jo erityisen hyvät.

Tappiollinen ja kohti lopullista perikatoa syöksynyt matkapuhelinbisnes myytiin 11. hetkellä Microsoftille, joka sittemmin epäonnistui surkeasti ja teki miljardien alaskirjaukset. Nokia ehti vielä saada hölmöltä ostajalta miljardeittain rahaa, minkä voimalla se sai ajettua stagnaatioon ajautuneen Siemensin ulos Nokia Siemens Networksista.

Amerikan kovimmille markkinoille Nokia tunkeutui ostamalla Alcatel-Lucentin. Legendaarinen Bell Labs teknologiasaavutuksineen on nyt Nokian yksikkö.

Yhtymällä on kassa pullollaan, tehokkaaksi saneerattu henkilöstö ja huippuluokan kansainvälinen johtajisto, erittäin arvokas patenttisalkku ja kärkiasema uusien supertietoverkkojen kehittäjänä.

Ei voi vähätellä Ollilankaan nousukaarta. Hänen ajaltaan on yhtiön pörssikurssin huikea kasvu, historian ainoan suomalaisen maailmanluokan kuluttajatavarabrändin luonti ja maailmanmarkkinoiden kiistaton johtotuote.

Nokian historian voi tiivistää vuoden 1968 suuresta fuusiosta, jossa Nokian paperi, kaapeli ja gummitehdas fuusioitiin toimitusjohtajittain: Björn ”Nalle” Weterlund perusti – Kari Kairamo laajensi – Simo Vuorilehto saneerasi – Jorma Ollila nosti – Olli-Pekka Kallasvuo tuhosi – Stephen Elop varasti – Risto Siilasmaa pelasti.

Siilasmaa oli aktiivinen hallitusjäsen, jota perinteinen corporate governance ei hillinnyt. Hän pyrki puheisiin organisaation kanssa ja puuttui muutenkin asioihin, mikä ärsytti puheenjohtaja Ollilaa.

Aivan erilaista näkökulmaa esittää Jorma Eloranta. Siilasmaata 15 vuotta nuorempi hallitushai edustaa perinteistä, säännönmukaista linjaa.

Jo kirjan nimi ”Hallitus toimitusjohtajan tukena” paljastaa toimitusjohtajan avaintekijäksi, ja hallitukselle jää hänen valintansa ja vapauttamisensa sekä täysi tuki toimivalle johdolle. Omistajalle jää vielä vähäisempi rooli.

Tästä Eloranta on kohdannut vaikeuksia valtionyhtiöiden suhteen, etenkin päättäessään menestyksekkään puheenjohtajuutensa Nesteessä, jonka niukka mutta kuitenkin enemmistöomistaja oli Suomen valtio.

Valtionyhtiö on erityinen: omistajan suvereeni edustaja, nykyään omistajaohjausministeri vaihtuu yleensä vähintään neljän vuoden välein. Hän on poliitikko, jonka vitaali mielenkiinto kohdistuu vaaleihin. Hän kokee olevansa vastuussa äänestäjille, joiden tunnot hän ottaa huomioon, ei niinkään jollekin firmalle.

Poliittinen demokratiavaltio omistajana on omalla tavallaan vaativa. Silti perinteisesti valtioyhtiöiden toimitusjohtajat ovat usein pitäneet johtamiaan yrityksiä kuin omiaan, vaikka heillä ei olisi lainkaan omistusta.

Hallituksen tehtävä tosiaan on ollut tukea toimitusjohtajan ”viisaita ja pitkäjänteisiä” päätöksiä. Jos omistaja on yhtiökokouksessa ottanut silmätikukseen vaikkapa hallituspalkkiot kuten Nesteessä, on se ”vastuuton ja kokematon, ellei peräti tyhmä”.

Näin kävi Nesteessäkin, mikä on yllätys. Onhan Elorannalla, jos kenellä, kokemusta politiikastakin.

Nuori mies valittiin SDP:n kultaisella vuosikymmenellä, 1970-luvulla, Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeriksi demarina, joka sittemmin mm. työskenteli kauppa- ja teollisuusministeri Eero Rantalan (sd) poliittisena sihteerinä. Poliittisesta taustastaan Eloranta ei kirjassaan mainitse puolta sanaa ja liekin täysin irtaantunut nykydemarien menosta.

Turhaan Eloranta kainostelee. Juuri politiikan ja yhteiskunnan ymmärrys olisi hänen valttinsa suomalaisten yritysjohtajien massassa.

Hänellä voisi olettaa olevan kyky ja ymmärrys siihen, että poliittisesti kuumatkin asiat ovat hoidettavissa, kunhan perustelut ja viestintä esitetään selkeästi niin, että faktojen lisäksi niiden merkitys ja tunneaspektit otetaan huomioon.

Ilman kunnollista tarinaa kuumien poliittisten perunoiden työntäminen poliittisen päättäjän käsiin ei onnistu, koska ne tuhoavat hänen poliittista asemaansa. Valtion omistajaohjaus ja etenkin Solidium ovat hämmästyttävän avuttomia neuvojia näissä.

Toimitusjohtajalta – ja hallituksesta – vaaditaan osakeyhtiölakia laveampi ymmärrys ja osaaminen. Muuten tulee vaara siitä, että hallituksen työ yrityksen hienon menestyksen ja markkina-arvon monikertaiseksi lisäämiseksi jää vaille ansaitsemaansa tunnustusta.

MATTI SAARINEN

KANSALLISOMAISUUDEN RYÖSTÖ

Joulun alla vuonna 2016 Sipilän hallitus sääti hiljaisuudessa lain valtionyhtiöiden omistajaohjauksen muutoksesta. Lainmuutos meni läpi mediahiljaisuudessa, eikä kukaan ymmärtänyt mitä uuden valtion omistaman kehitysyhtiö Vaken perustamisella haettiin. Nyt on alkanut paljastua, minkälaisesta suuresta yhteisten omaisuuksien pimeästä myynnistä on kyse. Kuppauksen juoni piilotettiin pääministeri Sipilän sloganin ”taseet töihin” alle.

Vake Oy:n toimialana on perustaa, omistaa, hallinnoida, ja kehittää toisia osakeyhtiötä sekä luovuttaa tai hankkia niiden osakkeita. Vanhaan hyvään aikaan kansalaisten verorahoilla perustettujen valtionyhtiöiden myynnistä päätettiin eduskunnassa. Nyt Vake Oy:stä on kasvanut hallituksen ikioma valtionyhtiöiden parkkipaikka ja piilokassa, jonka päätöksentekoon eduskunnalla ei ole nokan koputtamista. Yhtiö voi myydä liikesalaisuuden suojissa eduskuntaa kuulematta yhteistä omaisuutta ja toisaalta tukea yritystoimintaa. Tase on pantu töihin kaikessa hiljaisuudessa ja yhtiöstä on kasvamassa poliittisessa ohjauksessa uusi yritystuen muoto. Kukaan ei pysty valvomaan, minkälaisiin ”poliittisesti” sopiviin yhtiöihin suunnataan tukimiljoonia.

Viime itsenäisyyspäivän alla maan hallitus siirsi Vakeen Nesteen, Postin, Vapon ja Nordic Morbning Groupin ja tänä vuonna vielä Altian osakkeita. Näyttää vahvasti siltä, vaikka kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen, että Vake panee myyntiin omistamansa valtionyhtiöiden osakkeet. Kansainväliset pääomasijoittajat odottavat malttamattomana päästäkseen kaappaamaan suomalaisten verorahoilla perustettuja yhtiöitä. Arvoyhtiö Nesteen Vakeen siirretty osakepotti pannaan suurella todennäköisyydellä lihoiksi, samoin kuin kaikki muutkin Vakeen siirretyt valtionyhtiöiden omistukset.

Tyhmyyspäissään elinkeinoministeri Mika Lintilä ilmoitti viime kesänä, että valtio luopuu 12, 8 miljoonasta Nesteen osakkeesta 67,27 kappalehintaan. Valtion kassaan kilahti myyntituloja 891 miljoonaa euroa. Jo aikaisemmin Sipilän hallitus sai eduskunnalta valtuudet pudottaa valtio-omistus yhtiössä 33,4 prosenttiin. Viime joulukuussa Vakeen siirrettiin 8,3 prosenttia Nesteen osakkeista odottamaan sopivaa myyntihetkeä.

Jos valtio myisi Nesteen osakkeet nyt, kappalehinta kohoaisi liki 90 euroon. Vuonna 2016 polttoainevalmistajan osakkeita olisi saanut ostaa 25 euron kappalehintaan. Maan hallituksen halua myydä Nesteen osakkeita voi syystä pitää kummallisena ja tyhmänä liiketoimena, koska yhtiö on päättänyt maksaa omistajilleen osinkoa 2,28 euroa osakkeelta vuoden 2018 tuloksesta. Valtio tulouttaisi kassaansa nykyisellä omistusosuudella 260 miljoonan euron osinkopotin. Veronmaksaja voi syystä kysellä, miten maan hallitus pystyy sijoittamaan Nesteen myynnistä saadut tulot tuottavammin kuin säilyttämällä omistusosuus yhtiössä nykyisenä.

Osakemarkkina-analyytikot hehkuttavat Nestettä tulevaisuuden tuloksentekijänä ja luotettavana osingonmaksajana myös jatkossa. Hyvin lypsävää lehmää ei kannata tappaa.

Mihin sitten Vaken yhtiömyynneistä saadut suuret rahat aiotaan käyttää, sitä ei tiedä kukaan. Valtion tuottavan omaisuuden myyminen nykyisellä korkotasolla on järkyttävän lyhytnäköistä taloudenpitoa ja operaatio kertoo enemmän muista kansalaisille piiloon jäävistä päämääristä.

Entä mitä tapahtuu, jos Posti (Vakeomistus 49,9%) likvidoidaan hallituksen päätöksellä, tehdäänkö taas ”carunat”? Julkisuudessa pääministeri Sipilä on kuitenkin vakuuttanut, että ”minulle taseen töihin laittaminen ei ole missään vaiheessa tarkoittanut valtionyhtiöiden lihoiksi laittamista”.

 

Seppo Konttinen

HOIVAPALVELUT JA VOITONTAVOITTELU

Viime päivinä on puhuttu paljon hoivapalvelujen tuottamisesta yksityisenä liiketoimena. Attendo, Esperi Care ja Mehiläinen ovat saaneet merkittävän siivun vanhusten hoivapalvelujen järjestäjänä. Usein unohdetaan, että kunnat ovat ulkoistaneet nämä palvelut yksityisille toimijoille.  Pienet toimijat ovat jääneet isojen jalkoihin. Toki hoivamarkkinoilla on useita voittoa tavoittelemattomia säätiöitä ja yhdistyksiä.

Kunnat ovat tavoitelleet halvempaa tapaa järjestää vanhusten hoito. Onko säästämisessä menty liian pitkälle ja tulisiko kuntien laittaa pakki päälle. Mietitäänpä, miten on mahdollista, että suuret toimijat tuottavat palvelut kunnille halvemmalla ja lisäksi niille jää muhkeat voitot ja johdolle suuret bonukset.

Hoivapalvelujen kustannuksista kaksi kolmasosaa muodostuu palkoista. Miten siitä kustannusosuudesta voidaan säästää. Ensinnäkin henkilökuntaa voidaan palkata vähemmän, jopa alittaen sovitut henkilöstönormit esimerkiksi yö- ja viikonloppupäivystyksissä. Toiseksi henkilökunnalle voidaan maksaa pienempää palkkaa työehtosopimusten alarajalla tai jopa niitä rikkoen. Viikonloppu-, ylityö- yms. lisistä voidaan luistaa tai tulkita niitä työnantajalle edullisimmalla tavalla. Sosiaaliturvamaksuissa ei ole mahdollista luistaa, ellei sitten lähdetä laittomille poluille. Näitä toimenpiteitä helpottaa alan työvoimapula ja maahanmuuttajien hyväksikäyttö. Henkilömitoituksesta säästäminen näkyy välittömästi hoidon laadussa. Ainoa kohta, jossa henkilöstösäästöjä voidaan todella saada, on toimintojen kokonaisuuden kuntia tehokkaampi organisointi.

Seuraava säästökohde on lääke-, ja muiden hoitotarvikkeiden ja palveluiden hankinta. Lääkkeitä voidaan antaa tarvetta vähemmän ja vaipat sekä vuodevaatteet voidaan vaihtaa harvemmin. Yöllä tapahtuneet hoitoa tarvitsevat toimenpiteet voidaan siirtää päiväsaikaan. Näissä tapauksissa mennään moraalin väärälle puolelle.

Vuokrakuluissa voidaan säästää pitämällä henkilö-M2 mitoitus kuntasektorin vastaavaa mitoitusta alhaisempana. Lisäksi voidaan etsiä kiinteistöjä, joissa vuokrataso on edullisempaa. Nämäkin säästöt näkyvät usein myös palvelujen laadussa. Pääomakuluissa voidaan ulkomaiselta emoyhtiöltä saatujen lainojen korot  pitää tasolla, joihin viranomaisten pitäisi puuttua. Miltä tuntuu emoyhtiön normaalien pääomalainojen 15 prosentin korko, kun markkinoilta saa samaan aikaan lainaa alle prosentin korolla. Sähköä toimittaville verkkoyhtiöille on asetettu maksimituottoraja, miksei myös hoivayhtiöille. Korkokikkailulla saadaan yhtiön tulos näyttämään pieneltä ja näin vältytään veroilta Suomessa. Pitää muistaa, että tässä häviäjinä ovat kaikki suomalaiset.

Säästö ja veronkiertokeinoja on varmaan lisääkin, hoivayritysten juristien mielikuvitusta ruokkivat vero- ym.- säädösten porsaanreiät. Niillä markkinoilla moraalia ei tunneta.

Vanhukset pitää hoitaa kunniallisella tavalla. Suomi käyttää henkeä kohden vähiten rahaa vanhustenhoitoon pohjoismaissa. Meidän on tunnustettava, että nykyisiä menoja on lisättävä, mutta ei yksityisen markkinatoimijoiden pussiin. Meidän tulee suosia ja lisätä kolmannen sektorin ja voittoa tavoittelemattomien toimijoiden osuutta markkinoilla. Pääministeri ja useat puolueet ovat jo todenneet, että voittoa tavoittelevat osakeyhtiöt eivät sovi hoitoalalle. Toivottavasti puheet eivät muutu vaalien jälkeen. Sinänsä on luonnollista, että yksityiset hoiva-alan yritykset pyrkivät toiminnassaan voittoon, kyse on voiton suuruudesta ja keinoista sen toteuttamiseksi.

Vähän samanlaisia ongelmia on ilmennyt myös lastenhoidossa, joskin ei niin räikeitä kuin vanhustenhoidossa. Julkinen sektori, pääosin kunnat, eivät voi pestä käsiään näistä ongelmista. Palvelujen tilaajina niillä on vastuu palvelujen järjestämisestä ja niiden laadusta. Nyt viimeistään myös SOTE:n lakitekstejä tulisi tarkistaa, jotta vastaavia ongelmia ei sen alueella syntyisi.

Ilkka Lehtinen

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén