Valtiomahti

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Kuukausi: marraskuu 2017

Mitä miehiä Valtiomahdin takana

Konttinen – Lehtinen – Saarinen – Vitie, Mitä he ovat miehiään?

Seppo Konttinen on entinen Yleisradion lahjomaton taloustoimittaja ja tuottelias tietokirjailija, Ilkka Lehtinen Tilastokeskuksen eläköitynyt hintaindeksimies ja tietävä julkinen keskustelija, Matti Saarinen viestinnän ammattilainen Suomen talouden huipulta ja Kari Vitie entinen Yleisradion taloustoimittaja ja talouselämän täysiverinen lobbari. Mikä näitä miehiä yhdistää? Yhteinen tekijä löytyy 1970- luvun alun taistolaishenkisestä Helsingin yliopistosta. Kaverukset tekivät kykyjensä mukaan jäynää taistolaisille Valtiotieteellisen tiedekunnan kokouksissa ja riennoissa. Erikoisalana olivat ainejärjestöjen valtausyritykset ja tiukat kysymykset marxismin perusteista ja toimivuudesta. Nyt he kirjoittavat faktan pohjalta aikaan osuvia ja ajatuksia herättäviä blogeja taloudesta ja politiikasta. Yhteisestä taustasta huolimatta kaverukset eivät aina ole asioista samaa mieltä, myös sisäisiä taisteluja on luvassa. 

Konttisen sydäntä lähellä ovat kilpailupolitiikan sekä maatalouden ja teollisuuden tukien terävä ruodinta, Yleisradion toimituspolitiikan ravistelu, mikään mikä liikkuu ei ole Sepolle vierasta.

Lehtisen omaa aluetta on hintapolitiikka laajasti. Siihen kuuluvat asumisen hinnat ja asuntopolitiikka. Lehtinen käsittelee ja analysoi yleistä hintakehitystä sekä kommentoi kriittisesti maassa harjoitettavaa talous- ja tulopolitiikkaa, konkreettisesti ja selkokielellä. Sydäntä lähellä on elintarvikkeiden hintakehitys Suomessa ja muissa EU-maissa. Lehtinen kaartaa joskus myös politiikan puolelle.

Matti Saarinen on viestintäkonkari: Nokian, Nesteen ja Leonian viestintäjohtamiset sekä sittemmin 12 vuotta viestintätoimisto Kreab Oy:n toimitusjohtajana, nyttemmin hallituksen puheenjohtajana. Monessa liemessä keitetty, erityisen tiukkoihin viestintäpähkinöihin vastustamatonta vetoa tunteva viestijä haluaa edistää suoraa puhetta. Eliitti vaikeroi, kun kansa äänestää ”väärin”. Sen on opittava viestimään, niin että sanoma ymmärretään ja kiinnostaa.

Vitien vahvoja alueita ovat Suomen ulko- ja puolustuspolitiikka sekä metsäpolitiikka. Nato – Venäjä – Suomen puolustuspolitiikka on Karin kotikenttää. Kokemukset sotilasattaseana ja Ulkoministeriön metsälobbarina antavat vahvan pohjan Karin teräville jutuille. Yleisradiota Karikaan ei jätä rauhaan. Yhteinen punainen lanka kolmikon jutuille on; valtaa pitäjille ei pidä antaa hetkenkään rauhaa! 

Palstalla saattaa vierailla muitakin laajan kaveripiirin aktiiveja vuosikymmenten varrelta, sellaisia, joilla on herättävää sanottavaa.

Karjalan asia on meidän

Harva suomalainen tietää tänä itsenäisyyden juhlavuonna suomalaisen
vallankumouksen tekijöiden kohtaloista. Suomessa vallankumous kuihtui
vuonna 1918 kapinaksi ja luokkasodaksi. Marraskuussa 1917  Stalin kävi kiihottamassa sosialidemokraattien johtoa vallankumouksen tielle luvaten aseita ja viljaa. Lenin antoi ohjeita nopeasta toiminnasta O.W. Kuusiselle.

Mommilan murhat marraskuussa 1917 oli vaatimaton yritys verrattuna
Pietarin murhiin samaan aikaan. Suomalaiset toverit tuhrasivat ja
vallankumouksen henki hylkäsi heidät. Valta olisi pitänyt kaapata heti
eikä vasta tammikuussa 1918. SDP:n ja Punakaartin johtomiehet
pakenivat sisällissodan viimeisten taisteluiden aikana
Neuvosto-Venäjälle. Tappion taustalla oli Neuvosto-Venäjän ja Saksan
maalikussa 1918 solmima rauhansopimus, jossa Neuvosto-Venäjän johto
petti aiemmin tukemansa Suomen kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin.

Tappion kärsineiden uusi isänmaa oli Karjalan autonominen
sosialistinen neuvostotasavalta, jossa suomalaiset punaiset olivat
johtotehtävissä vuoteen 1935 saakka, jolloin alkoi Stalinin terrori ja
suomalaisen kansanmurhan valmistelu. Ensimmäinen uhri oli Karjalan
päämies Edvard Gylling, joka erotettiin virastaan satojen muiden
suomalaisten mukana ja tuomittiin kuolemaan. Samalla alkoi
suomalaisten kansanmurha, jota Ikitie-kirja ja elokuva kuvaavat.

Suomessa tunnetaan vuoden 1918 sisällissodan uhrit. Suomen
kommunistisen puolueen perinnepuolueen Vasemmistoliiton ja SDP:n
edustajat puhuvat ja laskevat seppeleitä vappuna kaatuneiden ja
lahtarien teloittamien punaisten haudoilla. Karjalan tasavallassa
suomalaisten tovereiden haudoilla ei kukaan laske seppeleitä. Heidät
on unohdettu.

Suomen punakaartin ylipäällikön Eero Haapalaisen hautamuistomerkki on
Zadekan haustausmaalla Petroskoissa. Haapalaista syytettiin vuonna
1937 vastavallankumouksellisesta ja nationalistista toiminnasta. Hän
ei murtunut NKVD:n varmasti hellämielisissä kuulusteluissa. Olisi
kannattanut. Niin kuin Stalin sanoi, tunnustaminen olisi tehnyt hyvää
hänen sielulleen. Puoli vuotta myöhemmin Eeron poikakin Toivo, joka
toimi Petroskoin suksitehtaan yli-insinöörinä, todettiin syylliseksi
nationalismiin ym. Hänet teloitettiin kesäkuussa 1938.
Sama kohtalo oli 34:lle SDP:n kansanedustajalle, jotka ammuttiin
kansanvihollisina Venäjän Karjalassa.

Suomalaisten toverien pitäisi laskea myös seppele Haapalaisen muistomerkille
esim. tekstillä ”Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleelle punapäällikkö
Haapalaiselle”. Siellä Petroskoin hautausmaalla ei ole koskaan näkynyt
SDP/SKP/SKDL/Vasemmistoliiton edustajaa kunnioittamassa suomalaista
vallankumouksellista itsenäisyystaisteluun osallistunutta henkilöä.

Toisaalta vapaussodan tematiikan kannattajiltakaan ja muilta
porvareilta ei löydy ymmärrystä näiden noin 20 000:n suomalaisen
kansanmurhan muistomerkkien rahoittamiseen. Heidän mielestään Stalin
auttoi Suomea murhauttamalla nämä luokkasodan hävinneet punaiset,
loikkarit ja Amerikasta tulleet työläisten paratiisin rakentajat. Jos
nämä kaikki Karjalassa olleet punaiset suomalaiset olisivat olleet
elossa Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen vuonna 1939, sodan tulos olisi voinut olla vähän ikävä – Suomi ja suomalaiset olisivat joutuneet tuhon tielle, niin kuin muissa Neuvostoliiton miehittämissä maissa.

Kari Vitie

Verotus nuijii keskiluokkaa – köyhät ja rikkaat osaavat väistää

Marraskuun alussa saatiin taas suomalaisten iloksi ja kauhistukseksi kansalaisten verotiedot. Tai oikeastaan ne ovat tulotiedot, jotka kiinnostavat. Saman työpaikan heikosti suoriutuva tyhjäntoimittaja tienaakin selvästi enemmän kuin joku ahkera, joku saa kymmenen kertaa enemmän kuin saman firman pienipalkkaisin ja jonkun tulot ovat kasvaneet satakertaisesti palkkaneuvotteluissa väännettävän korotuksen verran.

Rauhoittava perustelu on, että kyllä ne suurituloiset maksavat verojakin rutosti, rahoittavat hyvinvointiyhteiskuntaamme isolla panoksella, ja progressio vie heiltä leijonanosan. Veroasteen kiristyminen tulojen kasvaessa onkin ihan perusteltua. Lisäsatasen merkitys miljoonatuloihin on paljon pienempi kuin sama lisäys tonniin – rajahyöty pienenee kun on jo kylliksi, sanoo kansantaloustieteijä.

Ei progressio kuitenkaan ihan kaavamainen asia ole. Suurimpien tulojen joukossa on hämmästyttävän pieniä veroprosentteja. Kun ansiotulo on vaikkapa 100 000 euroa, siis noin kahdeksan tonnia kuussa, mutta pääomatulo samalla ihmisellä lähes kolme miljoonaa euroa, jää veroprosentti runsaaseen 30 prosenttiin!

Siinäpä se. Väestöltä koottava verokertymä noudattelee muodoltaan Gaussin kellokäyrää, ns. normaalijakaumaa. Kovin niukasti saadaan veroja käyrän alkupäästä eli köyhiltä, koska he elävät suurelta osin tulonsiirroilla.

Sama koskee loppupäätä, jossa ovat rikkaat. Vaikka ne harvat suomalaiset tosirikkaat verotettaisiin puhki, ei siitä paljon saada. Eikä saada nykyveroillakaan, koska heillä on mahdollisuus verosuunnitteluun.

Suuri vuori on keskellä, palkansaajat, laaja keskiluokka, jolta tiristetään joka ikinen verosentti, ja verot haetaan ”vaikka pitkospuiden päästä”, kuten kansa sanoo. Parhaiten tienaavalla keskiluokka 30 prosentin vero jää unelmaksi, koska siitä keskiluokkavuoresta vero on kiskottava.

Köyhät ja rikkaatkin voivat hyvin kuorossa kannattaa veronkiristyksiä, koska he pystyvät ne välttämään. Sen sijaan isosta keskiluokasta nyhdetty pari lisäprosenttiyksikköä täyttää valtion kirstua mukavasti, ja sovelluksia löytyy, raippaverot ym., vain mielikuvitus rajana.

Palkkatuloprosentin helpotus käy ennen pitkää välttämättömäksi. Ponnistelusta ja ahkeruudesta rankaisu niin, ettei juuri mitään jää käteen, rapauttaa yhteiskunnan. Keskiluokkaa ei voi äärimmilleen kiusata. Veropohja laajaksi, vähennykset ja poikkeukset pois.

Yhteisövero, siis yrityksiltä kerätty vero menee useana vuonna melkein päikseen yritystukien kanssa. Jälkimmäisillä on monasti elinkeinoelämän välttämätöntä uudistusmista estävä vaikutus. Yritysveron poisto ei maata kaataisi, henkilöverokiilan kavennus auttaisi väen palkkaamisessa, lisäisi työllisyyttä ja virkistäisi taloutta, kun ahkera ihminen saa nykyistä enemmän käteen.

Matti Saarinen

Kiihdyttääkö vientialojen palkkaratkaisu inflaatiota

Palkkaneuvottelujen pää on saatu auki. Teknologia- ja kemianteollisuus ovat solmimassa 1,6 prosentin palkankorotukset vuosille 2018 ja 2019. Tästä tulee malli ainakin vienti- ja kuljetusaloille. Saa nähdä hyväksyykö julkinen sektori ja kotimarkkina- ja palvelualat saman linjan. Julkisella sektorilla taitaa olla hiekkana rattaissa lomarahojen leikkaussopimus, jonka pitäisi olla voimassa vielä pari vuotta. Kiihtyykö inflaatio ja tuleeko Suomesta Euroopan keskuspankin mallioppilas.

Valtiovarainministeriön inflaatioennuste ensi ja sitä seuraavalle vuodelle on 1,5 prosenttia. Tutkimuslaitosten ja pankkien ennusteet vaihtelevat yhden ja 1,4 prosentin välillä. Ennusteiden yhteydessä on puhuttu yhden prosentin palkankorotuksista. Jos vanhaan nyrkkisääntöön – yksi kolmannes palkankorotuksista menee kuluttajahintoihin – on uskominen, pitäisi näihin ennusteisiin lisätä pari kymmenystä. Tosin kilpailutilanne on nyt toisenlainen ja vanha nyrkkisääntö saattaa tänä päivänä liioitella palkankorotusten inflaatiovaikutusta.

Vientialojen osalta neuvottelusopimus ei inflaatiota kiihdytä, Vientialoilla päästään helposti vastaaviin tuottavuuden nousuihin. Vientialojen yrityksille inflaatiota tärkeämpää on kilpailukyky eli saako se jatkossakin tilauksia. Vientialojen sopimusta seuraavan AKT:n vastaavan suuruinen sopimus on kyllä inflatorinen, jos kilpailu ei pelitä. Tuottavuuden nousua on vaikeaa parantaa lyhyellä tähtäimellä kuljetusaloilla. Kuluttajahintaindeksissä on paikallis-, bussi-, taksi- ym. matkoja, joiden hinnat todennäköisesti nousevat. Kaikkien ostamiemme tavaroiden ja palvelujen hinnoissa on mukana myös kuljetuskustannuksia.

Asumisen osalta osakeasuntojen vastikkeet, asuntovuokrat ja korjauskustannukset tulevat nousemaan. Niiden kaikkien yksi tärkeimmistä kustannuseristä ovat palkat.

Kotimaisen teollisuuden palkkaratkaisulla on merkitystä ravinnon hintoihin. Kuluttajahintaindeksin ravintoryhmän tuotteista on Suomessa valmistettua karkeasti kaksi kolmannesta eli noin 9 prosenttia koko indeksin painosta. Tältä osin teollisuuden tuottajahinnat tulevat nousemaan, riippuen tuonnin kilpailutilanteesta. Ainakin tuoreen leivän, lihan ja maitotaloustuotteiden tuottajahinnat nousevat. Kuluttajahintaindeksin muissa pääryhmissä on vähän kotimaassa valmistettuja tuotteita eli inflaatiopaineita ei juuri ole.

Kaupan sopimuksella on keskeinen asema inflaation kiihtymisessä. Pystyykö kauppa parantamaan tuottavuuttaan kolme prosenttia kahden vuoden aikana, epäilen vahvasti. Kun kaupan sisäänostohinnat nousevat ja työntekijöiden palkat ovat nousussa tuloksena on kuluttajahintojen nousu.

Palvelujen osuus kuluttajahintaindeksistä on lähes 30 prosenttia. Niiden osalta ongelmana on tuottavuuden hidas kasvu ja siitä seuraavat inflaatiopaineet. Edes lisääntynyt kilpailu ei taida pelastaa tilannetta.

Valtiontalous kuuluu palkkaratkaisun voittajiin. Verotulot kasvavat ja budjettialijäämä pienenee. Valtion virkamiehiä on kaikista työllisistä kolme prosenttia. Heidän palkankorotuksensa eivät juuri tilannetta hetkauta. Hyödykeverojen korotustarve vähenee ja sitä myöten inflaatio jopa laskee. Viime vuosina verojen osuus on ollut kokonaisinflaatiosta noin 0,2 prosenttiyksikköä.

Myös kunta-alan verotulot kasvavat, joskin oman väen palkkamenot kasvavat. Kunta-alalla työskentelee 17,5 prosenttia kaikista työllisistä. Voi silti sanoa, että myös kunnat ovat tässä palkkaratkaisussa voittajia, ehdolla, että kunta-alan palkankorotukset pysyvät vientiliittojen tasolla. Kunta-alan tariffeja ei tarvitse nostaa ja näin inflaatiopaineet pienenevät.

Kaiken kaikkiaan 1,6 prosentin palkankorotusten taso sopii hyvin Suomen talouden tämän hetken kokonaiskuvaan. Bkt:n kasvu ei vaarannu, yksityinen kulutus kasvaa, inflaatio pysyy aisoissa ja julkisen talouden tasapaino paranee.

Ilkka Lehtinen

Verot verta juovat

Ensin tuli Panaman paperit, sitten kateusviikot ja nyt Paratiisin paperit. Kysyelytutkimusten mukaan suomalaiset ovat iloisia veronmaksajia, eivät kuitenkaan kaikki. Paratiisin paperit kertovat, että yhteensä 500 yrityksen ja yksityisen suomalaisen nimiä löytyy verokeitaista. Veroparatiiseja käytetään veronkiertoon, joka laillisesti tai laittomasti. Tavoitteena on yksinkertaisesti veronmaksun minimointi.

Vähän aikaa sitten miljonääri Björn Wahlroos ilmoitti A-studiossa, että verot ovat pahasta. Hänen mukaansa verot  estävät investointeja ja eivätkä edistä työllisyyttä. Mitään todisteita näille väittämille Wahlroos ei tietenkään esittänyt, koska niitä ei ollut olemassa.  Eikö Ruotsissa, miljonäärin nykyisessä kotimaassa, investoida ja alenneta työttömyyttä korkeasta veroasteesta huolimatta. Suomen poliittinen johto on seuraamassa miljonäärin vaatimuksia verojen minimoinnista.

Pääministeri Sipilän johtama hallitus yritti jo pari vuotta sitten säätää niin kutsuttua veronkiertäjien armahduslakia. Varakkaille rikollisille tarkoitettu lakiehdotus verohelpotuksineen karahti kuitenkin perustuslakivaliokuntaan, jonka mukaan armahduslaki rötösherrojen paapomisesta olisi loukannut yhdevertaisuusperiaatetta.

Juhlapuheissa päättäjät ovat tämän tästä tuominneet yritysten ja yksilöiden aggressiivisen verosuunnittelun, kuitenkin Sipilä itse välttelee vakuutuskuori sijoituksillaan veroja. Pääministeri ei ole myöskään maksanut viime vuonna yli 210 000 euron pääomatuloistaan kunnallisveroa. Hän ei osallistu yhteiseen taakan kantoon maksamalla esimerkiksi terveyskeskusten, koulujen tai teiden ylläpidon verokustannuksia.Voi syystä kysyä, miksi pääomatulot ovat kunnallisveroista vapaita toisin kuin palkkatulot. Näin aikoinaan päätti Esko Ahon hallitus.

Nyt maan hallitus valtiovarainministeri Orpon johdolla yrittää takaovesta uittaa uusiin verolakeihin  armahduslain. ”Uudistus” on haudattu veronkorusten tasoon koskeviin alennuksiin törkeissä veronkiertotapauksissa. Veronkorotus on verotuksessa laiminlyönnistä määrättävä rangaistus. Nykylain mukaan veronkiertäjät joutuvat maksamaan 0-30 prosenttia lisää veroja veronkiertotapauksissa, jos tuloja on jäänyt ilmoittamatta. Hallituksen uuden esityksen mukaisesti veronkorotukset olisivat 2-3 prosentin suuruisia sanktioita nomaalisti maksetun veron päälle Jos verovelvolliset itse ilmoittaisvat oma-aloitteisesti puuttuvat tulonsa, niin heidän veron korotus laskisi puoleen prosenttiin. Tämä johtaisi siihen, että kymppitonnin vuokratulojen pimittämisestä selviäisi 50 euron veronkoruksella, jos ilmoittaa tulot itse. Näin hallituksen esityksellä veronkierrosta tehdään kannattavaa, koska kärähtämisen riski ja veronkorotus ovat mitättömiä. Ja valtio menettää miljoonien verotulot.

Toisen mittaluokan kysymys on monikansallisten yritysten harjoittama joko laiton tai laillinen veronkierto, silloin puhutaan miljardien verotappioista valtiolle. Maksamattomat verot maksaa aina joku toinen: rehelliset yrittäjät ja palkanmaksajat. Lisäksi verojen välttely johtaa epäreiluun kilpailuun markkinoilla.

Jäämme odottamaan aikoja, jolloin vakuutuskuoret heitetään roskalaatikkoon ja pääomatuloja verotetaan samalla perusteella kuin palkkatuloja ja veronkiertäjien veronkorutusesityksistä luovutaan.

Odotellessa Seppo Konttinen

Keskustan ikuinen iltalypsy

Ennen viime eduskuntavaaleja kansanedustajaehdokas Juha Sipilä lupasi äänestäjille, että poliittisista virkanimityksistä luovutaan. Lupauksille kävi niin kuin  on ollut maan tapana, niitä ei pidetä.

Hallitusneuvottelujen jälkeen hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi julistettiin normien purku ja byrokratian vähentäminen. Vaatimukset ovat osoittautuneet pääministeri Sipilän tarjoamiksi kansansaduiksi.

Uusi pääministeri on kuitenkin ollut yhdessä asiassa sanansa mittainen mies julistamalla, ettei maataloustuista leikata. Ei ole leikattu, vaan maatalouteen on upotettu hallituksen päätöksillä tukiaisia runsaat parisataa miljoonaa euroa, samaan aikaan kun köyhien, vanhuksien, sairaiden ja opiskelijoiden asemaa on kurjitettu armotta miljoonaleikkauksilla.

Ensi töikseen Sipilän hallitus myönsi vuonna 2015 syyskuussa 20 miljoonaa euroa torjumaan maatalouden markkinahäiriöitä. Saman vuoden neljännessä lisätalousarviossa myönnettiin 3,4 miljoonaa euroa satovahinkojen korvaamiseen. Budjetin ulkopuolisesta Maatilatalouden kehittämisrahastosta annettiin lisäksi 100 miljoonan euroa maatilatalouden kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseen.

Pääministeri puolusteli julkisuudessa tätä maataloudelle myönnettyä jättipottiä elinkeinon työllisyysvaikutuksilla. Tosin pääministeri ei TV:n katsojille pystynyt perustelemaan väitettään mitenkään. Ei pystynyt, koska perusteluja ei ollut olemassa. Ei kai kukaan täysjärkinen päättäjä ajattele, että vuosittain maatalouteen upotetuilla miljardeilla ratkaistaisiin työllisyysongelmat, ainakaan näin ei ole käynyt missään tällä planeetalla.

Viime vuonna Sipilän hallitus jatkoi sinnikkäästi valitsemallaan linjalla  ja myönsi lisätalousarviossa maatalouden tuotantoedyllytysten säilymiseen 35 miljoonaa euroa. Tänä vuonna veroneuroja on jaettu maataloudelle satovahinkojen korvaamiseen 25 miljoonaa euroa.

Maataloussektorilla on vuosikausia mennyt aina niin huonosti, että verotukiaisia on vuosittain maksettu yli 2 miljardia euroa. Samaan aikaan maatalouden osuus BKT:sta  on vähäiset puolitoista prosenttia ja toimivia maatiloja on enää vajaat 50 000 kappaletta. Joku voisi kysyä, onko tässä mitään järkeä. Ei siinä ole. Edellä esitetty kuulostaa uskomattomalta, mutta totta se on.

Maataloustukiaisista on vuosien saatossa muodostunut sellainen verovaroin ylläpidetty lantakasa, josta voimansa imevät poliitikot, yrittäjät, järjestöihmiset ja asiantuntijat. Kukkona tunkiolla häärii Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto isäntien isäntä, joka junailee sellaisia mielenilmaisuja, joihin tullaan miljoonatraktoreilla Helsingin Senaatintorille.

Maataloudesta on tullut pyhä lehmä, jonka epäkohdista ei puhuta, eikä pyhän lehmän lypsämiselle näy loppua. Vajaa kuukausi sitten keskustan maatalousminisreri ja lypsytilallinen Jari Leppä toteutti MTK:n tahdon ja asetti ruokamarkkinoiden erityislain ja ruoka-asimiehen viran valmisteluun. Työryhmän vetäjäksi nimitettiin maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston päällikkö Minna-Mari Kaila, entinen MTK:n johtaja. Nimityksellä varmistettiin, että esityksestä tulee ”oikean” sisältöinen. Lopputuloksen varmistamiseksi työryhmän pysyviksi asiantuntijoiksi kutsuttiin luonnollisesti muun muassa  MTK :n ja ruotsinkielisen tuottajajärjestön edustajat.

Kukaan ei tietenkään osaa kertoa, mihin ihmeessä tähän maahan tarvitaan keskustalaista ruoka-asiamiestä. Tosi asiassa uuden byrokraatiin tehtäviin tulee kuulumaan huolehtiminen pyhän lehmän eduista uutena viranomaisena erityislain valtuutuksilla. Tätä vaan ei haluta kertoa uuden asimiehen palkanmaksajille. Joka vuosi maataloustuilla on tuettu kaikenkarvaisia järjestöjä, joiden tehtäviin kuuluu esimerkiksi maidon juonnin edistäminen ja perunan sekä vihannesten syönnin terveysvaikutuksista kertominen. Sianlihan kulutustakin on mainostettu verovaroin. Tyhmempi luulisi tällaisen pelin jo riittävän.

Mitä Sipilä meille lupasikaan: byrokratian ja normien purkua. Kepu pettää aina.

PS. Enemmän  elintarviketjun kritiikkiä Seppo Konttisen kirjassa ”Kallis ruokakassi” (Into 2017).

Seppo Konttinen

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén