Harva suomalainen tietää tänä itsenäisyyden juhlavuonna suomalaisen
vallankumouksen tekijöiden kohtaloista. Suomessa vallankumous kuihtui
vuonna 1918 kapinaksi ja luokkasodaksi. Marraskuussa 1917  Stalin kävi kiihottamassa sosialidemokraattien johtoa vallankumouksen tielle luvaten aseita ja viljaa. Lenin antoi ohjeita nopeasta toiminnasta O.W. Kuusiselle.

Mommilan murhat marraskuussa 1917 oli vaatimaton yritys verrattuna
Pietarin murhiin samaan aikaan. Suomalaiset toverit tuhrasivat ja
vallankumouksen henki hylkäsi heidät. Valta olisi pitänyt kaapata heti
eikä vasta tammikuussa 1918. SDP:n ja Punakaartin johtomiehet
pakenivat sisällissodan viimeisten taisteluiden aikana
Neuvosto-Venäjälle. Tappion taustalla oli Neuvosto-Venäjän ja Saksan
maalikussa 1918 solmima rauhansopimus, jossa Neuvosto-Venäjän johto
petti aiemmin tukemansa Suomen kansanvaltuuskunnan ja Punakaartin.

Tappion kärsineiden uusi isänmaa oli Karjalan autonominen
sosialistinen neuvostotasavalta, jossa suomalaiset punaiset olivat
johtotehtävissä vuoteen 1935 saakka, jolloin alkoi Stalinin terrori ja
suomalaisen kansanmurhan valmistelu. Ensimmäinen uhri oli Karjalan
päämies Edvard Gylling, joka erotettiin virastaan satojen muiden
suomalaisten mukana ja tuomittiin kuolemaan. Samalla alkoi
suomalaisten kansanmurha, jota Ikitie-kirja ja elokuva kuvaavat.

Suomessa tunnetaan vuoden 1918 sisällissodan uhrit. Suomen
kommunistisen puolueen perinnepuolueen Vasemmistoliiton ja SDP:n
edustajat puhuvat ja laskevat seppeleitä vappuna kaatuneiden ja
lahtarien teloittamien punaisten haudoilla. Karjalan tasavallassa
suomalaisten tovereiden haudoilla ei kukaan laske seppeleitä. Heidät
on unohdettu.

Suomen punakaartin ylipäällikön Eero Haapalaisen hautamuistomerkki on
Zadekan haustausmaalla Petroskoissa. Haapalaista syytettiin vuonna
1937 vastavallankumouksellisesta ja nationalistista toiminnasta. Hän
ei murtunut NKVD:n varmasti hellämielisissä kuulusteluissa. Olisi
kannattanut. Niin kuin Stalin sanoi, tunnustaminen olisi tehnyt hyvää
hänen sielulleen. Puoli vuotta myöhemmin Eeron poikakin Toivo, joka
toimi Petroskoin suksitehtaan yli-insinöörinä, todettiin syylliseksi
nationalismiin ym. Hänet teloitettiin kesäkuussa 1938.
Sama kohtalo oli 34:lle SDP:n kansanedustajalle, jotka ammuttiin
kansanvihollisina Venäjän Karjalassa.

Suomalaisten toverien pitäisi laskea myös seppele Haapalaisen muistomerkille
esim. tekstillä ”Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleelle punapäällikkö
Haapalaiselle”. Siellä Petroskoin hautausmaalla ei ole koskaan näkynyt
SDP/SKP/SKDL/Vasemmistoliiton edustajaa kunnioittamassa suomalaista
vallankumouksellista itsenäisyystaisteluun osallistunutta henkilöä.

Toisaalta vapaussodan tematiikan kannattajiltakaan ja muilta
porvareilta ei löydy ymmärrystä näiden noin 20 000:n suomalaisen
kansanmurhan muistomerkkien rahoittamiseen. Heidän mielestään Stalin
auttoi Suomea murhauttamalla nämä luokkasodan hävinneet punaiset,
loikkarit ja Amerikasta tulleet työläisten paratiisin rakentajat. Jos
nämä kaikki Karjalassa olleet punaiset suomalaiset olisivat olleet
elossa Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen vuonna 1939, sodan tulos olisi voinut olla vähän ikävä – Suomi ja suomalaiset olisivat joutuneet tuhon tielle, niin kuin muissa Neuvostoliiton miehittämissä maissa.

Kari Vitie