Valtiomahti

Uusi Blogaaja.fi -blogi

Kategoria: Lehtinen

PAAVO TEKEE SEN TAAS

Viime aikoina moni on hieronut silmiään ja korviaan kuunnellessaan uutisia. Paavo Väyrynen on erotettu omasta kansalaispuolueestaan, jonka ainoa jäsen hän tovi sitten oli. Paavo oli kuulemma väärinkäyttänyt huomattavan summan puolueensa tai omia varoja presidentinvaalien yhteydessä. Puolue piti kaksi erillistä virallista kokousta, joissa valittiin molemmissa uusi puoluejohto. Puolin ja toisin uhattiin ylimääräisellä tilintarkastuksella, tutkintapyynnöllä ja rikosilmoituksella. Oikeus on sittemmin jäädyttänyt Paavon  erottamisprosessin puolueesta. Kaikki meni ja menee juuri kuten hyvässä draamassa pitääkin mennä. Ensin tapahtuu rikos, sitten asiaa tutkitaan sopivasti muutamia kuukausia ja lopulta syyllinen selviää ja hyvä saa palkkansa. Kyllä Paavo hyvän käsikirjoituksen ja näyttelemisen taidon osaa.

Kun miettii Väyrysen viime vuosien toimintaa, kaikki vaikuttaa selvältä ja loogiselta. Jo presidentinvaalien yhteydessä Paavo syytti mediaa siitä, että hän ei saa tarpeeksi huomiota. Jos ei saa huomiota pitää tehdä jotain tullakseen huomioiduksi. Pitää provosoida jos haluaa tulla provosoiduksi. Paavo katsoo, että häntä kohdellaan keskustapuolueessa ja julkisuudessa epäreilusti. Toimet Kepusta erottamiseksi ovat epäoikeudenmukaisia ja laittomia. Paavon johtamaa puolueosastoa on vaikea erottaa, vaikka pyydetyt ammattijuristien lausunnot tähän mahdollisuuden antavatkin. Ilman Kepusta erottamista Väyrynen haastaa Sipilän puoluejohtajakisassa. On tuiki epätavallista, että toisen puolueen jäsen on ehdolla toisen puolueen puheenjohtajaksi. Näin voi tapahtua vain Kepussa ja homman voi toteuttaa vain kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.

Miten tarina sitten etenee. Pienen vedon kera veikkaan sen menevän seuraavasti:

  1. Pienen sanaharkan jälkeen Väyrynen tunnustaa tulleensa erotetuksi kansalaispuolueesta, ainakin väliaikaisesti.
  2. Tämän jälkeen hän voi kaikkien, myös Sipilän, hyväksynnällä osallistua Kepun puoluejohtokisaan ja saa tapahtumista ylimääräistä näkyvyyttä ja potkua.
  3. Kesän puoluekokouksessa Paavo häviää puheenjohtajakisan selvänumeroisesti.
  4. Pian Kepun puoluekokouksen jälkeen kansalaispuolueen sisällä päästään ”yllättäen” sopuun Väyrysen asemasta ja hän jatkaa toimintaa puolueen johtotehtävissä.
  5. Syksyllä Väyrynen jättää europarlamentin ja palaa eduskuntaan muodostaen oman eduskuntaryhmän kansalaispuolueen nimen alla  ja siirtyy alkiolaiseen oppositioon. Paavo jatkaa elämäänsä entistäkin suurempi pilke silmäkulmassa.

Koko tämän episodin ajan Paavo on vetänyt Kepun, Sipilän ja koko median kölin alta moneen kertaan. Kyllä riittää Keminmaalla naurua kyllikseen.

 

Ilkka Lehtinen

RAKASTA TÄSSÄ SITTEN VEROJA

Olen ollut aina iloinen veronmaksaja. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa koulutus, terveydenhoito, yhteiskunnan rakenteet ym. rahoitetaan veroilla mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Ketään ei jätetä ja heikoimpien puolta pidetään. Hyvätuloiset maksavat yhteisestä hyvästä enemmän kuin pienituloiset. Itse olen aina allekirjoittanut nämä kauniit ja ylevät ajatukset. Periaatteena on myös ollut, että samasta tulosta kaikki maksavat yhtä paljon veroja. Viime vuosina pääomatulojen ja palkkatulojen välistä eroa on yritetty kaventaa, hyvä näin, vaikka suurituloiset maksavat edelleen veroja pienemmillä prosenteilla kuin pelkästään palkkatuloja ansaitsevat keskituloiset. Ilahduttavaa on ollut myös havaita muutamien uusien nuorten yritysjohtajien positiivinen asenne veroihin. Yhteys hyvinvointiin ja yhteiskunnan turvallisuuteen tunnistetaan. Toivottavasti myös eräät vanhat kauppa- ja vuorineuvokset näkisivät saman yhteyden. Aikaisemmin maksetut verot eivät vapauta tämän päivän veronmaksuvelvoitteesta.

Mikä sitten tässä mättää. Itse kuuluin ja kuulun edelleen hyvin tienaavaan väestönosaan. Eläkkeelle jäämisen jälkeen verotus kuitenkin todella yllätti. Viimeisenä työvuotena maksoin palkastani veroa 29,5 prosenttia plus 8,15 prosenttia eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja. Yhteensä verot ja eläkemaksut olivat 37,65 prosenttia. Lisätulojen marginaalivero oli 43 prosenttia.

Ensimmäisenä eläkevuotena veroprosentti työtuloja selvästi pienemmästä eläkkeestä on 32 prosenttia ja lisätuloprosentti 40,5 prosenttia.  Eläke- tai työttömyysvakuutusmaksua eläkkeestä ei sentään oteta. Hallitus kertoi suureen ääneen, että palkkaveroja alennettiin tämän vuoden alussa. Kun eläketuloni laittaa verohallinnon vuoden 2018 verolaskuriin palkkatuloiksi, tulee veroprosentiksi 24,5 ilman eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja. Eläkeläisenä maksan siis 7,5 prosenttiyksikköä – useita tuhansia euroja – enemmän veroja kuin vastaavasta palkkatulosta. Maksan eläkkeestäni raippaveroa, jota selvästi suuremmasta palkkatulosta ei tarvinnut maksaa. Käytännössä maksan edelleen eläke- ja työttömyysvakuutusmaksua saamatta niille koskaan katetta.

Miksi tässä näin kävi? Verottaako hallitus todella tietoisesti eläkkeitä rankemmin kuin palkkatuloja? Jos eläketuloja halutaan verottaa rankemmalla kädellä, laitettakoon niille sitten reilusti jokin selvä lisävero, vaikkapa eläkeläisten ylimääräinen terveysvakuutusvero. Nykyisessä systeemissä yritetään selvästi hämärtää ja peitellä syitä eläkeläisten korkeampaan verotukseen, rehellisyyttä ja avoimuutta kiitos.

Verotuksen pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja tasapuolista. Nykyinen systeemi on epäreilua ja epätasa-arvoista. Maksan edelleen veroni iloisin mielin, mutta toivon, että kaikki tulot laitettaisiin samalle viivalle ja verotus samanlaiseksi, kiitos.

Ilkka Lehtinen

HYVÄÄ HINTAVUOTTA 2018

Suomen talous kasvaa nopeammin kuin vuosiin. Kasvusta huolimatta hintarintamalla on hiljaista. Vaikka Euroopan keskuspankin ”setelirahoitus” on edelleen huomattavaa, ei se aiheuta inflaatiopaineita. Tämä on ollut ekonomisteille vaikea paikka, eivätkö vanhat opit enää pädekään? Kiinteistömarkkinat ovat ainoa talouden lohko, joka on ylikuumentunut. Sielläkin hintakehitys on ollut rauhallista, vaikka rakentamisen ja kauppojen lukumäärät ovat olleet huippuluokkaa parin viime vuoden aikana.

Entä miltä hintavuosi 2018 näyttää tavallisen kuluttajan kannalta. Talouden nopeasta kasvusta huolimatta inflaatio on ollut viime vuosina alhainen ja vuosi 2018 ei tuo tähän muutosta. Palkankorotukset ovat liukumineen kahden prosentin tuntumassa ja inflaatio voi pysyä parhaimmillaan yhdessä prosentissa. Palkansaajien ostovoima nousee prosentin verran. Työeläkkeet nousivat vuoden alussa 0,55 prosenttia ja kansaneläkkeet ja siihen sidotut etuudet pysyivät lähes ennallaan. Eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden reaalinen palkkakehitys menee  pakkasen puolelle. Pitää muistaa, että eläkeläisiä ja työttömiä on 1,8 ja työllisiä 2,4 miljoonaa.

Vuoden 2018 yhden prosentin inflaatiosta neljäsosa syntyy valtion ja kuntien verojen ja tariffien nostoista. Kevyen polttoöljyn litrahinta nousee arvonlisäveroineen vajaa kaksi senttiä ja tupakan ja alkoholin hintojen nousut nostavat inflaatiota 0,22 prosenttiyksikköä. Alkoholiveron nousua kompensoi vahvojen oluiden ja lonkeron hintojen lasku niiden tullessa tavallisten ruokakauppojen valikoimaan. HUS:n sairaalamaksujen ja poliklinikkamaksujen nousu nostaa inflaatiota noin 0,05 prosenttiyksikköä. Inflaatiota hidastavat päivähoitomaksujen ja autoveron muutaman satasen alennus.

Raakaöljyn tynnyrihinta pysynee 65 dollarissa ja euron dollarikurssi 1,2:ssa. Yleisen hintatason vakaana pysymisen takaa tuottavuuden viime vuosia nopeampi nousu. Ainoa hintakehityksen ongelma-alue voi olla palvelut. Kustannusten nousua on vaikea korvata lyhyellä tähtäimellä tuottavuuden nousulla.

Elintarvikkeiden nelisen vuotta jatkunut hintojen lasku päättyy, mutta suurempaa nousuakaan ei ole näkyvissä. Tuonnissa ”Kiinailmiö” jatkuu edelleen, eli ainakaan kulutustavaroiden hinnoissa ei ole odotettavissa nousuja.  Asuntojen hinnoissa pientä nousua on odotettavissa pääkaupunkiseudulla, muualla maassa hinnat pysyvät paikallaan tai laskevat hieman. Asuntotuotanto jatkaa lähes ennätystasolla ensi vuoden. Vilkas asuntotuotanto pitää hinnat ja vuokrat kurissa. Vuokra-asuntojen lisääntyvä tarjonta hidastaa vanhojen asuntojen kysyntää pitäen niiden hinnat kurissa.

Terveydenhoidossa kytee pieni inflaatiopoikanen. Sote siirtää terveydenhoidon kustannusvastuun kunnilta maakunnille. Viime vuosina eräät suuret kunnat, Helsinki ja mukaan lukien HUS, eivät ole nostaneet terveydenhoidon maksujaan STM:n ylätasolle. Soten tullessa voimaan, maakunnat nostavat kaikki maksunsa maksimitasolle. Tästä on hyvänä esimerkkinä HUS:n tariffimuutokset tämän vuoden alussa. Liikenteen palveluissa kilpailu kiristyy ja hinnat ovat ennemminkin laskussa kuin nousussa. Kaiken kaikkiaan Suomalaiset voivat aloittaa vuoden 2018 rauhallisesti myös hintojen osalta.

Rauhallista ja hyvää hintavuotta 2018

Ilkka Lehtinen

Sote tuo vaiko vie

Viime vuosien kaikki hallitukset ovat sekoilleet Sote uudistuksen kanssa. Sipilän hallitukselle tärkeintä on maakuntahallinto ja valinnanvapaus, tavallinen ihminen on unohtunut. Hallitus ei ole myöskään kertonut mitään konkreettista, miten se aikoo saavuttaa lupaamansa kolmen miljardin säästöt.

Yritetään katsoa ja ymmärtää Sotea tavallisen ihmisen kannalta, miten Soten tulisi toimia ja millaisia ongelma ja karikoita uudistus sisältää. En väitä ymmärtäväni asiasta mitään, toivottavasti joku tietää ja ymmärtää uudistuksen käytännön ratkaisut paremmin.

Ensimmäinen mitä en ymmärrä on se, että ihmisten pitää valita terveyspalvelujen tuottaja määräajaksi. Miksi pitää sitoutua henkilökohtaiseen kokonaispakettiin, miksi ei anneta mahdollisuutta tapauskohtaiseen valintaan.

Otetaan yksinkertainen esimerkki. Minulle tulee flunssa tai jokin muu pieni tarve käydä lääkärissä. Jos terveyskeskus ei ole lähellä tai siellä on pitkä jono, voisin mennä vaikkapa lähimpään Terveystalon toimipisteeseen. Yhteiskunnan kannalta on oleellista, kuinka paljon se maksaa tästä Terveystalolle. Jos yhteiskunta on laskenut, että yksi normaali lääkärinkäynnin hinta on 60 euroa, tulisi yksityiselle toimijalle maksaa palvelusta korkeintaan 50 euroa. Lääkäreiden pitää joustaa taksoissaan ja ymmärtää kansantalouden yksinkertainen kaava hinta*määrä on arvo. Pieni tinkiminen hinnasta korvautuu määrän kasvulla ja kokonaistulot eivät laske.

Seuraava karikko on, kuinka paljon Terveystalo saa lääkärissä käyntini yhteydessä tehdä laboratorio- ja röntgenkokeita ja millä hinnalla. Tähän pätee sama kuten edellä, yhteiskunta laittaa hintakaton näiden palvelujen hinnoille ja määrille. Tähän kuten lääkärissäkäyntiinkin sopisi tarkoin hinnoiteltu seteli, jonka yhteiskunta maksaa.

Entä jos Terveystalon lääkäri haluaisi antaa minulle lähetteen erikoislääkärille. Millä ehdoilla ja millä hinnalla se voisi toimia. Terveystalo maksimoi tietysti hoidon eli laboratorio-, röntgen- ja erikoislääkärin palveluja tuputetaan tappiin asti. Näihin pitäisi saada säädökset, jotta Sotesta ei tulisi yksityisen terveydenhoidon kultakaivosta.

Entä sitten, jos erikoislääkäri haluaa ohjata potilaan johonkin jatkotoimenpiteisiin, millä perusteilla hän saisi tehdä niin ja kuka jatkotoimenpiteet tekisi ja millä hinnalla. Ongelmaksi tulee nykyisten yhteiskunnan erikoissairaanhoidon ja yksityisten sairaaloiden työnjako. Julkisen terveydenhoidon pitää aina ja joka tapauksessa kyetä tekemään nämä toimenpiteet. Jos uudessa järjestelmässä toimenpiteet ohjataan osittain yksityiselle puolelle, tulee julkiselle puolelle tyhjäkäyntiä. Tämä tulee yhteiskunnalle kalliiksi ja Sote säästöt voidaan unohtaa.

Meillä on hyvä viiden Yliopistollisen sairaalan verkosto täydennettyä 16 keskussairaalalla. Eikö pitäisi ottaa järki käteen ja rakentaa sekä kehittää koko Sote uudistus nykyisten viiden Yliopistollisen sairaalan ympärille. On aivan varmaa, että yksityiselle sektorille jää tehtäviä perus- ja erikoissairaanhoidon alueella. Ei pilata nykyistä kansainvälisestikin katsottuna tehokasta järjestelmää.

Ilkka Lehtinen

 

Kiihdyttääkö vientialojen palkkaratkaisu inflaatiota

Palkkaneuvottelujen pää on saatu auki. Teknologia- ja kemianteollisuus ovat solmimassa 1,6 prosentin palkankorotukset vuosille 2018 ja 2019. Tästä tulee malli ainakin vienti- ja kuljetusaloille. Saa nähdä hyväksyykö julkinen sektori ja kotimarkkina- ja palvelualat saman linjan. Julkisella sektorilla taitaa olla hiekkana rattaissa lomarahojen leikkaussopimus, jonka pitäisi olla voimassa vielä pari vuotta. Kiihtyykö inflaatio ja tuleeko Suomesta Euroopan keskuspankin mallioppilas.

Valtiovarainministeriön inflaatioennuste ensi ja sitä seuraavalle vuodelle on 1,5 prosenttia. Tutkimuslaitosten ja pankkien ennusteet vaihtelevat yhden ja 1,4 prosentin välillä. Ennusteiden yhteydessä on puhuttu yhden prosentin palkankorotuksista. Jos vanhaan nyrkkisääntöön – yksi kolmannes palkankorotuksista menee kuluttajahintoihin – on uskominen, pitäisi näihin ennusteisiin lisätä pari kymmenystä. Tosin kilpailutilanne on nyt toisenlainen ja vanha nyrkkisääntö saattaa tänä päivänä liioitella palkankorotusten inflaatiovaikutusta.

Vientialojen osalta neuvottelusopimus ei inflaatiota kiihdytä, Vientialoilla päästään helposti vastaaviin tuottavuuden nousuihin. Vientialojen yrityksille inflaatiota tärkeämpää on kilpailukyky eli saako se jatkossakin tilauksia. Vientialojen sopimusta seuraavan AKT:n vastaavan suuruinen sopimus on kyllä inflatorinen, jos kilpailu ei pelitä. Tuottavuuden nousua on vaikeaa parantaa lyhyellä tähtäimellä kuljetusaloilla. Kuluttajahintaindeksissä on paikallis-, bussi-, taksi- ym. matkoja, joiden hinnat todennäköisesti nousevat. Kaikkien ostamiemme tavaroiden ja palvelujen hinnoissa on mukana myös kuljetuskustannuksia.

Asumisen osalta osakeasuntojen vastikkeet, asuntovuokrat ja korjauskustannukset tulevat nousemaan. Niiden kaikkien yksi tärkeimmistä kustannuseristä ovat palkat.

Kotimaisen teollisuuden palkkaratkaisulla on merkitystä ravinnon hintoihin. Kuluttajahintaindeksin ravintoryhmän tuotteista on Suomessa valmistettua karkeasti kaksi kolmannesta eli noin 9 prosenttia koko indeksin painosta. Tältä osin teollisuuden tuottajahinnat tulevat nousemaan, riippuen tuonnin kilpailutilanteesta. Ainakin tuoreen leivän, lihan ja maitotaloustuotteiden tuottajahinnat nousevat. Kuluttajahintaindeksin muissa pääryhmissä on vähän kotimaassa valmistettuja tuotteita eli inflaatiopaineita ei juuri ole.

Kaupan sopimuksella on keskeinen asema inflaation kiihtymisessä. Pystyykö kauppa parantamaan tuottavuuttaan kolme prosenttia kahden vuoden aikana, epäilen vahvasti. Kun kaupan sisäänostohinnat nousevat ja työntekijöiden palkat ovat nousussa tuloksena on kuluttajahintojen nousu.

Palvelujen osuus kuluttajahintaindeksistä on lähes 30 prosenttia. Niiden osalta ongelmana on tuottavuuden hidas kasvu ja siitä seuraavat inflaatiopaineet. Edes lisääntynyt kilpailu ei taida pelastaa tilannetta.

Valtiontalous kuuluu palkkaratkaisun voittajiin. Verotulot kasvavat ja budjettialijäämä pienenee. Valtion virkamiehiä on kaikista työllisistä kolme prosenttia. Heidän palkankorotuksensa eivät juuri tilannetta hetkauta. Hyödykeverojen korotustarve vähenee ja sitä myöten inflaatio jopa laskee. Viime vuosina verojen osuus on ollut kokonaisinflaatiosta noin 0,2 prosenttiyksikköä.

Myös kunta-alan verotulot kasvavat, joskin oman väen palkkamenot kasvavat. Kunta-alalla työskentelee 17,5 prosenttia kaikista työllisistä. Voi silti sanoa, että myös kunnat ovat tässä palkkaratkaisussa voittajia, ehdolla, että kunta-alan palkankorotukset pysyvät vientiliittojen tasolla. Kunta-alan tariffeja ei tarvitse nostaa ja näin inflaatiopaineet pienenevät.

Kaiken kaikkiaan 1,6 prosentin palkankorotusten taso sopii hyvin Suomen talouden tämän hetken kokonaiskuvaan. Bkt:n kasvu ei vaarannu, yksityinen kulutus kasvaa, inflaatio pysyy aisoissa ja julkisen talouden tasapaino paranee.

Ilkka Lehtinen

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén