Palkkaneuvottelujen pää on saatu auki. Teknologia- ja kemianteollisuus ovat solmimassa 1,6 prosentin palkankorotukset vuosille 2018 ja 2019. Tästä tulee malli ainakin vienti- ja kuljetusaloille. Saa nähdä hyväksyykö julkinen sektori ja kotimarkkina- ja palvelualat saman linjan. Julkisella sektorilla taitaa olla hiekkana rattaissa lomarahojen leikkaussopimus, jonka pitäisi olla voimassa vielä pari vuotta. Kiihtyykö inflaatio ja tuleeko Suomesta Euroopan keskuspankin mallioppilas.

Valtiovarainministeriön inflaatioennuste ensi ja sitä seuraavalle vuodelle on 1,5 prosenttia. Tutkimuslaitosten ja pankkien ennusteet vaihtelevat yhden ja 1,4 prosentin välillä. Ennusteiden yhteydessä on puhuttu yhden prosentin palkankorotuksista. Jos vanhaan nyrkkisääntöön – yksi kolmannes palkankorotuksista menee kuluttajahintoihin – on uskominen, pitäisi näihin ennusteisiin lisätä pari kymmenystä. Tosin kilpailutilanne on nyt toisenlainen ja vanha nyrkkisääntö saattaa tänä päivänä liioitella palkankorotusten inflaatiovaikutusta.

Vientialojen osalta neuvottelusopimus ei inflaatiota kiihdytä, Vientialoilla päästään helposti vastaaviin tuottavuuden nousuihin. Vientialojen yrityksille inflaatiota tärkeämpää on kilpailukyky eli saako se jatkossakin tilauksia. Vientialojen sopimusta seuraavan AKT:n vastaavan suuruinen sopimus on kyllä inflatorinen, jos kilpailu ei pelitä. Tuottavuuden nousua on vaikeaa parantaa lyhyellä tähtäimellä kuljetusaloilla. Kuluttajahintaindeksissä on paikallis-, bussi-, taksi- ym. matkoja, joiden hinnat todennäköisesti nousevat. Kaikkien ostamiemme tavaroiden ja palvelujen hinnoissa on mukana myös kuljetuskustannuksia.

Asumisen osalta osakeasuntojen vastikkeet, asuntovuokrat ja korjauskustannukset tulevat nousemaan. Niiden kaikkien yksi tärkeimmistä kustannuseristä ovat palkat.

Kotimaisen teollisuuden palkkaratkaisulla on merkitystä ravinnon hintoihin. Kuluttajahintaindeksin ravintoryhmän tuotteista on Suomessa valmistettua karkeasti kaksi kolmannesta eli noin 9 prosenttia koko indeksin painosta. Tältä osin teollisuuden tuottajahinnat tulevat nousemaan, riippuen tuonnin kilpailutilanteesta. Ainakin tuoreen leivän, lihan ja maitotaloustuotteiden tuottajahinnat nousevat. Kuluttajahintaindeksin muissa pääryhmissä on vähän kotimaassa valmistettuja tuotteita eli inflaatiopaineita ei juuri ole.

Kaupan sopimuksella on keskeinen asema inflaation kiihtymisessä. Pystyykö kauppa parantamaan tuottavuuttaan kolme prosenttia kahden vuoden aikana, epäilen vahvasti. Kun kaupan sisäänostohinnat nousevat ja työntekijöiden palkat ovat nousussa tuloksena on kuluttajahintojen nousu.

Palvelujen osuus kuluttajahintaindeksistä on lähes 30 prosenttia. Niiden osalta ongelmana on tuottavuuden hidas kasvu ja siitä seuraavat inflaatiopaineet. Edes lisääntynyt kilpailu ei taida pelastaa tilannetta.

Valtiontalous kuuluu palkkaratkaisun voittajiin. Verotulot kasvavat ja budjettialijäämä pienenee. Valtion virkamiehiä on kaikista työllisistä kolme prosenttia. Heidän palkankorotuksensa eivät juuri tilannetta hetkauta. Hyödykeverojen korotustarve vähenee ja sitä myöten inflaatio jopa laskee. Viime vuosina verojen osuus on ollut kokonaisinflaatiosta noin 0,2 prosenttiyksikköä.

Myös kunta-alan verotulot kasvavat, joskin oman väen palkkamenot kasvavat. Kunta-alalla työskentelee 17,5 prosenttia kaikista työllisistä. Voi silti sanoa, että myös kunnat ovat tässä palkkaratkaisussa voittajia, ehdolla, että kunta-alan palkankorotukset pysyvät vientiliittojen tasolla. Kunta-alan tariffeja ei tarvitse nostaa ja näin inflaatiopaineet pienenevät.

Kaiken kaikkiaan 1,6 prosentin palkankorotusten taso sopii hyvin Suomen talouden tämän hetken kokonaiskuvaan. Bkt:n kasvu ei vaarannu, yksityinen kulutus kasvaa, inflaatio pysyy aisoissa ja julkisen talouden tasapaino paranee.

Ilkka Lehtinen