SEPPO KONTTINEN, KARI VITIE:
ERI MIELTÄ – TODENPUHUJA KAUKO KAREEN ELÄMÄ OTAVA 2020
Uutterat kirjoittajakaverukset Seppo Konttinen ja Kari Vitie kaivavat Suomen tasavaltaisesta historiasta erikoisia henkilöitä, joista he kirjoittavat henkilöhistoriaa mukaansatempaavan kiinnostavasti. Tietokirjailijoiden edellinen teos kertoi lännen hyväksi vakoilleesta suomalaisesta upseerista Maximilian von Hellensistä. Kun von Hellens paljastui, hänet tuomittiin ensin kuolemaan, ilmeisesti kanssasotija Saksan painostuksesta. Sodan päätyttyä, hänet nimenomaisesti Yhdysvaltain vaikutuksesta armahdettiin.
Nyt on ilmestynyt uusi teos todenpuhuja Kauko Kareesta. Kirjoittaja- ja kokemustaustaa kirjailijoilla on yllin kyllin, Konttisella yli 30 vuoden työstä Ylessä ja Vitiellä niin ikään Ylestä mutta myös kansainvälisestä urasta asekaupan asiantuntijatehtäviä myöten.
Toimittaja, kirjailija ja kustantaja Kauko Kare (1914-1996) profiloitui Kekkosen tasavallan historiaan UKK:n vallan ja vaikutuksen sitkeänä ja taipumattomana arvostelijana. Ilmankos kannessa häivähtääkin Kekkosen haamu.
Ennen sotia Kare vielä liikkui Kekkosen kanssa samoissa porukoissa mm. Akateemisessa Karjalaseurassa. Lehtimiehen kiehtova työ sai Kareen keskeyttämään opintonsa filosofian ylioppilaana.
Alkoi ura monipuolisena toimittajana, joka kirjoitti politiikasta, yhteiskunnasta, urheilusta ja kulttuurista, erityisesti kirjallisuudesta. Matkat veivät nuoren toimittajan ihailemaansa Ranskaan ja Italiaan.
Ikäluokkansa mukana Kare osallistui sotiin viesti- ja kaukopartiomiehenä. Hän sai tulikasteensa Kannaksen taisteluissa, joihin palasi vielä hermohoidon jälkeenkin.
Sodan jälkeen tuli uusi politiikka, jota Kare ei milloinkaan hyväksynyt. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti erotti Kareen ja Kekkosen tiet, ja noottikriisi sinetöi eron.
1940-luvun loppupuolen Kare työskenteli Forssan Lehden päätoimittajana ja 1950-luvun alussa Suomalaisen Suomen (nyk. Kanava) toimitussihteerinä. Kare pääsi valtakunnan kulttuurivaikuttajien piireihin.
Kare oli mielipiteissään tinkimätön eikä sietänyt niihin puuttumista. Artikkeleita alkoi jäädä julkaisematta, ja lopulta tuli lähtö Suomalaisesta Suomesta. Samoihin aikoihin Suomen Kuvalehdestä potkittu Ilmari Turja perusti menestyksekkään Uuden Kuvalehden, jonka maineikkaaseen avustajakaartiin Kare kutsuttiin.
1950-luvulla Kare ei totisesti ollut ainoa Kekkoskriitikko. Molempien nimet löytyvät Kesäyliopisto-nimisen keskusteluseuran jäsenluettelosta. Kekkonen puhui valtakunnanpolitiikasta ja Kare kirjallisuudesta.
1960-luvusta tuli Kareen kohtalon vuosikymmen. Mitään perääntymistietä hän ei linjaltaan voinut ajatellakaan. Paine toisinajattelijaa kohtaan alkoi kasvaa, ei koskaan Kekkoselta suoraan mutta välillisesti toki.
Vuosien ajan perhe koki taloudellista ahdistusta, kunnes rahahana aukesi. Postipankissa pidettiin 24.3.1965 pääjohtaja Teuvo Auran (!) kutsuma kokous. Talousvaikuttajat sopivat rahoituspanoksesta Kareelle yltyneen Kekkos-ihannoinnin hillitsemiseksi.
Perhetalouden ratkaiseva helpottaja oli Kareen kirjoittama, vuonna 1967 ilmestynyt ”Tähän on tultu” -teos. Siitä tuli bestseller. Kareet pääsivät muuttamaan Käpylään omakotitaloon, jonka autotalliin Kare perusti Alea-Kirja-kustantamon. Se tarvittiin, koska muut kustannusliikkeet kiersivät Kareen kirjan kaukaa.
”Tähän on tultu” on vaativaa luettavaa. Siinä on valtava määrä esimerkkejä Kekkosen ageerauksesta, hänen suopeudestaan Karetta ärsyttäneelle 60-luvun radikalismille ja reporadiolle sekä ”kansakunnan edun vastaisesta” Neuvostoliiton myötäilystä.
Kirja kului kansan käsissä juuri ennen vuoden 1968 presidentinvaaleja. Niissä Matti Virkkunen ja Veikko Vennamo keräsivät voittaja Kekkosta suututtaneet äänimäärät. Hyvän lähdön sai myös suoraanpuhujan aikakausijulkaisu Nootti, jonka levikki tosin myöhemmin alkoi hiipua.
Kekkosen pitkän kauden päättyessä alkoi myös Kareen missio sammua. Sairasteleva vanhus ei enää vaikuttanut yhteiskunnallisena kirjoittajana.
Kauko Kareeseen jäi Kekkosen merkki, ja toisinajattelijaa alettiin, kuten usein käy, jälkikäteen ymmärtää ja kunnioittaakin. Äärioikeistolaiseksi, neuvostovastaiseksi, jopa fasistiksi haukkuminen loppui, ja Kare sai viettää viimeiset vuotensa lehtimieseläkkeen turvin. Kirja Kareesta on paikallaan tänä vuonna, kun Kekkosen syntymästä on kulunut 120 vuotta.
Kekkoskriittisyys hallitsee Kareen elämäntyötä. Konttinen ja Vitie eivät tyydy vallankriitikkovaiheisiin vaan avaavat myös Kareen merkitystä mm. kirjallisuuden tuntijana. Kareen kirjailijakuvaa työläiskirjailija Toivo Pekkasesta (WSOY 1952) pidetään hyvänä.
Sinänsä Kareen ura oli melko tavanomainen toimittajan taival. Erityisen jännittäviä seikkailuja à la von Hellens ei siitä löydy. Konttinen ja Vitie selostavat hänen vaiheitaan syntymäkodista, hattulalaisesta kartanosta, halki vuosikymmenten aina 60-luvun crescendoon, jolloin Kare erottui muista.
Kirjaan on riittänyt paljon sujuvaa kuvausta Suomen poliittisista ja yhteiskunnallisista vaiheista. Takinkääntäjät, vallan mielistelijät ja suomettuneisuuden räikeimmät esimerkit käydään nimiä mainiten läpi.
Huolellisesti taustoitettu elämänkerta täyttää aukon. Kekkosen aikana Kareesta vaiettiin. Yksi tutkimus on ilmestynyt, vuonna 2010 pro gradu -työ Simo Grönroosilta, joka nyttemmin työskentelee Perussuomalaisten puoluesihteerinä. Hän valmistelee väitöskirjaa aiheesta.
MATTI SAARINEN
Olen seurannut vuosia bensan hinnoittelua Suomessa. Aina silloin tällöin markkinat toimivat ”omituisesti”. Kilpailu ei toimi kunnolla, kun Neste on markkinoilla liian vahva hintajohtaja.
Bensan pumppuhintaa ja kilpailutilannetta on helppo seurata. Kun tietää bensiinin maailmanmarkkinahinnan, dollarin kurssin, bensaveron ja pitkäaikaisen marginaalin jalostamon ja bensapumpun välillä, voi vaivatta laskea bensan ”oikean” vähittäismyyntihinnan. Poikkeamat bensapumpulla ovat lähes aina ylöspäin eli marginaalia vedätetään aika ajoin ilman minkäänlaista kustannusten nousua.
Tarkkailen bensan hintatilannetta Espoon Lommilan Nesteen (kaksi asemaa muutaman sadan metrin välein), Teboilin ja ST1:n asemien hintojen kautta. Hintajohtajana toimii aina Neste. Jos Neste nostaa tai laskee hintoja syystä tai toisesta, Teboil ja ST1 seuraavat välittömästi perässä. Onko tämä kilpailua, vai onko kyseessä niin sanottu torihinnoittelu.
Hämmästyin kesällä muutamaan kerran Nesteen E95 bensan hintaa. Maailmanmarkkinahinta ja dollarin kurssi pysyivät ennallaan, mutta Lommilan bensan litrahinta nousi yhtäkkiä 1,500 eurosta 1,599 euroon. Teboil ja ST1 peesasivat perässä välittömästi lähes reaaliaikaan. Hinnoittelu näytti lähes sovitulta. Mikään kustannuserä ei ollut noussut, mutta katetta nostettiin lähes 10 sentillä. Olisi vielä ymmärrettävää, jos Neste haluaisi kokeilla kalliimpaa hintaa, mutta miksi Teboil ja ST1 eivät aloittaneet hintakilpailua, vaan nostivat hintoja kiltisti Nesteen perässä. Tämä ei kaikkien teorioiden mukaan ole kilpailua.
Huippuna oli syyskuussa Saudiarabian öljyjalostamon ohjushyökkäys. Samana iltana, kun hyökkäys oli tapahtunut, uutistoimistot kertoivat, että puolet Saudien öljyjalostamon tuotannosta pysähtyy kuukaudeksi. Asiantuntijat ennakoivat öljyn hinnan nousua. Bensan ns. normaali litrahinta oli tuolloin noin 1,52 euroa. Seuraavana aamuna, ennen kuin tiedettiin, mitä raakaöljyn tai bensan maailmanmarkkinahinnalle tapahtuu, Lommilan Nesteen 95E hinta nousi taas 1,599 euroon. Teboil ja ST1 seurasivat perässä. Bensan myyntikatteet nousivat Lommilassa kattoonsa. Vanhasta bensavarastosta saatiin oiva kate. Parin seuraavan päivän aikana maailmanmarkkinahinnat nousivat hyvin maltillisesti, mutta Neste piti korkean hintansa useita päiviä. Kun tilanne oli maailmanmarkkinoilla rauhoittunut, Lommilan Nesteen hintaa laskettiin 1,49 euroon eli normaalin katteen tasolle.
Tästä voisi päätellä, että bensan hinnoittelussa ei kilpailu toimi, vaan Neste on markkinajohtaja, jota muut kiltisti seuraavat. Eikö Teboililla tai ST1:llä ole halua aloittaa aitoa kilpailua ja pyrkiä lisäämään markkinaosuuttaan. Tuntuu, että kaikki ovat tyytyväisiä tilanteeseen ja bensamarkkinoita ei haluta järisyttää.
Ilkka Lehtinen
Kansanedustajat reissaavat eri tahojen kustantamille ilmaismatkoja Lapista Kiinan Shanghaihin. Parlamentaarikot ovat tilivelvollisia vastaanottamistaan eduskuntatyöhön liittymättömistä lahjoista, pääsylipuista ja matkoista, jos niiden arvo ylittää 400 euroa. Eduskunnan pitämästä lahjarekisteristä löytyy 22 edustajan ilmoitus saamistaan ilmaisista etuisuuksista. Lista herättää kysymään, miksi esimerkiksi valtiojohtoinen Kiina, juutalaisvaltio Israel tai Yhdysvaltain ulkoministeriö on valmis kustantamaan suomalaisen kansaedustajan hoteisiinsa.
Lahjamatkojen kärkinimi on Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko, joka on nauttinut Kiinan valtion vieraanvaraisuudesta kolme kertaa ja osallistunut Etelä-Korean valtion kustantamalle konferenssimatkalle. Viime syyskuussa Nikko osallistui kuusipäiväiselle vienninedistämis- ja edustusmatkalle Kiinan Hangzhouhun, matkan maksoi Uudenmaan liitto. Miksi Kiinan valtio haluaa kustantaa tuhansia euroja maksavan matkan suomalaiselle kansanedustajalle. Myös Nikon puoluetoveri Ville Vähämäki on päässyt nauttimaan kiinalaisesta vieraanvaraisuudesta. Hänen viikonkestävän matkansa lennot, majoitukseen ja muut kulut maksoi China Automobile Dealers Association viime vuoden maaliskuussa. Samalle ilmaisreissulle osallistui myös Mika Niikko.
Kristillisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman Israelin valtion 70- vuotisjuhliin Jerusalemissa 8.7-11.7. 2018. Matkan hintalapuksi tuli yhteensä 900 euroa kolmesta juutalaisvaltion kustantamasta hotelliyöstä. Östman kertoo Suomen eduskunnan maksaneen lennot Israeliin. Miksi suomalaisten veronmaksajien pitää kustantaa tällainen ystävyysseuramatka? Saman kysymyksen voi esittää myös Raahen kaupungille, joka maksoi keskustalaisen Hanna-Leena Mattilan ystävyyskaupunkivierailun Sosnovi Boriin vuosi sitten elokuussa.
Yhdysvaltain ulkoministeriö kutsui kokoomuksen Elina Lepomäen osallistumaan johtamisohjelmaan( Visitors Leadersihip Program IVLP). Lahjan arvosta ei ole tietoa, mutta yli kolme viikkoa kestävä seminaari (25.2-18.3. 2017) tuli varmasti kalliiksi maksajalle. Miksi kansanedustajat voivat osallistua tällaisille lahjareissuille eduskunnan istuntokaudella, vaikka istuntovapaita on peräti 4,5 kuukautta vuodessa?
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo nauttineensa iltaa Veikkauksen piikkiin urheilugaalassa viime vuoden tammikuussa ja istuneensa NHL: ottelun aitiossa marraskuussa 2018. Demariedustaja jättää häveliäästi kertomatta, mikä peli oli kyseessä. Veikkauksen organisaatio on pullollaan entisiä ja nykyisiä poliitikkoja, jotka nauttivat monopoliyhtiön eduista. Ovatko hyvät veljet pelanneet katsomopaikan demareiden luottohyökkääjälle?
Nykyinen vihreiden ympäristöministeri vihreiden Krista Mikkonen puolestaan nautti Lapin keväthangista Ylläksellä Metsähallituksen piikkiin keväällä 2018. Reissua Mikkonen kuvasi lahjailmoituksessa sidosryhmämatkaksi, joka sisälsi kuljetukset ruuan ja majoituksen Metsähallituksen tunturimajassa. Tähänkin lomailuun pääsivät osallistumaan veronmaksajat maksumiehenä.
Kansainvälinen Slush kasvuyritystapahtuma järjestetään vuosittain syyskuussa Helsingin Messukeskuksessa. Pääsylippu maksaa peräti 595 euroa. Sisäänpääsy on niin kallis, ettei presidenttiehdokas Pekka Haavistolla eikä nykyisellä oikeusministerillä Anna-Maija Henrikssonilla eikä liikenne- ja viestintäministerillä Sanna Marinilla ollut varaa maksaa lippua omasta pussista. Viulut maksoi Helsingin Yliopisto. Henrikssonin lipun maksoi tapahtuman järjestäjä.
Kansaedustajien vastaanottamista lahjoista, pääsylipuista ja matkoista on tullut osa suomalaista korruptiopintaa. Onko kysymyksessä vain vastikkeeton lahjan antaminen vai peräti lahjus? Se jää piiloon.
Seppo Konttinen
Säätytalolla pyöritettiin neljän vuoden välein toistuva näytelmä, jossa 250 poliitikkoa ja lobbaria olivat leipomassa hallitusohjelmaa. Esityksen tuloksena on synnytetty paperi, jossa vaalilupaukset loistavat poissaolollaan. Äänestäjistä vain harvat uskovat poliitikkojen vaalilupauksiin, ja eikä siihen ole mitään syytä uskoa nytkään.
Lähes pari satasivuinen hallitusohjelma kertoo, minkä puolueen äänestäjät saivat parhaiten toiveitansa läpi valtakunnan tärkeimpään poliittiseen paperiin. Voittajiin kuuluvat Suomen keskusta, Vihreät ja RKP, häviäjiä ovat SDP:n ja Vasemmistoliiton äänestäjät. Vasemmistopuolueet pettivät äänestäjänsä turhilla vaalilupauksilla, joista vain harva päätyi hallitusohjelmaan.
Tulevan pääministerin vappusatanen alle 1400e/kk saaville eläkeläisille kutistui alle 1000 e/kk ansaitseville pieneläkeläisille maksettavaan viiteen kymppiin. SDP halusi vaaliohjelmassaan siirtää painopistettä pääomaverotuksen kiristämiseen ajamalla muun muassa osinkoverotuksen uudistamista. Tällaiset uudistukset ovat hallitusohjelmassa unohdettu, samoin kuin viiden prosentin yrittäjävähennyksen poisto. Onneksi aktiivimallin purkutavoite saatiin kirjoitettua hallitusohjelmaan, jota pääministerinä Sipilä oli rakentamassa ja nyt jatkossa toteuttamassa sen poistoa. Politiikka on mahdollisuuksien taidetta, ainakin raskaan vaalitappion kärsineelle puolueelle.
Säätytalolla verotyöryhmän vetäjä Timo Harakka (SDP) ei saanut kirjattua vaalilupauksiaan perintöveron kiristämisestä ja vakuutuskuorien veronkierron estämisestä hallitusohjelmaan. Puheenjohtaja Rinne puolestaan kannatti vaalikiertueella kaivosveroa ja sähköverkkojen valtiollistamisesta. Nyt nämä puppupuheet on joko kokonaan unohdettu tai ainakin haudattu ikuisiksi ajoiksi työryhmiin. Keskustan Sipilä pystyi ymmärrettävistä syistä estämään nämä uudistukset. Sen sijaan molemmille puolueille sopi kiinteistöveron nostotavoitteet määrittelemällä maalle ja rakennuksille korkeampi verotusarvo markkinahintaisena.
Ennen vaaleja lähes kaikki kansaedustakaehdokkaat kannattivat miljardien yritystukien leikkaamista. Nyt Rinne ja ”viisikon” muut jäsenet päättivät, että tukia voidaan karsia ”peräti” sataa miljoonaa euroa eli muutaman prosentin tukien kokonaismäärästä.
Vasemmistoliitto vastusti vaalipuheissaan valtion omaisuuden yksityistämistä. Nyt vasurit eivät enää puhu yksityistämisestä mitään, kun väylä ja muita hankkeita rahoitetaan valtion omaisuuden myyntituloilla. Ennen puheenjohtaja Andersson todisti, ettei hyvin lypsävää lehmää kannata tappaa. Tulevasta ministeristä tuli vähän raaputtamalla teurastaja.
Vasemmiston vaalisaduille terveysmaksujen luopumisesta, tuloveroprogression lisäämisestä ja aggressiivisen verosuunnittelun rajoittamisesta, kävi niin kuin ”puuta heinää” tarinoille käy. Ne unohdetaan, vaikka Andersson vakuutti Säätytalolla: ”Ohjelma rakentuu paremmalle Suomelle”. Samassa tilaisuudessa Sipilä todisti hallitusohjelman olevan voitto keskustalle ja oli täysin oikeassa, niin hyvin lähes kaikki puolueen vaatimukset on kirjattu ohjelmapaperiin.
Tällaisia vaatimuksia keskusta sai kirjattua MTK:n tuella hallitusohjelmaan: Varmistetaan ja parannetaan maatalouden kannattavuutta kansallisella tukijärjestelmällä, jossa huolehditaan ruokahuollosta maatila-, kala-, poro ja riistataloudella. Lisäksi tuetaan eläinten hyvinvointia parantavia investointeja. Näiden vaatimusten toteuttaminen aiheuttaa 35 milj. euron hintaisia lisätukia maatalouteen ja kertaluonteisia investointeja alkutuotantoon 150 milj. euron edestä. Asuntopolitiikkaan satsataan vain yhteensä 55 milj. euroa ja samalla poistetaan asuntolainojen korkovähennys. Näin toimii vihervasemmistolainen hallitus.
Vihreät saivat hallitusohjelmaan ilmastotavoitteitaan, ruuhkamaksuja ja kaiken lisäksi kirjauksen kansallispuistojen lisäämisestä. Kiintiöpakolaisten määrää tullaan myös kasvattamaan. RKP puolestaan sai yhden ylimääräisen tyhjänpäiväisen ministerin salkun, ruotsikielen pakolliseksi ylioppilaskirjoituksiin ja Vaasan keskussairaalaan ympärivuorokautisen päivystyksen.
Kaikki ”viisikon” jäsenet halusivat eläinsuojeluvirkamiehen viran Seinäjoelle ja toive saatiin kirjoitettua hallitusohjelmaan. Olkaamme kiitollisia edes tämän vaalilupauksen toteuttamisesta.
Seppo Konttinen
Pääministeri Sipilän hallitusohjelma julkaistiin toukokuun lopulla 2015, kun kouluissa laulettiin suvivirttä ”Jo joutui armas aika”. Ilmassa oli auringon paisteen odotusta, koska ohjelmassa ”Ratkaisujen Suomi”, meille kaikille luvattiin kaikkea hyvää kaikille: ” Julkisessa taloudessa tulot ja menot ovat tasapainossa. Emme elä velaksi. Monen sukupolven Suomessa jokaisesta pidetään huolta ja autetaan ajoissa.” Ohjelmassa luvattiin myös tukea yrittäjyyttä ja omistajuutta. Ei ehtinyt kesä muuttua syksyksi, kun huomattiin kenen etuja maan hallitus lähti ajamaan.
Hallitusneuvotteluissa oli keksitty ottaa käyttöön 5 prosentin yrittäjävähennys liikkeen- ja ammatinharjoittajille, maa-, metsä- ja porotalouden harjoittajille. Tämä sopi keskustalaisille maanviljelijöille, metsänomistajille ja porotilallisille, kokoomuksen kannattajat apteekkarit, juristi ja lääkärit iloitsivat puolestaan valtiovallan uudesta tukimuodosta. Hallitus sumutti kansalaisia väittämällä, että uudistuksessa menetettäisiin verotuloja ainoastaan 130 miljoonaa euroa.
Vuonna 2017 yrittäjävähennyksen saajia oli 334 000, jotka olivat nostaneet tukea yhteensä peräti 300 miljoonaa euroa eli tämän verran valtio menetti verotuloja pelkästään yhden vuoden aikana. Kaiken lisäksi vähennyspotista meni yli 40 prosenttia sellaisille yrittäjille, jotka tienasivat yli 55 000 euroa vuodessa. Luvut kertovat tuen olleen suunnattu alun perin isotuloisille yrittäjille, joista osa sai vielä kaupan päälle sukupolvenvaihdoksessa perintöveron laskun ja metsätilojen omistajat bonuksena metsävähennyksen kevennyksen. Ja taas menetettiin verotuloja kymmeniä miljoonia euroja ellei satoja.
Sipilän hallitus on kiitettävästi onnistunut ajamaan elintarvikeketjun etuja, sen ymmärtää kun tietää mistä eduskuntavaaliehdokkaiden vaalirahat tulevat. Kukaan ei ole pystynyt laskemaan, kuinka paljon valtion kassa on kuihtunut esimerkiksi maataloustukiaisten kasvusta ja makeisveron poistamisesta. Alun perin terveydelle haitallista makeisveroa piti hallitusohjelman mukaan kiristää, mutta 300 miljoonaa euroa vuodessa tuottanut vero poistettiin kokonaan.
Heti toisessa lisätalousarviossa syksyllä 2015 maatalouden tukiaisiin löydettiin 116 miljoonaa euroa valtion kassasta. Sama meno jatkui koko Sipilän hallituskauden aikana. Yritystukiakin piti hallitusohjelman mukaan leikata, mutta miljardien säästöt valtiolle jäivät odottamaan seuraavan hallituksen päätöksiä.
Etuudet ja tuet on rahoitettu valtion velkarahoituksella, vaikka Sipilä ja Orpo vaalipuheissa nyt muuta väittävät. Hallituksen ensimmäisellä valtakaudella vuonna 2015 valtion velka oli vajaat 100 miljardia euroa ja tämän vuoden helmikuun lopussa noin 107 miljardia euroa. Sipilän hallitus on tehnyt tällä vuodelle hämmästyttävän vaalibudjetin, jonka mukaan valtion nettolainanoton tarve on 1, 7 miljardia euroa, toteaa Valtiokonttori. Jokainen voi miettiä keneltä rahat on otettu ja ketkä ne ovat saaneet. Jo joutui armas aika.
Seppo Konttinen
Risto Siilamaa, Catherine Fredman: Paranoidi optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa, Tammi 2018
Jorma Eloranta: Hallitus johdon tukena, Alma Talent 2018
Viime vuoden lopulla ilmestyi kaksi Suomen elinkeinoelämän huippuvaikuttajan teosta, joissa korostuu yhtiön hallituksen roolin pohdinta. Valitettavasti molempiin kirjoihin tutustuminen enemmänkin hämmentää lukijaa kuin kirkastaa hallitusammattilaisten työtä.
Risto Siilamaa (s. 1966) kertoo kokemuksistaan Nokian hallituksessa, johon hänet valittiin vuoden 2012 yhtiökokouksessa. Puheenjohtajan nuijaan hän tarttui 2018.
Nokian pitkän historian jokainen toimitusjohtaja on jättänyt yritykseen oman jälkensä. Reilusti yli 150 vuoden yritysikä osoittaa, että yhtiö on kyennyt selviytymään, tulemaan ulos tukalimmistakin vaiheista, usein järisyttävien muutosten kautta.
Siilasmaa keskittyy luonnollisesti omaan kauteensa, joka on toistaiseksi varsin lyhyt mutta dramaattinen vaihe Nokian historiassa. Hänen saavutuksensa ovat jo erityisen hyvät.
Tappiollinen ja kohti lopullista perikatoa syöksynyt matkapuhelinbisnes myytiin 11. hetkellä Microsoftille, joka sittemmin epäonnistui surkeasti ja teki miljardien alaskirjaukset. Nokia ehti vielä saada hölmöltä ostajalta miljardeittain rahaa, minkä voimalla se sai ajettua stagnaatioon ajautuneen Siemensin ulos Nokia Siemens Networksista.
Amerikan kovimmille markkinoille Nokia tunkeutui ostamalla Alcatel-Lucentin. Legendaarinen Bell Labs teknologiasaavutuksineen on nyt Nokian yksikkö.
Yhtymällä on kassa pullollaan, tehokkaaksi saneerattu henkilöstö ja huippuluokan kansainvälinen johtajisto, erittäin arvokas patenttisalkku ja kärkiasema uusien supertietoverkkojen kehittäjänä.
Ei voi vähätellä Ollilankaan nousukaarta. Hänen ajaltaan on yhtiön pörssikurssin huikea kasvu, historian ainoan suomalaisen maailmanluokan kuluttajatavarabrändin luonti ja maailmanmarkkinoiden kiistaton johtotuote.
Nokian historian voi tiivistää vuoden 1968 suuresta fuusiosta, jossa Nokian paperi, kaapeli ja gummitehdas fuusioitiin toimitusjohtajittain: Björn ”Nalle” Weterlund perusti – Kari Kairamo laajensi – Simo Vuorilehto saneerasi – Jorma Ollila nosti – Olli-Pekka Kallasvuo tuhosi – Stephen Elop varasti – Risto Siilasmaa pelasti.
Siilasmaa oli aktiivinen hallitusjäsen, jota perinteinen corporate governance ei hillinnyt. Hän pyrki puheisiin organisaation kanssa ja puuttui muutenkin asioihin, mikä ärsytti puheenjohtaja Ollilaa.
Aivan erilaista näkökulmaa esittää Jorma Eloranta. Siilasmaata 15 vuotta nuorempi hallitushai edustaa perinteistä, säännönmukaista linjaa.
Jo kirjan nimi ”Hallitus toimitusjohtajan tukena” paljastaa toimitusjohtajan avaintekijäksi, ja hallitukselle jää hänen valintansa ja vapauttamisensa sekä täysi tuki toimivalle johdolle. Omistajalle jää vielä vähäisempi rooli.
Tästä Eloranta on kohdannut vaikeuksia valtionyhtiöiden suhteen, etenkin päättäessään menestyksekkään puheenjohtajuutensa Nesteessä, jonka niukka mutta kuitenkin enemmistöomistaja oli Suomen valtio.
Valtionyhtiö on erityinen: omistajan suvereeni edustaja, nykyään omistajaohjausministeri vaihtuu yleensä vähintään neljän vuoden välein. Hän on poliitikko, jonka vitaali mielenkiinto kohdistuu vaaleihin. Hän kokee olevansa vastuussa äänestäjille, joiden tunnot hän ottaa huomioon, ei niinkään jollekin firmalle.
Poliittinen demokratiavaltio omistajana on omalla tavallaan vaativa. Silti perinteisesti valtioyhtiöiden toimitusjohtajat ovat usein pitäneet johtamiaan yrityksiä kuin omiaan, vaikka heillä ei olisi lainkaan omistusta.
Hallituksen tehtävä tosiaan on ollut tukea toimitusjohtajan ”viisaita ja pitkäjänteisiä” päätöksiä. Jos omistaja on yhtiökokouksessa ottanut silmätikukseen vaikkapa hallituspalkkiot kuten Nesteessä, on se ”vastuuton ja kokematon, ellei peräti tyhmä”.
Näin kävi Nesteessäkin, mikä on yllätys. Onhan Elorannalla, jos kenellä, kokemusta politiikastakin.
Nuori mies valittiin SDP:n kultaisella vuosikymmenellä, 1970-luvulla, Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteeriksi demarina, joka sittemmin mm. työskenteli kauppa- ja teollisuusministeri Eero Rantalan (sd) poliittisena sihteerinä. Poliittisesta taustastaan Eloranta ei kirjassaan mainitse puolta sanaa ja liekin täysin irtaantunut nykydemarien menosta.
Turhaan Eloranta kainostelee. Juuri politiikan ja yhteiskunnan ymmärrys olisi hänen valttinsa suomalaisten yritysjohtajien massassa.
Hänellä voisi olettaa olevan kyky ja ymmärrys siihen, että poliittisesti kuumatkin asiat ovat hoidettavissa, kunhan perustelut ja viestintä esitetään selkeästi niin, että faktojen lisäksi niiden merkitys ja tunneaspektit otetaan huomioon.
Ilman kunnollista tarinaa kuumien poliittisten perunoiden työntäminen poliittisen päättäjän käsiin ei onnistu, koska ne tuhoavat hänen poliittista asemaansa. Valtion omistajaohjaus ja etenkin Solidium ovat hämmästyttävän avuttomia neuvojia näissä.
Toimitusjohtajalta – ja hallituksesta – vaaditaan osakeyhtiölakia laveampi ymmärrys ja osaaminen. Muuten tulee vaara siitä, että hallituksen työ yrityksen hienon menestyksen ja markkina-arvon monikertaiseksi lisäämiseksi jää vaille ansaitsemaansa tunnustusta.
MATTI SAARINEN
Joulun alla vuonna 2016 Sipilän hallitus sääti hiljaisuudessa lain valtionyhtiöiden omistajaohjauksen muutoksesta. Lainmuutos meni läpi mediahiljaisuudessa, eikä kukaan ymmärtänyt mitä uuden valtion omistaman kehitysyhtiö Vaken perustamisella haettiin. Nyt on alkanut paljastua, minkälaisesta suuresta yhteisten omaisuuksien pimeästä myynnistä on kyse. Kuppauksen juoni piilotettiin pääministeri Sipilän sloganin ”taseet töihin” alle.
Vake Oy:n toimialana on perustaa, omistaa, hallinnoida, ja kehittää toisia osakeyhtiötä sekä luovuttaa tai hankkia niiden osakkeita. Vanhaan hyvään aikaan kansalaisten verorahoilla perustettujen valtionyhtiöiden myynnistä päätettiin eduskunnassa. Nyt Vake Oy:stä on kasvanut hallituksen ikioma valtionyhtiöiden parkkipaikka ja piilokassa, jonka päätöksentekoon eduskunnalla ei ole nokan koputtamista. Yhtiö voi myydä liikesalaisuuden suojissa eduskuntaa kuulematta yhteistä omaisuutta ja toisaalta tukea yritystoimintaa. Tase on pantu töihin kaikessa hiljaisuudessa ja yhtiöstä on kasvamassa poliittisessa ohjauksessa uusi yritystuen muoto. Kukaan ei pysty valvomaan, minkälaisiin ”poliittisesti” sopiviin yhtiöihin suunnataan tukimiljoonia.
Viime itsenäisyyspäivän alla maan hallitus siirsi Vakeen Nesteen, Postin, Vapon ja Nordic Morbning Groupin ja tänä vuonna vielä Altian osakkeita. Näyttää vahvasti siltä, vaikka kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen, että Vake panee myyntiin omistamansa valtionyhtiöiden osakkeet. Kansainväliset pääomasijoittajat odottavat malttamattomana päästäkseen kaappaamaan suomalaisten verorahoilla perustettuja yhtiöitä. Arvoyhtiö Nesteen Vakeen siirretty osakepotti pannaan suurella todennäköisyydellä lihoiksi, samoin kuin kaikki muutkin Vakeen siirretyt valtionyhtiöiden omistukset.
Tyhmyyspäissään elinkeinoministeri Mika Lintilä ilmoitti viime kesänä, että valtio luopuu 12, 8 miljoonasta Nesteen osakkeesta 67,27 kappalehintaan. Valtion kassaan kilahti myyntituloja 891 miljoonaa euroa. Jo aikaisemmin Sipilän hallitus sai eduskunnalta valtuudet pudottaa valtio-omistus yhtiössä 33,4 prosenttiin. Viime joulukuussa Vakeen siirrettiin 8,3 prosenttia Nesteen osakkeista odottamaan sopivaa myyntihetkeä.
Jos valtio myisi Nesteen osakkeet nyt, kappalehinta kohoaisi liki 90 euroon. Vuonna 2016 polttoainevalmistajan osakkeita olisi saanut ostaa 25 euron kappalehintaan. Maan hallituksen halua myydä Nesteen osakkeita voi syystä pitää kummallisena ja tyhmänä liiketoimena, koska yhtiö on päättänyt maksaa omistajilleen osinkoa 2,28 euroa osakkeelta vuoden 2018 tuloksesta. Valtio tulouttaisi kassaansa nykyisellä omistusosuudella 260 miljoonan euron osinkopotin. Veronmaksaja voi syystä kysellä, miten maan hallitus pystyy sijoittamaan Nesteen myynnistä saadut tulot tuottavammin kuin säilyttämällä omistusosuus yhtiössä nykyisenä.
Osakemarkkina-analyytikot hehkuttavat Nestettä tulevaisuuden tuloksentekijänä ja luotettavana osingonmaksajana myös jatkossa. Hyvin lypsävää lehmää ei kannata tappaa.
Mihin sitten Vaken yhtiömyynneistä saadut suuret rahat aiotaan käyttää, sitä ei tiedä kukaan. Valtion tuottavan omaisuuden myyminen nykyisellä korkotasolla on järkyttävän lyhytnäköistä taloudenpitoa ja operaatio kertoo enemmän muista kansalaisille piiloon jäävistä päämääristä.
Entä mitä tapahtuu, jos Posti (Vakeomistus 49,9%) likvidoidaan hallituksen päätöksellä, tehdäänkö taas ”carunat”? Julkisuudessa pääministeri Sipilä on kuitenkin vakuuttanut, että ”minulle taseen töihin laittaminen ei ole missään vaiheessa tarkoittanut valtionyhtiöiden lihoiksi laittamista”.
Seppo Konttinen
Viime päivinä on puhuttu paljon hoivapalvelujen tuottamisesta yksityisenä liiketoimena. Attendo, Esperi Care ja Mehiläinen ovat saaneet merkittävän siivun vanhusten hoivapalvelujen järjestäjänä. Usein unohdetaan, että kunnat ovat ulkoistaneet nämä palvelut yksityisille toimijoille. Pienet toimijat ovat jääneet isojen jalkoihin. Toki hoivamarkkinoilla on useita voittoa tavoittelemattomia säätiöitä ja yhdistyksiä.
Kunnat ovat tavoitelleet halvempaa tapaa järjestää vanhusten hoito. Onko säästämisessä menty liian pitkälle ja tulisiko kuntien laittaa pakki päälle. Mietitäänpä, miten on mahdollista, että suuret toimijat tuottavat palvelut kunnille halvemmalla ja lisäksi niille jää muhkeat voitot ja johdolle suuret bonukset.
Hoivapalvelujen kustannuksista kaksi kolmasosaa muodostuu palkoista. Miten siitä kustannusosuudesta voidaan säästää. Ensinnäkin henkilökuntaa voidaan palkata vähemmän, jopa alittaen sovitut henkilöstönormit esimerkiksi yö- ja viikonloppupäivystyksissä. Toiseksi henkilökunnalle voidaan maksaa pienempää palkkaa työehtosopimusten alarajalla tai jopa niitä rikkoen. Viikonloppu-, ylityö- yms. lisistä voidaan luistaa tai tulkita niitä työnantajalle edullisimmalla tavalla. Sosiaaliturvamaksuissa ei ole mahdollista luistaa, ellei sitten lähdetä laittomille poluille. Näitä toimenpiteitä helpottaa alan työvoimapula ja maahanmuuttajien hyväksikäyttö. Henkilömitoituksesta säästäminen näkyy välittömästi hoidon laadussa. Ainoa kohta, jossa henkilöstösäästöjä voidaan todella saada, on toimintojen kokonaisuuden kuntia tehokkaampi organisointi.
Seuraava säästökohde on lääke-, ja muiden hoitotarvikkeiden ja palveluiden hankinta. Lääkkeitä voidaan antaa tarvetta vähemmän ja vaipat sekä vuodevaatteet voidaan vaihtaa harvemmin. Yöllä tapahtuneet hoitoa tarvitsevat toimenpiteet voidaan siirtää päiväsaikaan. Näissä tapauksissa mennään moraalin väärälle puolelle.
Vuokrakuluissa voidaan säästää pitämällä henkilö-M2 mitoitus kuntasektorin vastaavaa mitoitusta alhaisempana. Lisäksi voidaan etsiä kiinteistöjä, joissa vuokrataso on edullisempaa. Nämäkin säästöt näkyvät usein myös palvelujen laadussa. Pääomakuluissa voidaan ulkomaiselta emoyhtiöltä saatujen lainojen korot pitää tasolla, joihin viranomaisten pitäisi puuttua. Miltä tuntuu emoyhtiön normaalien pääomalainojen 15 prosentin korko, kun markkinoilta saa samaan aikaan lainaa alle prosentin korolla. Sähköä toimittaville verkkoyhtiöille on asetettu maksimituottoraja, miksei myös hoivayhtiöille. Korkokikkailulla saadaan yhtiön tulos näyttämään pieneltä ja näin vältytään veroilta Suomessa. Pitää muistaa, että tässä häviäjinä ovat kaikki suomalaiset.
Säästö ja veronkiertokeinoja on varmaan lisääkin, hoivayritysten juristien mielikuvitusta ruokkivat vero- ym.- säädösten porsaanreiät. Niillä markkinoilla moraalia ei tunneta.
Vanhukset pitää hoitaa kunniallisella tavalla. Suomi käyttää henkeä kohden vähiten rahaa vanhustenhoitoon pohjoismaissa. Meidän on tunnustettava, että nykyisiä menoja on lisättävä, mutta ei yksityisen markkinatoimijoiden pussiin. Meidän tulee suosia ja lisätä kolmannen sektorin ja voittoa tavoittelemattomien toimijoiden osuutta markkinoilla. Pääministeri ja useat puolueet ovat jo todenneet, että voittoa tavoittelevat osakeyhtiöt eivät sovi hoitoalalle. Toivottavasti puheet eivät muutu vaalien jälkeen. Sinänsä on luonnollista, että yksityiset hoiva-alan yritykset pyrkivät toiminnassaan voittoon, kyse on voiton suuruudesta ja keinoista sen toteuttamiseksi.
Vähän samanlaisia ongelmia on ilmennyt myös lastenhoidossa, joskin ei niin räikeitä kuin vanhustenhoidossa. Julkinen sektori, pääosin kunnat, eivät voi pestä käsiään näistä ongelmista. Palvelujen tilaajina niillä on vastuu palvelujen järjestämisestä ja niiden laadusta. Nyt viimeistään myös SOTE:n lakitekstejä tulisi tarkistaa, jotta vastaavia ongelmia ei sen alueella syntyisi.
Ilkka Lehtinen
Ilmastokeskustelu roihahti kun Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi raporttinsa, jonka mukaan nyt alkavat olla viimeiset ajat käsillä, jos aiotaan tehdä jotakin. Suomessakin ilmastosta, ennen Oulun raiskausilmiötä, uumoiltiin kuuminta vaaliteemaa.
Jälleen suomalaiset luulottelevat voivansa vaikuttaa maailman menoon. Tosiasiassa Suomi, jonka väestömäärä on kiinalaisen esikaupungin suuruinen, ei omalla käyttäytymisellään tai sen muutoksilla voi vaikuttaa mitään ilmastoon.
Ilmakehä on yhteinen, ja planeettamme ilman puhdistumisen ratkaisevat suuret maat, ennen kaikkea Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Brasilia, Australia. Useat pahimmat hiilenpäästäjät vieroksuvat Pariisin sopimusta, jolla on pyritty sopimaan maapallon lämpenemisen hidastamisesta.
On kovin herttaista, kun kauniaislaiset koululaiset kokoavat ruotsalaista esikuvaansa matkien sata mielenosoittajaa eduskuntatalon eteen. He sentään ovat rehellisiä realisteja, tietävät, että eivät voi päättää mutta haluavat osoittaa mielensä.
Päättäjiltä sen sijaan on syytä odottaa realismia. He syyllistävä sormi pystyssä kansalaisia autoilusta, lentämisetä, matkustamisesta, lihansyönnistä, hakkuista, lämmityksestä, milloin mistäkin, jonka vaikutus planeetallamme on pisara meressä.
Uhrausten vaatiminen omilta kansalaisilta on kohtuutonta, koska se ei ratkaise. Yhtä hyvin voisi vaatia suomalaisia synnytyslakkoon, jotta maailman ylikansoitus helpottuisi.
Edes suomalaisten esimerkki ei vaikuta, koska kehitysmaiden miljardit ihmiset haluavat hekin elintason, eurooppalaisten tapaan. He haluavat kuluttaa, he haluavat autoja, he haluavat matkustaa, he muuttavat kaupunkeihin ja käyttävät energiaa.
Mikä oikeus suomalailla on käpertyä itseensä ja tyydyttää omatuntoaan paasaamalla keskenään merkityksettömyyksiä? Kotimaassakin kaikenlainen rajoittaminen iskee pahiten haja-asutusalueiden vähävaraisiin.
Rikkailla on varaa vaihtoehtoihin, keskiluokalla ne vähentävät mukavuutta. Toisin on syrjässä eläjällä, jolle on turha puhua tarttumisesta polkupyörään tai raideliikenteestä, kun lähin rautatieasema on sadan kilometrin päässä ja sekin pian lopetetaan.
Eipä ihme, että keltaliivit rähinöivät Ranskassa. Kaupunkilaiseliitti saa tunteet kiehumaan syrjäseuduilla, joiden ihmisten ovat jatkuvasti ahtaammalla. Ilmastonmuutoksen estämisen radikaalit leikkaukset eivät demokratioissa onnistu. Se voi näkyä jo tämän vuoden eurovaaleissa, joiden tulos voi viedä europarlamentin toimintakyvyn juntturaan.
Suomalaiset päättäjät voisivat miettiä, mikä todellisuudessa vaikuttaa. Sauli Niinistö on ainoa suomalainen, joka pääsee puhumaan maailman mahtajien kanssa.
Presidentti vei ”talviurheiluvaltuuskuntansa” Kiinaan ja tapasi kollegansa, Xi Jinpingin, maailman toiseksi mahtavimman miehen. Ilmastoasia oli esillä, ja se vaikutti yhteiseltä teemalta. Suomalaisten mediatietojen mukaan arvokkaita minuutteja kului myös ihmisoikeuksien pintapuoliseen käsittelyyn. Se ei ole yhteinen teema.
Kiinan media ei ihmisoikeusteemaa tietenkään maininnut. Taisi ollakin suunnattu kotimaan kulutukseen. Jos isäntäpresidentti vakuuttui ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeydestä, Lahdessa voisi vielä tulevaisuudessakin olla lunta.
Suomi ja Ruotsi ovat metsämaina harhautuneet biopolttoaineeseen. Biopolttoaineiden elinkaaren hiilipäästö on fossiilisten luokkaa, vahingollisempaakin.
Metsän antimia voisi järkevämmin, kannattavammin ja kestävämmin käyttää paljon arvokkaampaan jalostukseen. Polttoaineen kierto katkeaa auton pakoputkeen.
Koko muu Eurooppa ajaa sähköautoagendaa. Saksalaiset autotehtaat kehittävät järkeviä ja käyttökelpoisia sähköajoneuvoja. Tesla jää reliikiksi. Bio- tai edes kaasuautosta ei tule world car -konseptia.
Sähkö saadaan puhtaista energioista ja ydinvoimasta. Metsien hakkaaminen ja peltoviljan käyttö polttoaineeksi on mieletöntä.
Harvoja järjen ääniä on kuultu St1:n ja Suomen Shellin omistajalta Mika Anttoselta. Omalla työllään, taitavuudellaan ja omilla rahoillaan rikastunut entreprenööri on muistuttanut siitä, että ratkaisevaa on hiilen sieppaus suuressa mitassa ilmakehästä. Hän on esittänyt Afrikan metsitystä.
Aivan oikein Anttonen kiinnittää huomion hiilen sitomiseen. Se ratkaisee, ja Afrikan-laajuisesti se vaikuttaisi monin tavoin, myös pakolaisuuteen ja sisäiseen muuttoliikkeeseen kaupunkeihin.
Suomi on metsityksen ykkösosaaja maailman mitassa. Kehitysyhteistyöhankkeet ovat jääneet torsoiksi, mutta suuret metsäyhtiöt ovat onnistuneet.
Metsäasiantuntijoiden mukaan Afrikan metsitys olisi teknisesti ja tieteen luomiin keinoin mahdollista. Hankkeet ovat kaatuneet yhteiskunnallisiin oloihin ja politiikkaan, ennakkoluuloihin ja rahapulaan.
Nyt EU varaa pakolaishädässään noin 130 miljardia euroa Afrikkaan. Suomi on ehdottanut miljardia metsähankkeisiin. Hyvä!
Suomi on tänä vuonna EU:n puheenjohtajamaa. Nyt on momentum, joka toistuu vasta vuosien päästä.
MATTI SAARINEN
Viime vuoden lopulla Ranskassa keltaliivit mellakoivat mm. autoja poltellen dieselpolttoaineen hintojen nousua vastaan. Ranskan hallitus oli nostamassa dieselveroa samaan aikaan kun dieselin pumppuhinta oli muutenkin nousussa. Samaan aikaan Suomessa dieselautojen omistajat ”mellakoivat” Suomalais-kansalliseen tapaan hampaita yhteen purren. Syynä meillä oli dieselin hinnan nousu bensan hintaa korkeammaksi. Kiukun kohteena oli dieselautojen ylimääräinen käyttövoimavero, jolla korvataan dieselin bensaa alhaisempi polttoainevero. Dieselpolttoaineen vero on meillä 15 senttiä alhaisempi kuin bensan vero. Meillä protesti huipentui marraskuun puolivälissä kansalaisaloitteeseen käyttövoimaveron poistamiseksi. Aloite on saanut tähän mennessä 121 000 tukijaa. Aloitteen alkuunpanijoilta taisi unohtua dieselin alhaisempi polttoainevero. Loogisuuden tähden käyttövoimaveron poiston vastineeksi tulisi dieselin polttoaineveroa nostaa bensaveron tasolle. Tällä varmistettaisiin dieselautoilun edullisuuden loppuminen.
Mitä sitten polttoainemarkkinoilla tapahtui loppuvuonna 2018. Alkusyksystä dieselin maailmanmarkkinahinta oli selvästi korkeammalla kuin vuonna 2017. Syys-lokakuussa hintamarginaali jalostamolta jakelupumpulle oli samaa luokkaa kuin edellisvuonna. Dollarin vahvistuminen nosti hintoja noin kaksi senttiä litralta. Kysymysmerkki on, mitä tapahtui marras-joulukuussa. Dieselin maailmanmarkkinahinta oli joulukuussa 2018 sama kuin edellisvuoden joulukuussa. Dollarikorjattu pumppuhinta oli 13 senttiä korkeammalla ja hintamarginaali jalostamolta dieselpumpulle oli 11,5 senttiä eli lähes tuplasti suurempi kuin vuonna 2017.
Taulukko 1. Dieselin maailmanmarkkinahinta, pumppuhinta ja marginaali 2017 ja 2018
Ajankohta Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu
2017 – 2018 2017/2018 2017/2018 2017/2018 2017/2018
Dieselin
maailman- 529/695 525/720 565/680 570/570
markkinahinta
1)
Dieselin
Pumppuhinta 2) 1,28/1,41 1,28/1,48 1,34/1,54 1,32/1,47
Hintamarginaali 14,1/11,4 12,8/14,0 15,0/21,1 13,2/23,7
Ero 2017-2018 – 2,7 + 1,2 + 6,1 + 11,5
Lähde: 1) Dollaria/tn, Taloussanomat / Bloomberg, 2) euroa/litra, Tilastokeskus, Kuukauden keskivaihteen hinnat.
95 oktaanisen bensan hintamarginaali nousi myös loppuvuonna 2018 edellisvuosia korkeammaksi, mutta ei yhtä korkealle kuin dieselissä. Marginaalieron nousua ei selitä maailmanmarkkinahinta, polttoainevero, sää eikä dollarin hienoinen vahvistuminen. Ainoa vaihtoehto on, että markkinatilanne mahdollisti öljy-yhtiöille ja/tai jalostamoille oivan tilaisuuden antaa itselleen muhkea Joululahja niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.
Tammikuussa 2019 näyttää siltä, että dieselin ja bensan hintamarginaalit ovat laskussa, mutta normaalivuosien tasolle ei ole vieläkään päästy. 95 oktaanisen bensan litrahinta pitäisi olla tänään 1,41 ja dieselin 1,36 euroa. Hintamarginaalit ovat edelleen noin 3-4 senttiä edellisvuosia korkeammalla. Öljy-yhtiöillä on selityksen paikka, mikä markkinoilla mättää.
Ilkka Lehtinen