Poliittiset virkanimitykset ovat suomalaista rakenteellista korruptiota pahimmillaan ja nyt järjestelmässä on saavutettu mädännäisyyden huippu. Sosiaali- ja terveysministerin kansliapäällikön korkeapalkkainen virka on julistettu hakuun, joka päättyy marraskuun 19.päivänä. Uuden päällikön virkatoimet alkavat vasta ensi vuoden lokakuun alusta. Mistä siis johtuu nimitysasiassa tällainen kiire varata omalle puolueen tunnolliselle soturille palkkiovirka tämän hallituksen aikana. Taustalla kummittelee SOTE- ministeriön halu valita sopiva vaan ei välttämättä pätevin SOTE-uudistusta kannattava henkilö riittävän ajoissa, niin ettei tuleva hallitus pääse sotkemaan sekoittamaan nimityskuvioita. On aikoihin eletty.

Nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) ei ole pystynyt julkisesti perustelemaan, miksi virka pantiin hakuun jo nyt. Ministeri Mattila tunnetaan hyvin siitä, ettei hänen kannata antautua julkiseen debattiin. Nyt sininen Mattila yrittää uittaa ehdokkaansa hallitsemaansa ministeriöön, koska uudessa hallituksessa ei nähdä Sinisten puolueen ministeriä.
Pirkko Mattilan vanha puolue perussuomalaiset esittivät jo vuonna 2012, että poliittiset virkanimitykset tulisi kriminalisoida. Puolueen entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen- Lerner lausui eduskunnan suullisella kyselytunnilla: ”Suomessa on rakenteellista korruptiota. Yksi sen ilmenemismuodoista poliittiset virkanimitykset, joilla on ainoastaan huonoja vaikutuksia.” Lausumat ja vaatimukset unohdettiin saman tien, kun hyvä-veli kaupalla Vantaan apulaiskaupunginjohtajaksi nimitettiin perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Niinistö.

Ennen viime eduskuntavaaleja nykyinen pääministeri Juha Sipilä julisti, että poliittisista virkanimityksistä on päästävä eroon. Vaalipuheet osoittautuivat taas kerran turhiksi lupauksiksi, kun esimerkiksi Kelan johtoon valittiin keskustalainen Elli Aaltonen. Sama peli jatkui, kun uuden turhanpäiväisen Ruokaviraston johtoon valittiin Maaseutuviraston keskustauskollinen pääjohtaja. Kaikki puolueet oikealta vasemmalle ovat ylläpitäneet sitkeästi hengissä tätä korruptiojärjestelmää kansalaisten oikeustajun vastaisesti.
Suomen perustuslain 6. pykälä sanoo että kaikilla kansalaisilla tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus päästä virkaan taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon perusteella. Poliittisissa virkanimityksissä kuitenkin kaiken edellä mainittujen ansioiden edelle menee puolueen jäsenyys, vaikka vain häviävän pieni osa kansasta kuuluu puolueisiin. Käytännössä valintamekanismi sulkee pois suuren osan pätevistä hakijoista viran täytön ulkopuolelle ja moni pätevä hakija ei lähde edes nimityskisaan mukaan. Kun tähän korruptiokäytäntöön sopivasti muokataan etukäteen vielä hakuehtoja, josta esimerkkinä on Eva Biaudetin (rkp.)nimittäminen vähemmistövaltuutetuksi ilman minkäänlaista tutkintoa.

Ajoivatko koko kansan vai puolueensa etua entinen SUPO:n kokoomuslainen nokkamies tai aikoinaan sisäministeriön kansliapäälliköksi nimitetty kristillisten eduskuntavaaliehdokas?

Poliittisista virkanimityksistä on vuosien saatossa kasvanut laajalle levinnyt syöpäkasvain yhteiskunnan rakenteisiin. Jo aikoinaan presidentti Kekkonen ymmärsi, että vallassa pysymisen ehto oli sopivien hännystelijöiden nimittäminen korkeisiin virkoihin. Uskollinen presidentin aseenkantaja ja yhteistoimintamies Kustaa Vilkuna nimitettiin Suomen Akatemiaan ohi pätevimpien hakijoiden, samaa kaveriväylää puolustusvoimien johtoon nousi Yrjö Keinonen ja ministeriksi pääsi ilman omia kykyjä Olavi J. Mattila, esimerkkejä riittää. Nimityskorruptio ei ole Kekkosen päivistä tervehtynyt ja sama meno näyttää jatkuvan.

Seppo Konttinen