VALTIONYHTIÖ ON ERITYINEN

Suomessa on pitkään jatkunut pulina siitä, miten hankalaa valtiolle on pörssiyhtiön omistaminen. Omistajaohjauksen ristikseen saaneen ministerin taivalta on kuvailtu ”kuolemanlaaksoksi”, josta on lähes mahdoton selvitä ehjänä.

Valtioneuvoston omistajaohjausyksikön päällikön ura katkesi kananlennoksi, kun päättävä ministeri varsin suorasukaisesti ilmaisi epäluottamuksensa. Jo aiemmin saivat valtion pörssiosakkeiden päällä istuvan Solidiumin hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja äkkilähdöt. Aikanaan Fortumin toimitusjohtaja meni vaihtoon haukuttuaan yhtiökokouspuheessaan ministerin.

Toimitusjohtajat harmittelevat, että poliitikot unohtavat sovitun, kun julkinen meteli tulee päälle: ”Virkamiesten kanssa asiat sujuivat, mutta kun mentiin eduskuntaan, oli helvetti irti,” Miten tämä on näin vaikeata?

Valtio on omistajana monella tapaa erityinen. Se on tietysti, demokratiassa, hyvin poliittinen. Sen päättäjät valitaan vaaleilla tietyin välein. He ovat vastuussa äänestäjilleen, eivät jollekin firmalle.

Yritysjohtajat, jopa yhtiöiden hallitukset, vetoavat osakeyhtiölain 5 §:ään: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille”. Näin laki sanoo.

Mutta eihän laki riitä kansalaisen, ei edes yrityskansalaisen, käyttäytymisen koodiksi. Yrityksiltä vaaditaan myös yhteiskunnan ymmärrystä. Moni toimitusjohtaja, joka on täyttänyt lain kirjaimen, tuottanut jopa hyvin runsasta voittoa osakkeenomistajille, kokee kärsivänsä karkeaa vääryyttä, kun media hyökkää jotakin hänen yksittäistä, välttämätöntä päätöstään vastaan ja poliitikot jättävät hänet julkisuuden vainon armoille.

Yritysten yhteiskuntavastuusta pidetään paljon puhetta. Yksityinen osakeyhtiö on suhteellisen yksinkertainen tapaus. Se hoitaa omat asiansa, joihin politiikalla ei ole erityistä sanomista.

Omistukseltaan hajautuneessa pörssiyhtiössä johto on kukkulan kuninkaana ja voi tehdä aika lailla mielensä mukaan. Lähinnä kehno tulos ja sen myötä romahtava pörssiarvo luovat painetta muutokseen.

Valtion kokonaan omistaman pörssiyhtiönkin johtaminen on varsin suoraviivaista. Sehän on tavallaan valtion yksikkö, joka tekee juuri niin kuin omistaja edukseen näkee eli kuten valtio käskee.

Jännittävimpiä vaiheita kohtaavat valtion osin tai jopa enemmistöllä omistamat pörssiyhtiöt. Hallitus on vastuussa kaikille osakkeenomistajille, niin pienimmille kuin suurimmalle, jolla on ratkaisuvalta yhtiökokouksessa.

Poliitikon äänestäjät eivät jaksa ymmärtää, miksi hän ei puutu yksinkertaisella enemmistövallallaan valtion omistaman yrityksen tekemiin joukkoirtisanomisiin, tehtaiden sulkemisiin, tuotannon siirtoon ulkomaille, johdon palkkioihin, verosuunnitteluun ja muihin suurta julkista huomiota synnyttäviin toimiin. Todellisuudessa ministeri on usein autuaan tietämätön pörssiyhtiön toimista, kun toimittajat aamuvarhaisella alkavat kärttää hänen selitystään tai edes kommenttia.

Suoraviivainen selitys, että yhtiö hoitaa omat asiansa, ei kansalle riitä. Wallenbergit, joiden periaate on ollut vaikuttaa vaan ei näkyä, ovat kyllä pystyneet firmojaan ohjaamaan, samoin kulloinenkin Herlin, ja Erkon sana kuultiin pörssiyhtiö Sanomassa. Miten on mahdollista, että ministeri ei voi tehdä mitään, kysyvät äänestäjät.

Valtion tahto on monitahoisempi kuin jonkun omistajaperheen, jonka piirissä siinäkin voi olla hyvin kummallisia ilmiöitä ja vaiheita. Toisaalta demokraattisen edustuksellisuuden periaate on aivan selvä: Kun hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, ministerillä on valta päättää toimialallaan. Ministeri voi aivan hyvin määritellä valtion tahtoa omistustensa suhteen.

Valtio-omistaja vaatii taustansa takia erityistä huomiota. Johdon on kyettävä perustelemaan päätöksensä, hankalatkin, niin, että ne kestävät julkisenkin tarkastelun eivätkä vedä suurinta omistajaa vahingolliseen kohinaan.

Johdolta vaaditaan politiikan ymmärrystä, yhteiskunnallisten signaalien ja ajattelujen tunnistamista sekä selkeätä viestintää, joka perustelee välttämättömät toimet ymmärrettävästi, uskottavasti, kiinnostavasti ja hyväksyttävästi. Tämä on täysin mahdollista, ja jotkut firmat osaavat sen, jotkut möhlivät toistuvasti.

Oletus on, että johto ei suinkaan tee kipeitä päätöksiä pahuuttaan, vahingoittaakseen henkilöstöä, näivettääkseen suomalaisia paikkakuntia tai tuhotakseen suomalaista työllisyyttä. Aivan varmasti on parempia syitä, jotka voidaan kokea myös yleisön mielessä hyväksyttäviksi, kun ne pitävästi perustellaan ja oikein viestitään.

Uusi johtajapolvi on hyvin koulutettua, erittäin ammattitaitoista ja osaa päätyönsä, yhtiön arvon lisäämisen. Laaja yhteiskunnallinen näkemys ja harrastus ei heitä useinkaan kiinnosta.

Eräs valtion pörssiyhtiön hyvää työtä ja tulosta tehnyt toimitusjohtaja sanoi, että hän ennen valintaansa nimenomaisesti vaati vastauksen yhteen kysymykseen: Tuleeko minusta pörssiyhtiön vai valtionyhtiön toimitusjohtaja? Hallituksen puheenjohtaja ja omistajaohjaus vastasivat, että pörssiyhtiön. Vastaus on tietenkin väärä.

Hänet valittiin pörssinoteeratun valtionyhtiön johtoon, ja se vaatii omanalaisensa erityisosaamisen yhtiön johtamisessa. Hän tarvitsee tuekseen yhteiskunnallista ymmärrystä.

Vielä tärkeämpää tämä osaaminen on omistuksen nivelkohdassa, omistajaohjauksessa ja Solidiumissa, joissa pitää hallita viestintä molempiin suuntiin. Juuri tässä ne ovat kompuroineet ja aiheuttaneet harmia ministerilleen.

Yhteiskunnallinen ja ympäröivän maailman ymmärrys ei nykymaailmassa ole kohtuuton vaatimus kenellekään, jolle on uskottu merkittävä vastuu. Itse asiassa se on välttämätöntä muillekin kuin valtionyhtiölle.

Suomi, jossa valtiolla on edelleenkin suhteellisen paljon yritysomistusta, voisi jopa aurata kehitystä, näyttää, että valtiokin voi ja osaa olla hyvä omistaja, jonka mukanaolo on omiaan lisäämään yrityksen arvoa. Valtio on kuitenkin taloudellisesti vakaa osakas, tavallaan takuu muille omistajille.

MATTI SAARINEN