Ennen viime eduskuntavaaleja kansanedustajaehdokas Juha Sipilä lupasi äänestäjille, että poliittisista virkanimityksistä luovutaan. Lupauksille kävi niin kuin  on ollut maan tapana, niitä ei pidetä.

Hallitusneuvottelujen jälkeen hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi julistettiin normien purku ja byrokratian vähentäminen. Vaatimukset ovat osoittautuneet pääministeri Sipilän tarjoamiksi kansansaduiksi.

Uusi pääministeri on kuitenkin ollut yhdessä asiassa sanansa mittainen mies julistamalla, ettei maataloustuista leikata. Ei ole leikattu, vaan maatalouteen on upotettu hallituksen päätöksillä tukiaisia runsaat parisataa miljoonaa euroa, samaan aikaan kun köyhien, vanhuksien, sairaiden ja opiskelijoiden asemaa on kurjitettu armotta miljoonaleikkauksilla.

Ensi töikseen Sipilän hallitus myönsi vuonna 2015 syyskuussa 20 miljoonaa euroa torjumaan maatalouden markkinahäiriöitä. Saman vuoden neljännessä lisätalousarviossa myönnettiin 3,4 miljoonaa euroa satovahinkojen korvaamiseen. Budjetin ulkopuolisesta Maatilatalouden kehittämisrahastosta annettiin lisäksi 100 miljoonan euroa maatilatalouden kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseen.

Pääministeri puolusteli julkisuudessa tätä maataloudelle myönnettyä jättipottiä elinkeinon työllisyysvaikutuksilla. Tosin pääministeri ei TV:n katsojille pystynyt perustelemaan väitettään mitenkään. Ei pystynyt, koska perusteluja ei ollut olemassa. Ei kai kukaan täysjärkinen päättäjä ajattele, että vuosittain maatalouteen upotetuilla miljardeilla ratkaistaisiin työllisyysongelmat, ainakaan näin ei ole käynyt missään tällä planeetalla.

Viime vuonna Sipilän hallitus jatkoi sinnikkäästi valitsemallaan linjalla  ja myönsi lisätalousarviossa maatalouden tuotantoedyllytysten säilymiseen 35 miljoonaa euroa. Tänä vuonna veroneuroja on jaettu maataloudelle satovahinkojen korvaamiseen 25 miljoonaa euroa.

Maataloussektorilla on vuosikausia mennyt aina niin huonosti, että verotukiaisia on vuosittain maksettu yli 2 miljardia euroa. Samaan aikaan maatalouden osuus BKT:sta  on vähäiset puolitoista prosenttia ja toimivia maatiloja on enää vajaat 50 000 kappaletta. Joku voisi kysyä, onko tässä mitään järkeä. Ei siinä ole. Edellä esitetty kuulostaa uskomattomalta, mutta totta se on.

Maataloustukiaisista on vuosien saatossa muodostunut sellainen verovaroin ylläpidetty lantakasa, josta voimansa imevät poliitikot, yrittäjät, järjestöihmiset ja asiantuntijat. Kukkona tunkiolla häärii Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto isäntien isäntä, joka junailee sellaisia mielenilmaisuja, joihin tullaan miljoonatraktoreilla Helsingin Senaatintorille.

Maataloudesta on tullut pyhä lehmä, jonka epäkohdista ei puhuta, eikä pyhän lehmän lypsämiselle näy loppua. Vajaa kuukausi sitten keskustan maatalousminisreri ja lypsytilallinen Jari Leppä toteutti MTK:n tahdon ja asetti ruokamarkkinoiden erityislain ja ruoka-asimiehen viran valmisteluun. Työryhmän vetäjäksi nimitettiin maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston päällikkö Minna-Mari Kaila, entinen MTK:n johtaja. Nimityksellä varmistettiin, että esityksestä tulee ”oikean” sisältöinen. Lopputuloksen varmistamiseksi työryhmän pysyviksi asiantuntijoiksi kutsuttiin luonnollisesti muun muassa  MTK :n ja ruotsinkielisen tuottajajärjestön edustajat.

Kukaan ei tietenkään osaa kertoa, mihin ihmeessä tähän maahan tarvitaan keskustalaista ruoka-asiamiestä. Tosi asiassa uuden byrokraatiin tehtäviin tulee kuulumaan huolehtiminen pyhän lehmän eduista uutena viranomaisena erityislain valtuutuksilla. Tätä vaan ei haluta kertoa uuden asimiehen palkanmaksajille. Joka vuosi maataloustuilla on tuettu kaikenkarvaisia järjestöjä, joiden tehtäviin kuuluu esimerkiksi maidon juonnin edistäminen ja perunan sekä vihannesten syönnin terveysvaikutuksista kertominen. Sianlihan kulutustakin on mainostettu verovaroin. Tyhmempi luulisi tällaisen pelin jo riittävän.

Mitä Sipilä meille lupasikaan: byrokratian ja normien purkua. Kepu pettää aina.

PS. Enemmän  elintarviketjun kritiikkiä Seppo Konttisen kirjassa ”Kallis ruokakassi” (Into 2017).

Seppo Konttinen