Pitääkö lobbarit merkitä ja ottaa kiinni?

Lobbauksesta on tullut yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden gradujen muotiaihe. Valitettavan monien tutkielmien perustavaa laatua olevan ongelman näkee jo alkusivuilta. Käsitteet ovat sekaisin ja niiden määrittely huteraa.

Onneksi vaativampikin tieteenharjoitus on tarttunut aiheeseen. Useita väitöskirjoja on julkaistu ja tekeillä.

Ylivoimaisesti näkyvimmän julkisuuden väitökselleen hankki viestintäkonkari Anders Blom, joka puolusti väitöskirjaansa keväällä Turun yliopistossa. Blom vetää perustellusti valokeilaan korporatiivisen Suomen, työmarkkinajärjestöjen institutionalisoidun vaikuttaja-aseman.

Kolmikannan juuri on 1940 solmittu tammikuun kihlaus, jossa työnantajain keskusliitto tunnusti SAK:n ja ammattiliitot. Sodan ahdistaman pienen Suomen tuolloisesta välttämättömyydestä paisui parlamentaarisenkin vallan syrjäyttänyt mekanismi, joka betonoitiin ammattilittojen jäsenmaksuperinnällä, työeläkejärjestelmällä ja yleissitovuudella.

Juuri on käyty ankaraa vääntöä siitä, kumpi määrää, eduskunta vai ammattiliitot. Yrittäjät ovat saaneet tarpeekseen päidensä yli sopimisesta, EK kiemurtelee.

Blomin painotus on paikallaan. Työmarkkinajärjestöjen lobbausvoima on aivan eri luokkaa kuin paljon kohuttujen viestintätoimistojen, yritysten tai kansalaisjärjestöjen.

Toimiala- ja ammattiliitot ovat ”itseoikeutetusti” mukana lainvalmistelua edeltävässä työryhmätyössä, ratkaisevissa toimikunnissa ja säännöllisiä kuultavia eduskunnan valiokunnissa. Niiden nyttemmin varovaisesti kyseenalaistettua valtaa pidetään jopa itsestäänselvyytenä.

Helsingin Sanomien kokenut politiikan pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kirjoitti kolumnissaan 21.10.2018: ”Asia (pienyrittäjien puolustaminen) ehkä muistetaan (suurissa) yrityksissä ensi vuonna, kun puolueet kiertävät kerjäämässä vaaliavustuksia.” Siis, kun et noudata määräyksiämme nappia painaessasi, et saa rahaa!

Kuten aina, julkisuus keskittyy pintailmiöihin. Todellinen valta jää piiloon.

On noussut suuri into merkitä kaikki lobbarit erityiseen rekisteriin, kontrolloida heidän tapaamisiaan kansanedustajien kanssa ja tarvitessa tonkia rekisteristä ”väärällä asialla” olevat. Epäillään, että kavala lobbari voi mielensä mukaan heilutella lainsäätäjää, ja siksi tapaamisia pitää valvoa.

Ajatus on pahasti harhautunut ja vahingoittaa kansanvaltaa. Viisas päättäjä kuuntelee erilaisia mielipiteitä ja muodostaa sitten oman perustellun kantansa.

Jos tapaamisia kytätään, on kansanedustajan kiireissään helpompi jättää valtavirrasta poikkeavat edunvalvojat kuulematta. Brysselin kymmenille tuhansille lobbareille on rekisteri, jonka perustamisessa Alexander Stubbilla oli merkittävä osa.

Nyttemmin Brysselin rekisteri on johtanut tapaamisten valikoimiseen. Turkistarhaajia, ydinvoimayhtiöitä, tupakkayhtiöitä, Venäjän yhteistyökumppaneita ei päästetä lobbyyn tapaamisiin, koska aggressiiviset eläin-, luonnon- ym. suojelujärjestöt listaavat tapaamiset ja julkaisevat niitä tarkoitushakuisesti mustamaalaten edustajia.

Suomeenkin tällaiset vihakampanjat ovat levinneet mm. hyökkäilyin ydinvoiman puolesta äänestäneitä kansanedustajia kohtaan. Mitä tästä tulisikaan, jos kaikki tapaamisetkin rekisteröitäisiin?

Kansanedustajien eikä muidenkaan yhteiskunnan päättäjien tapaamisoikeutta ei tule rajoittaa, heitä ei tule sulkea norsunluutorneihin, erilleen kansalaisista. Keskustelunvapaus ja mielipiteiden kirjo kukoistakoon, se on demokratiaa kuten on luottamus kansan valitsemiin päättäjiin.

Monet toimialajärjestöt ja viestintätoimistot ovat rekisterin kannalla, koska ne haluavat rajata vaikuttamiskanavat itselleen. Heidän kaltaisille ammattilaisille rekisteröinti on pikkujuttu, toista on ad hoc
-kansalaisliikkeillä, karvalakkilähetystöillä, kyläyhdistyksillä ja yksittäisillä kansalailla ja muille vapailla muodostelmilla, jotka haluaisivat päättäjien saavan kuunnella heidän sanomaansa. Lobbyn vakiovieraat ovat taitavasti ristineet kansanedustajien tapaamisrekisterin avoimuusrekisteriksi ja saaneet jopa eduskunnan puhemiehen innostumaan kollegaedustajiensa valvonnan kiristämisestä.

Itse asiassa kansanedustajien valvonnan kiristäminen vie asian sivuun yhteiskuntamme todellisista valtarakenteista. Kun enemmistöhallituksen esitys tulee eduskuntaan, ei kansanedustaja siihen voi vaikuttaa. Nappia painetaan määräysten mukaisesti.

Mainitussa kolmikannassa on todellinen ulkoparlamentaarinen valta. Jos maakuntahallinto etenee, kaikki entiset ely- ja aviasiat kuten myös mm. terveydenhuolloin valtava rahapotti putoaa sinne. Siitä tulee lobbauksen hotspot ja koplausten eldorado.

MATTI SAARINEN