Valtiomahti

Uusi Blogaaja.fi -blogi

SYYLLISTETÄÄNKÖ SUOMALAISET VAI PELASTETAANKO MAAPALLO?

 

Ilmastokeskustelu roihahti kun Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC julkaisi raporttinsa, jonka mukaan nyt alkavat olla viimeiset ajat käsillä, jos aiotaan tehdä jotakin. Suomessakin ilmastosta, ennen Oulun raiskausilmiötä, uumoiltiin kuuminta vaaliteemaa.

Jälleen suomalaiset luulottelevat voivansa vaikuttaa maailman menoon. Tosiasiassa Suomi, jonka väestömäärä on kiinalaisen esikaupungin suuruinen, ei omalla käyttäytymisellään tai sen muutoksilla voi vaikuttaa mitään ilmastoon.

Ilmakehä on yhteinen, ja planeettamme ilman puhdistumisen ratkaisevat suuret maat, ennen kaikkea Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Brasilia, Australia. Useat pahimmat hiilenpäästäjät vieroksuvat Pariisin sopimusta, jolla on pyritty sopimaan maapallon lämpenemisen hidastamisesta.

On kovin herttaista, kun kauniaislaiset koululaiset kokoavat ruotsalaista esikuvaansa matkien sata mielenosoittajaa eduskuntatalon eteen. He sentään ovat rehellisiä realisteja, tietävät, että eivät voi päättää mutta haluavat osoittaa mielensä.

Päättäjiltä sen sijaan on syytä odottaa realismia. He syyllistävä sormi pystyssä kansalaisia autoilusta, lentämisetä, matkustamisesta, lihansyönnistä, hakkuista, lämmityksestä, milloin mistäkin, jonka vaikutus planeetallamme on pisara meressä.

Uhrausten vaatiminen omilta kansalaisilta on kohtuutonta, koska se ei ratkaise. Yhtä hyvin voisi vaatia suomalaisia synnytyslakkoon, jotta maailman ylikansoitus helpottuisi.

Edes suomalaisten esimerkki ei vaikuta, koska kehitysmaiden miljardit ihmiset haluavat hekin elintason, eurooppalaisten tapaan. He haluavat kuluttaa, he haluavat autoja, he haluavat matkustaa, he muuttavat kaupunkeihin ja käyttävät energiaa.

Mikä oikeus suomalailla on käpertyä itseensä ja tyydyttää omatuntoaan paasaamalla keskenään merkityksettömyyksiä? Kotimaassakin kaikenlainen rajoittaminen iskee pahiten haja-asutusalueiden vähävaraisiin.

Rikkailla on varaa vaihtoehtoihin, keskiluokalla ne vähentävät mukavuutta. Toisin on syrjässä eläjällä, jolle on turha puhua tarttumisesta polkupyörään tai raideliikenteestä, kun lähin rautatieasema on sadan kilometrin päässä ja sekin pian lopetetaan.

Eipä ihme, että keltaliivit rähinöivät Ranskassa. Kaupunkilaiseliitti saa tunteet kiehumaan syrjäseuduilla, joiden ihmisten ovat jatkuvasti ahtaammalla. Ilmastonmuutoksen estämisen radikaalit leikkaukset eivät demokratioissa onnistu. Se voi näkyä jo tämän vuoden eurovaaleissa, joiden tulos voi viedä europarlamentin toimintakyvyn juntturaan.

Suomalaiset päättäjät voisivat miettiä, mikä todellisuudessa vaikuttaa. Sauli Niinistö on ainoa suomalainen, joka pääsee puhumaan maailman mahtajien kanssa.

Presidentti vei ”talviurheiluvaltuuskuntansa” Kiinaan ja tapasi kollegansa, Xi Jinpingin, maailman toiseksi mahtavimman miehen. Ilmastoasia oli esillä, ja se vaikutti yhteiseltä teemalta. Suomalaisten mediatietojen mukaan arvokkaita minuutteja kului myös ihmisoikeuksien pintapuoliseen käsittelyyn. Se ei ole yhteinen teema.

Kiinan media ei ihmisoikeusteemaa tietenkään maininnut. Taisi ollakin suunnattu kotimaan kulutukseen. Jos isäntäpresidentti vakuuttui ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeydestä, Lahdessa voisi vielä tulevaisuudessakin olla lunta.

Suomi ja Ruotsi ovat metsämaina harhautuneet biopolttoaineeseen.  Biopolttoaineiden elinkaaren hiilipäästö on fossiilisten luokkaa, vahingollisempaakin.

Metsän antimia voisi järkevämmin, kannattavammin ja kestävämmin käyttää paljon arvokkaampaan jalostukseen. Polttoaineen kierto katkeaa auton pakoputkeen.

Koko muu Eurooppa ajaa sähköautoagendaa. Saksalaiset autotehtaat kehittävät järkeviä ja käyttökelpoisia sähköajoneuvoja. Tesla jää reliikiksi. Bio- tai edes kaasuautosta ei tule world car -konseptia.

Sähkö saadaan puhtaista energioista ja ydinvoimasta. Metsien hakkaaminen ja peltoviljan käyttö polttoaineeksi on mieletöntä.

Harvoja järjen ääniä on kuultu St1:n ja Suomen Shellin omistajalta Mika Anttoselta. Omalla työllään, taitavuudellaan ja omilla rahoillaan rikastunut entreprenööri on muistuttanut siitä, että ratkaisevaa on hiilen sieppaus suuressa mitassa ilmakehästä. Hän on esittänyt Afrikan metsitystä.

Aivan oikein Anttonen kiinnittää huomion hiilen sitomiseen. Se ratkaisee, ja Afrikan-laajuisesti se vaikuttaisi monin tavoin, myös pakolaisuuteen ja sisäiseen muuttoliikkeeseen kaupunkeihin.

Suomi on metsityksen ykkösosaaja maailman mitassa. Kehitysyhteistyöhankkeet ovat jääneet torsoiksi, mutta suuret metsäyhtiöt ovat onnistuneet.

Metsäasiantuntijoiden mukaan Afrikan metsitys olisi teknisesti ja tieteen luomiin keinoin mahdollista. Hankkeet ovat kaatuneet yhteiskunnallisiin oloihin ja politiikkaan, ennakkoluuloihin ja rahapulaan.

Nyt EU varaa pakolaishädässään noin 130 miljardia euroa Afrikkaan. Suomi on ehdottanut miljardia metsähankkeisiin. Hyvä!

Suomi on tänä vuonna EU:n puheenjohtajamaa. Nyt on momentum, joka toistuu vasta vuosien päästä.

MATTI SAARINEN

 

HÄIRIÖ DIESELMARKKINOILLA

Viime vuoden lopulla Ranskassa keltaliivit mellakoivat mm. autoja poltellen dieselpolttoaineen hintojen nousua vastaan. Ranskan hallitus oli nostamassa dieselveroa samaan aikaan kun dieselin pumppuhinta oli muutenkin nousussa. Samaan aikaan Suomessa dieselautojen omistajat ”mellakoivat” Suomalais-kansalliseen tapaan hampaita yhteen purren. Syynä meillä oli dieselin hinnan nousu bensan hintaa korkeammaksi. Kiukun kohteena oli dieselautojen ylimääräinen käyttövoimavero, jolla korvataan dieselin bensaa alhaisempi polttoainevero. Dieselpolttoaineen vero on meillä 15 senttiä alhaisempi kuin bensan vero. Meillä protesti huipentui marraskuun puolivälissä kansalaisaloitteeseen käyttövoimaveron poistamiseksi. Aloite on saanut tähän mennessä 121 000 tukijaa. Aloitteen alkuunpanijoilta taisi unohtua dieselin alhaisempi polttoainevero. Loogisuuden tähden käyttövoimaveron poiston vastineeksi tulisi dieselin polttoaineveroa nostaa bensaveron tasolle. Tällä varmistettaisiin dieselautoilun edullisuuden loppuminen.

Mitä sitten polttoainemarkkinoilla tapahtui loppuvuonna 2018. Alkusyksystä dieselin maailmanmarkkinahinta oli selvästi korkeammalla kuin vuonna 2017. Syys-lokakuussa hintamarginaali jalostamolta jakelupumpulle oli samaa luokkaa kuin edellisvuonna. Dollarin vahvistuminen nosti hintoja noin kaksi senttiä litralta. Kysymysmerkki on, mitä tapahtui marras-joulukuussa. Dieselin maailmanmarkkinahinta oli joulukuussa 2018 sama kuin edellisvuoden joulukuussa. Dollarikorjattu pumppuhinta oli 13 senttiä korkeammalla ja hintamarginaali jalostamolta dieselpumpulle oli 11,5 senttiä eli lähes tuplasti suurempi kuin vuonna 2017.

Taulukko 1. Dieselin maailmanmarkkinahinta, pumppuhinta ja marginaali 2017 ja 2018

Ajankohta              Syyskuu       Lokakuu     Marraskuu     Joulukuu
2017 – 2018            2017/2018  2017/2018  2017/2018     2017/2018

Dieselin
maailman-             529/695        525/720       565/680       570/570
markkinahinta
1)

Dieselin
Pumppuhinta 2)      1,28/1,41      1,28/1,48      1,34/1,54     1,32/1,47

Hintamarginaali        14,1/11,4       12,8/14,0     15,0/21,1      13,2/23,7

Ero 2017-2018               – 2,7             + 1,2              + 6,1                + 11,5

Lähde: 1) Dollaria/tn, Taloussanomat / Bloomberg, 2) euroa/litra, Tilastokeskus, Kuukauden keskivaihteen hinnat.

95 oktaanisen bensan hintamarginaali nousi myös loppuvuonna 2018 edellisvuosia korkeammaksi, mutta ei yhtä korkealle kuin dieselissä. Marginaalieron nousua ei selitä maailmanmarkkinahinta, polttoainevero, sää eikä dollarin hienoinen vahvistuminen. Ainoa vaihtoehto on, että markkinatilanne mahdollisti öljy-yhtiöille ja/tai jalostamoille oivan tilaisuuden antaa itselleen muhkea Joululahja niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Tammikuussa 2019 näyttää siltä, että dieselin ja bensan hintamarginaalit ovat laskussa, mutta normaalivuosien tasolle ei ole vieläkään päästy. 95 oktaanisen bensan litrahinta pitäisi olla tänään 1,41 ja dieselin 1,36 euroa. Hintamarginaalit ovat edelleen noin 3-4 senttiä edellisvuosia korkeammalla. Öljy-yhtiöillä on selityksen paikka, mikä markkinoilla mättää.

Ilkka Lehtinen

PETOS VAKUUTUSKUORESSA

Varakkaat suomalaiset sijoittajat kiertävät veroja laillisesti niin sanotussa vakuutuskuoressa, jonka sisällä voi ostaa ja myydä sijoituksia ilman veroseuraamuksia. Kuoren sisällä voi siis olla esimerkiksi osakkeita, kiinteistöjä, lainoja, joiden sijoitustuotoista maksetaan veroa vasta sitten kun tuottoja nostetaan kuoresta. Törkeimmillään vakuutuskuoren haltija ei maksa sijoituksestaan veroa lainkaan.

Maan kuuluisin verokuorimannekiini on pääministeri Juha Sipilä, joka on ilmoittanut pitävänsä varojaan vakuutuskuoressa. Lain mukaan ministerin pitää ilmoittaa taloudelliset sidonnaisuutensa, mutta Sipilä ei ole kertonut minkälaista omaisuutta hänellä on vakuutuskuoren sisällä, eikä sitäkään mikä on vakuutuskuoren arvo. Näin kansalaiset eivät ole saaneet tietää pääministerin taloudellisista sidonnaisuuksista. Korkeimmat oikeusviranomaiset ovat hyväksyneet Sipilän menettelyn.
Sipilä ja muut rikkaat sijoittavat voivat vakuutuskuorikikkailulla minimoida veroja monella tempulla. Kun kuoresta on nostettu vain alkuperäistä pääomaa, ei veroa tarvitse maksaa. Verovälttelyn kikka kakkonen voidaan tehdä näin: maatalousyrittäjä lainaa miljoonia korkealla korolla rahapulassa olevalle yhtiölleen ja hankki samalla vakuutuskuoren lontoolaisesta pankista ja panee yhtiölleen lainaamansa summan sijoituspääomaksi kuoreen näennäisesti riippumattomalle velkojalle. Näin lainan korko pienensi yhtiön tulosta ja sitä kautta Suomeen maksettavaa veroa.

Maatalousyrittäjä saa myös nostaa korkotulonsa verovapaasti, koska hän ei nostanut rahaa enempää kuin kuoressa oli sijoituspääomaa. Maatalousyrittäjä voi myös perinnön jakamisessa pienentää veroja vakuutuskuoren avulla. Kun kuorisopimuksen tekijä kuolee, perikunta määrittelee kuoressa olevan omaisuuden päivän hintaan ja maksaa siitä vain perintöveron (rintaperillisten vero 7-19 prosenttia). Pääomatuloveroa ei maksa kukaan, joka muuten olisi yli 30 prosenttia. Jos perintö siirretään yritysvarallisuutena, maksetaan veroa sijoituksesta noin viisi prosenttia, koska yrityksissä olevia sijoitussalkkuja ei veroteta täyteen arvoonsa.

Yksinkertaisimmillaan sijoittaja on voinut siirtää suomalaisen pörssiyhtiöiden osakkeet pääomaksi kuoreen ja nostaa osingot vakuutuskuoresta verottomasti. Kuoreen piilotetuilla omistuksilla on myös tuottoisaa hyödyntää sisäpiiritietoja kaupankäynnissä viranomaisten tietämättä.

Verottaja on arvioinut, että ulkomaisissa vakuutuskuorissa on suomalaisten varoja yli kymmenen miljardia verottajan ulottumattomissa. Vastaavasti piensijoittaja maksaa listattuun osakeyhtiön maksamista osingoista 25,5- 28,9 prosenttia veroa. Tämän epäkohdan poistamiseksi VM:n työryhmä esitti, että vakuutuskuoren veroetuja leikattaisiin, samalla kun piensijoittajille luotaisiin uusi osakesäästötili. Tälle tilille jokainen suomalainen voisi säästää ja käydä kauppaa verottomasti osakkeilla ja muilla arvopapereilla.
Pankkipiireissä esitystä on tervehditty ilolla, koska pankit pääsisivät rahastamaan tilien hoito- ja välityspalkkioilla. Hanke puolestaan pienentäisi VM:n mukaan valtion verotuloja 260-280 miljoonaa euroa vuosittain.

Osakesäästötililaki on parhaillaan eduskunnan talousvaliokunnassa. Lakiehdotuksen mukaan tilille voisi sijoittaa rahavaroja korkeintaan 50.000 euroa ja tililtä nostoille ei olisi euromääräisiä rajoja eikä aikarajoituksia. Mutta verot maksettaisiin entiseen malliin.
Näyttää vahvasti siltä, että vakuutuskuoren miljoonasijoituksiin ja porsaanreikiin valtiovarainministeri Petteri Orpo ei halua puuttua. Suursijoittajilla on jatkossakin mahdollisuus välttää veroja ja piensijoittaja joutuu maksamaan veroja niin kuin tähän asti.

Seppo Konttinen

ULKOMAISET KAIVOSYHTIÖT RYÖSTÄVÄT LUONNONVARAMME

Joku voi vielä muistaa, että tätä maata puolustettiin ennen aseilla. Nyt puolestaan ulkomaiset kaivosyhtiöt valtaavat käyttöönsä mineraalivaramme ilman vastustusta. Voimassa oleva kaivoslaki lähtee periaatteesta, että valtausperiaatteen mukaan ensiksi paikalle ehtinyt saa pitää esimerkiksi maasta löytyneen kultavarannon ja malmivarat. Jopa afrikkalaisissa kehitysmaissa lähdetään siitä, että mineraaliesiintymät omistaa valtio, joka kohtuullista korvausta vastaan luovuttaa mineraalivaramme kaivosyhtiöille.
Muualla maailmassa kansainväliset yhtiöt joutuvat maksamaan kaivamistaan luonnonvaroista käyttöoikeusmaksuja, jotka jakaantuvat valtion, maanomistajien ja paikallisten asujien kesken. Kanadassa lähdetään jopa siitä, että kaivoksista saatu taloudellinen hyöty jää lähes kokonaan maahan.

Suomi on ainoa maa maailmassa, joka on julistanut yhteiset mineraalivarat kaikenmaalaisten yhtiöiden yhteiseksi omaisuudeksi jopa luonnonsuojelualueilla. Onko siinä mitään järkeä, että jos saudiarabialainen löytää Suomen Lapista kultaa, hän saa pitää sen. Mutta jos suomalainen löytää öljyä Saudi-Arabiasta öljyä, eihän hän saa pitää sitä. Täällä villissä pohjolassa on voimassa kaivosyhtiöiden jokamiehen oikeudet.

Läpimätä vuonna 2011 voimaan tullut kaivoslaki on johtanut siihen, että ulkomaiset kaivosyhtiöt ovat varanneet Suomen pinta-alasta lähes 38 000 neliökilometriä, melkein koko Tanskan kokoisen maa-alan. Maaperämme uusiutumattomat rikkaudet kuuluvat suomalaisille ei ulkomaisille kaivosjäteille. Suomessa toimii kymmenkunta malmikaivosta, joista vain muutama on kotimaisessa omistuksessa. Kokoomuksen ja keskustan päättäjät eivät ole voimassa olevan kaivoslain valmistelussa ajaneet suomalaisten etua, vaan luovuttaneet kansallisomaisuuttamme erityiseduin ulkomaisille kaivosjäteille.

Kaivoslakia alettiin uudistaa keskustalaisen kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen johdolla viime vuosikymmenen lopulla. Lain valmistelussa sanansa sai kuuluviin mm. Maanomistajien liitto, MTK, Kaivosteollisuus ry. Suomen keskusta huolehti sekundalain valmistelussa maaomistajien eduista ja kokoomus kaivosteollisuuden voitoista. Kaivosteollisuus ry. lobbasi onnistuneesti kaivosveroa vastaan kummipoikanaan ministeri Jyri Häkämies. Hänen mukaansa kaivosvero karkottaisi ulkomaiset malmin etsijät Suomesta. Puoluetoveri Jan Vapaavuori säesti julkisuudessa vakuuttamalla kaivosveron haittaavan ylikansallisia kaivosyhtiöitä.
Pelottelupuheet johtivatkin kansalaisten kannalta onnettomaan lopputulokseen, kaivosverosta luovuttiin ja sen sijaan ulkomaisille kaivosyhtiöille järjestettiin erinomaiset mahdollisuudet verovälttelyyn. Se on johtanut nyt siihen, että esimerkiksi vuonna 2016 Agnico Eagle louhi Lapin Kittilässä kultaa noin 230 miljoonan euron arvosta ja maksoi verosuunnittelun ansiosta veroa vain puolitoista miljoonaa euroa.

Vuonna 2012 poliittiset päättäjät vakuuttivat kokoomuslaisen pääministeri Jyrki Kataisen johdolla kaivosteollisuuden lisäävän suomaisten hyvinvointia ja edistävän työllisyyttä. Silloinen demareitten valtiovarainministeri Jutta Urpilainen todisti kaivosteollisuuden olevan erittäin säädeltyä toimintaa ja kaivostoiminnan maksavan veroa elinkeinotoiminnastaan. Tosi asiassa kaivospaikkakunnilla kuntalaiset ja valtio maksavat kaivosteollisuuden puolesta esimerkiksi tiet, viemäröinnin ja valaistuksen ja tukevat vielä kaivosyhtiöitä alemman sähköveron muodossa. Kaiken lisäksi loppulaskuna kaivosyhtiöiden ympäristötuhot jäävät suomalaisille veronmaksajille. Tapaus Talvivaara kertoo karmeudessaan, miten kaivoksen jätevedet pilaavat joet ja järvet, lopulta koko elinpiirin. Tässä ryöstökäytössä eivät paljon paina paikallisten ihmisten oikeudet ja luontoarvot. Olisiko kaivoslain uudistamisen paikka?

Seppo Konttinen

EIKÖ MARKKINATALOUS TOIMI – ILMASSA KARTELLIN MAKUA

Eduskunnassa ja julkisuudessa käytiin viime vuonna kiivas keskustelu vahvempien oluiden ja lonkeroiden tulosta vähittäiskauppojen hyllyille. THL ja Eduskunnan raittiussiipi varoitti alkoholihaittojen kasvusta ja lisääntyvistä kuolemista. Päivittäistavarakauppa ry. tilasi Taloustutkimukselta tutkimuksen vahvempien alkoholijuomien tulosta kauppoihin. Tutkimuksen mukaan alkoholin kokonaiskulutus nousisi prosentin ja vahvan oluen ja lonkeron hinta tippuisi nelisenkymmentä prosenttia. Vapaampi alkoholipolitiikka voitti ja vähittäiskaupan alkoholin prosenttia nostettiin 5,5 prosenttiin 1.1.2018.

Mitä sitten tapahtui, tippuiko taivas ja vajosiko Suomi alkoholin kirouksen alle. Kulutuksen kasvusta ei ole vielä tarpeeksi tarkkoja tietoja, mutta vuoden alusta alkusyksyyn kulutus on kasvanut vuositasolla prosentin verran. Vielä ei voida sanoa osuiko Taloustutkimuksen tutkimus nappiin vai nostiko helteinen kesä kulutusta. Oluen kulutus ei juuri noussut, mutta lonkeron kokonaiskulutus on noussut lähes viisikymmentä prosenttia.

Tätä selvitystä varten keräsin vahvan oluen ja lonkeron 0,33l tölkkien hinnat Alkosta, S- ja K-ryhmän kaupoista sekä Tokmannilta ja Lidlistä. Lonkeron hintoja tuli mukaan 14 ja oluita 30. Lonkeroista pyrin keräämään Orginalin, Sinebrykoffin ja Le Cogin hinnat. Lisäksi keräsin hintatietoja kaupan omista merkeistä. Oluista hinnat kerättiin kaikista suosituimmista merkeistä. Kaikki hinnat ovat painottamattomia keskihintoja.

Lonkeroissa selvä markkinajohtaja on Hartwallin Orginal. Sitä oli tarjolla joka paikassa jopa niin dominoivasti, että esimerkiksi Tokmanni lopetti ainoan kilpailijan Sinebrykoffin myynnin kesän jälkeen. Lonkeroissa on vahvasti haistettavissa kartellin makua. Vähittäiskaupan hinnat ovat vain muutaman sentin Alkon hintoja alemmat. Ainoastaan Tokman myy Orginalia parikymmentä senttiä alle Alkon hintaa. Orginalin nettohinta Alkossa oli 2,38 e. S- ja K-ryhmissä sekä Lidlissä keskihinta oli 2,32 e ja Tokmannilla 2,18. Kaupan omien merkkien keskihinta oli 1,70 eli selvästi merkkituotteita alhaisempi, vaikka sokkotestissä laaduissa tuskin löytyy eroja. Halvin oma merkki maksoi 1,5 euroa. Omien merkkien keskihinta kertoo, mikä voisi olla lonkeron hinta, jos kilpailu todella toimisi. Hintojen lasku voisi olla hyvinkin reilut 30 prosenttia. Nyt hinnat olivat vähittäiskaupassa keskimäärin 7 prosenttia Alkoa alhaisemmat, tästäkin suurin kiitos kaupan omille merkeille.

Taloustutkimus oli ennustanut neljäkymmenen prosentin hinnanlaskun keskioluen hintakilpailun mukaisesti. Lonkeroissa teollisuus ja kauppa noudattavat yhteistä kilpailulle vierasta hintapolitiikkaa. Sitä ei horjuttanut lämmin kesä eikä kaupan omien merkkien alentunut hinta. Orginalia mainostetaan paljon ja se on hyvin esillä. Kauppojen omia merkkejä pitää kumartua hakemaan lattian tasolta.

Vahvoissa oluissa kilpailua on enemmän. Vahvojen oluiden kulutus ei ole juuri noussut. Yhtenä syynä on varmaan vähäinen markkinointi ja kilpailun välttely. Panimoille ja kaupoille keskioluiden kaltainen kilpailutilanne ei houkuttele. Vahvojen oluiden kannattavuus pyritään pitämään parempana.

Vahvojen oluiden painottamaton keskihinta oli Alkossa 1,83 euroa ja vähittäiskaupoissa 1,53 euroa. Ero oli 17 prosenttia. Halvimmillaan kotimaisen vahvan oluttölkin hinta oli 1,30 euroa eli 30 prosenttia alle Alkon hintojen. Vahvoissa oluissa hintojen laskulle on vielä runsaasti tilaa, jos halutaan päästä keskioluiden suhteelliselle tasolle. Nyt keskioluttölkin saa halvimmillaan 0,8 eurolla ja A-oluen 1,30 eurolla. Vero ei selitä hinnaneroa. Vuoden alun jälkeen vahvaa olutta ei ole juuri markkinoitu. Kansantaloustieteen yksi perusoppi on, tarjonta luo kysyntää. Ikään kuin kauppa pelkäisi, että kilpailu lisäisi kulutusta ja sitä syytettäisiin seurauksista.

Nykyisestä kilpailutilanteesta tai lähinnä sen puutteesta hyötyvät sekä teollisuus että kauppa. Kilpailua ei ole syntynyt vaikka lonkeroiden myynnin määrä on räjähtänyt ja molempien katteet ovat pysyneet korkealla. Tilanne on ihanteellinen sekä teollisuudelle että kaupalle. Kuluttajana toivoisin vahvojen lonkeroiden ja oluiden ja tarjonnan ja kilpailun lisäystä. Jos nykytilanne ei muutu, tulisi kilpailuviranomaisten tutkia asiaa.

Ilkka Lehtinen

POLIITTISTEN VIRKANIMITYSTEN HUIPPU ON SAAVUTETTU

Poliittiset virkanimitykset ovat suomalaista rakenteellista korruptiota pahimmillaan ja nyt järjestelmässä on saavutettu mädännäisyyden huippu. Sosiaali- ja terveysministerin kansliapäällikön korkeapalkkainen virka on julistettu hakuun, joka päättyy marraskuun 19.päivänä. Uuden päällikön virkatoimet alkavat vasta ensi vuoden lokakuun alusta. Mistä siis johtuu nimitysasiassa tällainen kiire varata omalle puolueen tunnolliselle soturille palkkiovirka tämän hallituksen aikana. Taustalla kummittelee SOTE- ministeriön halu valita sopiva vaan ei välttämättä pätevin SOTE-uudistusta kannattava henkilö riittävän ajoissa, niin ettei tuleva hallitus pääse sotkemaan sekoittamaan nimityskuvioita. On aikoihin eletty.

Nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) ei ole pystynyt julkisesti perustelemaan, miksi virka pantiin hakuun jo nyt. Ministeri Mattila tunnetaan hyvin siitä, ettei hänen kannata antautua julkiseen debattiin. Nyt sininen Mattila yrittää uittaa ehdokkaansa hallitsemaansa ministeriöön, koska uudessa hallituksessa ei nähdä Sinisten puolueen ministeriä.
Pirkko Mattilan vanha puolue perussuomalaiset esittivät jo vuonna 2012, että poliittiset virkanimitykset tulisi kriminalisoida. Puolueen entinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen- Lerner lausui eduskunnan suullisella kyselytunnilla: ”Suomessa on rakenteellista korruptiota. Yksi sen ilmenemismuodoista poliittiset virkanimitykset, joilla on ainoastaan huonoja vaikutuksia.” Lausumat ja vaatimukset unohdettiin saman tien, kun hyvä-veli kaupalla Vantaan apulaiskaupunginjohtajaksi nimitettiin perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Jaakko Niinistö.

Ennen viime eduskuntavaaleja nykyinen pääministeri Juha Sipilä julisti, että poliittisista virkanimityksistä on päästävä eroon. Vaalipuheet osoittautuivat taas kerran turhiksi lupauksiksi, kun esimerkiksi Kelan johtoon valittiin keskustalainen Elli Aaltonen. Sama peli jatkui, kun uuden turhanpäiväisen Ruokaviraston johtoon valittiin Maaseutuviraston keskustauskollinen pääjohtaja. Kaikki puolueet oikealta vasemmalle ovat ylläpitäneet sitkeästi hengissä tätä korruptiojärjestelmää kansalaisten oikeustajun vastaisesti.
Suomen perustuslain 6. pykälä sanoo että kaikilla kansalaisilla tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus päästä virkaan taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon perusteella. Poliittisissa virkanimityksissä kuitenkin kaiken edellä mainittujen ansioiden edelle menee puolueen jäsenyys, vaikka vain häviävän pieni osa kansasta kuuluu puolueisiin. Käytännössä valintamekanismi sulkee pois suuren osan pätevistä hakijoista viran täytön ulkopuolelle ja moni pätevä hakija ei lähde edes nimityskisaan mukaan. Kun tähän korruptiokäytäntöön sopivasti muokataan etukäteen vielä hakuehtoja, josta esimerkkinä on Eva Biaudetin (rkp.)nimittäminen vähemmistövaltuutetuksi ilman minkäänlaista tutkintoa.

Ajoivatko koko kansan vai puolueensa etua entinen SUPO:n kokoomuslainen nokkamies tai aikoinaan sisäministeriön kansliapäälliköksi nimitetty kristillisten eduskuntavaaliehdokas?

Poliittisista virkanimityksistä on vuosien saatossa kasvanut laajalle levinnyt syöpäkasvain yhteiskunnan rakenteisiin. Jo aikoinaan presidentti Kekkonen ymmärsi, että vallassa pysymisen ehto oli sopivien hännystelijöiden nimittäminen korkeisiin virkoihin. Uskollinen presidentin aseenkantaja ja yhteistoimintamies Kustaa Vilkuna nimitettiin Suomen Akatemiaan ohi pätevimpien hakijoiden, samaa kaveriväylää puolustusvoimien johtoon nousi Yrjö Keinonen ja ministeriksi pääsi ilman omia kykyjä Olavi J. Mattila, esimerkkejä riittää. Nimityskorruptio ei ole Kekkosen päivistä tervehtynyt ja sama meno näyttää jatkuvan.

Seppo Konttinen

VALTIONTAKAUKSET SUOMEN KILPAILUKYVYN KAINALOSAUVANA

Takausten voimakas kasvu tuo ison riskin

Suomen tiheä ja laaja yritystukiverkko on vaikea raivattava, vaikka sen kalleus ja haitat tiedetään. Veronmaksajien kannalta hyväksyttävämmältä tuntuu valtiontakausten jakamien yrityksille. Sehän vaikuttaa aivan eri asialta kuin silkan rahan lähettäminen valtion kirstusta yrityksiin. Näin on etenkin, jos takaaja ei joudu maksumieheksi. Siis jos, mutta toki takaajan on hyvä tarkkailla sitoumustensa määrää, vaikka se olisi veronkeruuseen oikeutettu valtio.

Erilaiset valtiontakaukset ovat erityisesti finanssikriisin jälkeen nousseet maassamme merkittävään rooliin. Ne ovat kasvaneet voimakkaasti EU-vertaisjoukkoon nähden. Nämä ns. valtion epäsuorat vastuut ovat kasvaneet jopa velkaa nopeammin. Kun vuonna 2008 valtiontakausten ja -takuiden määrä oli noin 22 miljardia euroa, niin viime vuoden lopulla luku oli jo 52 miljardia euroa.

Tukia perusteltiin 2008 kriisin jälkeen markkinoiden toimimattomuudella. Kun markkinat alkoivat vetää, otettiin käyttöön kilpailukykyargumentti.

Takausten laukeaminen voi tapahtua Suomesta riippumattakin, esimerkiksi ulkoisen sokin ja sitä seuraavan dominoefektin seurauksena. Viennin rahoitus on toimialanäkökulmasta voimakkaasti keskittynyttä, mikä altistaa ns. malliriskille: eri yritysvastuiden toteutuminen korreloi voimakkaasti keskenään. Riskien toteutuminen laajassa mittakaavassa heiluttelisi koko valtion budjettia, niin mittavia ovat vastuut. Huomionarvoinen seikka yhteisten varojemme käyttäjille ja vartijoille.

Matti Saarinen

Liite 1.

Taulukko 1. EU-maiden valtiontakaukset 2016*, prosenttia bruttokansantuotteesta

Suomi 17,7
Luxemburg 12,8
Itävalta 12,0
Saksa 11,3
Kypros 9,4
Belgia 9,2
Iso-Britannia 8,3
Espanja 7,4
Puola 6,9
Kreikka 6,1
Portugali 5,4
Ruotsi 5,3
Ranska 5,2
Tanska 3,2
Hollanti 2,8
Italia 2,2
Irlanti 1,9
Viro 1,5
Latvia 1,2
Liettua 0,8

* ei sisällä EU:n talouskriisin hoitoon liittyviä vastuita
Lähde: Eurostat

EDUNVALVONTA KUULUU DEMOKRATIAAN

Pitääkö lobbarit merkitä ja ottaa kiinni?

Lobbauksesta on tullut yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden gradujen muotiaihe. Valitettavan monien tutkielmien perustavaa laatua olevan ongelman näkee jo alkusivuilta. Käsitteet ovat sekaisin ja niiden määrittely huteraa.

Onneksi vaativampikin tieteenharjoitus on tarttunut aiheeseen. Useita väitöskirjoja on julkaistu ja tekeillä.

Ylivoimaisesti näkyvimmän julkisuuden väitökselleen hankki viestintäkonkari Anders Blom, joka puolusti väitöskirjaansa keväällä Turun yliopistossa. Blom vetää perustellusti valokeilaan korporatiivisen Suomen, työmarkkinajärjestöjen institutionalisoidun vaikuttaja-aseman.

Kolmikannan juuri on 1940 solmittu tammikuun kihlaus, jossa työnantajain keskusliitto tunnusti SAK:n ja ammattiliitot. Sodan ahdistaman pienen Suomen tuolloisesta välttämättömyydestä paisui parlamentaarisenkin vallan syrjäyttänyt mekanismi, joka betonoitiin ammattilittojen jäsenmaksuperinnällä, työeläkejärjestelmällä ja yleissitovuudella.

Juuri on käyty ankaraa vääntöä siitä, kumpi määrää, eduskunta vai ammattiliitot. Yrittäjät ovat saaneet tarpeekseen päidensä yli sopimisesta, EK kiemurtelee.

Blomin painotus on paikallaan. Työmarkkinajärjestöjen lobbausvoima on aivan eri luokkaa kuin paljon kohuttujen viestintätoimistojen, yritysten tai kansalaisjärjestöjen.

Toimiala- ja ammattiliitot ovat ”itseoikeutetusti” mukana lainvalmistelua edeltävässä työryhmätyössä, ratkaisevissa toimikunnissa ja säännöllisiä kuultavia eduskunnan valiokunnissa. Niiden nyttemmin varovaisesti kyseenalaistettua valtaa pidetään jopa itsestäänselvyytenä.

Helsingin Sanomien kokenut politiikan pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kirjoitti kolumnissaan 21.10.2018: ”Asia (pienyrittäjien puolustaminen) ehkä muistetaan (suurissa) yrityksissä ensi vuonna, kun puolueet kiertävät kerjäämässä vaaliavustuksia.” Siis, kun et noudata määräyksiämme nappia painaessasi, et saa rahaa!

Kuten aina, julkisuus keskittyy pintailmiöihin. Todellinen valta jää piiloon.

On noussut suuri into merkitä kaikki lobbarit erityiseen rekisteriin, kontrolloida heidän tapaamisiaan kansanedustajien kanssa ja tarvitessa tonkia rekisteristä ”väärällä asialla” olevat. Epäillään, että kavala lobbari voi mielensä mukaan heilutella lainsäätäjää, ja siksi tapaamisia pitää valvoa.

Ajatus on pahasti harhautunut ja vahingoittaa kansanvaltaa. Viisas päättäjä kuuntelee erilaisia mielipiteitä ja muodostaa sitten oman perustellun kantansa.

Jos tapaamisia kytätään, on kansanedustajan kiireissään helpompi jättää valtavirrasta poikkeavat edunvalvojat kuulematta. Brysselin kymmenille tuhansille lobbareille on rekisteri, jonka perustamisessa Alexander Stubbilla oli merkittävä osa.

Nyttemmin Brysselin rekisteri on johtanut tapaamisten valikoimiseen. Turkistarhaajia, ydinvoimayhtiöitä, tupakkayhtiöitä, Venäjän yhteistyökumppaneita ei päästetä lobbyyn tapaamisiin, koska aggressiiviset eläin-, luonnon- ym. suojelujärjestöt listaavat tapaamiset ja julkaisevat niitä tarkoitushakuisesti mustamaalaten edustajia.

Suomeenkin tällaiset vihakampanjat ovat levinneet mm. hyökkäilyin ydinvoiman puolesta äänestäneitä kansanedustajia kohtaan. Mitä tästä tulisikaan, jos kaikki tapaamisetkin rekisteröitäisiin?

Kansanedustajien eikä muidenkaan yhteiskunnan päättäjien tapaamisoikeutta ei tule rajoittaa, heitä ei tule sulkea norsunluutorneihin, erilleen kansalaisista. Keskustelunvapaus ja mielipiteiden kirjo kukoistakoon, se on demokratiaa kuten on luottamus kansan valitsemiin päättäjiin.

Monet toimialajärjestöt ja viestintätoimistot ovat rekisterin kannalla, koska ne haluavat rajata vaikuttamiskanavat itselleen. Heidän kaltaisille ammattilaisille rekisteröinti on pikkujuttu, toista on ad hoc
-kansalaisliikkeillä, karvalakkilähetystöillä, kyläyhdistyksillä ja yksittäisillä kansalailla ja muille vapailla muodostelmilla, jotka haluaisivat päättäjien saavan kuunnella heidän sanomaansa. Lobbyn vakiovieraat ovat taitavasti ristineet kansanedustajien tapaamisrekisterin avoimuusrekisteriksi ja saaneet jopa eduskunnan puhemiehen innostumaan kollegaedustajiensa valvonnan kiristämisestä.

Itse asiassa kansanedustajien valvonnan kiristäminen vie asian sivuun yhteiskuntamme todellisista valtarakenteista. Kun enemmistöhallituksen esitys tulee eduskuntaan, ei kansanedustaja siihen voi vaikuttaa. Nappia painetaan määräysten mukaisesti.

Mainitussa kolmikannassa on todellinen ulkoparlamentaarinen valta. Jos maakuntahallinto etenee, kaikki entiset ely- ja aviasiat kuten myös mm. terveydenhuolloin valtava rahapotti putoaa sinne. Siitä tulee lobbauksen hotspot ja koplausten eldorado.

MATTI SAARINEN

MITEN VILJASADON ARVOLLE KÄVI

Kirjoitin syyskuun alkupuolella blogin Tilastokeskuksen palstalle todeten, että viljasadon pienuudesta huolimatta viljelijät saavat sadostaan kelpo tilin. Jutussani kerroin, että sadon pienen määrää paikkasi hintojen nousu. Sadon arvo oli siis laskettu kaavalla hinta*määrä on arvo. Kalikka kalahti ja koira älähti, koirana tällä kertaa MTK ja Maaseudun tulevaisuus. Molemmat tahot tunnustivat, että laskelmani olivat oikeat, mutta johtopäätökset vääriä eli väärin sammutettu.

Jutussani oli molempien mielestä kaksi pahaa virhettä. Ensinnäkin osa viljasta menee viljelijän omaan käyttöön eläintuotannossa ja sille sadon osaa ei voida laskea markkinahintaa. Monella sika-, nauta ja siipikarjatilalla viljellään viljaa omaan rehukäyttöön. Tämä on totta, mutta jutussani käsittelin vain viljan viljelyä ja vuoden 2018 viljasadon kokonaisarvoa. On kokonaan toinen tarina, mihin viljelijä satonsa myy tai käyttää.

Kaikkien talous- ja verolaskelmien pohjana on oletus, että viljanviljelijäminä myy rehuviljan eläinkasvattajaminälle markkinahintaan. Eläintuotannon välituotepanoksen arvona – tässä tapauksessa esimerkiksi rehuohran – tulee käyttää ohran markkinahintaa. Ongelmana viljelijän kannalta on se, että hän ei näe tätä siirtohintaa suoraan tilillään, vaan ainoastaan nousevana laskennallisena tuotantokustannuksena eläintuotannossa. Jos tämän itselleen viljellyn rehuviljan markkinahintaa ei laskelmissa käytettäisi, olisi eläintuotanto todella kannattavaa ilmaisen rehuviljan takia.

Toinen kritiikin aihe oli se, että sato oli osittain myyty jo vanhaan alhaisempaan sopimushintaan ennen sadonkorjuuta. Sopimusviljelyä käytetään pääasiassa sokerijuurikkaassa, öljykasveissa ja mallasohrassa eli valta osin laskelmieni ulkopuolella olevissa kasveissa. Sopimushinnoissakin voi olla klausuuli suurista hintojen muutoksista.

Jotkut viljelijät saattoivat myydä osan sadostaan heinä- elokuussa edellisen vuoden hinnoilla. Tämä on todella outoa. MTK:n ja Maaseudun tulevaisuuden olisi pitänyt varoittaa moisesta menettelystä viljelijöitä jo heinäkuussa. Silloin tiedettiin, että viljasato tulee olemaan pieni Suomen lisäksi myös Keski- ja Etelä-Euroopassa. Asiantuntijoiden olisi pitänyt tietää, että tämän takia viljan hinta tulee nousemaan. Satoa ei olisi pitänyt myydä ennen lokakuun hintanoteerauksia tai vähintään sitoa myyntihinta tulevaan lokakuun hintaan.

Pienempää kritiikkiä aiheuttivat kuljetusten ja viljan laadun vaikutusten unohtaminen laskelmista. Tämä on totta, mutta näiden vaikutus on pieni.

Tilastokeskuksen blogin ajankohdan jälkeen LUKE ei ole täsmentänyt viljasadon määrää – uusi satoarvio tulee marraskuun loppupuolella –  mutta hinnat ovat nousseet tuosta ajankohdasta viidestä kymmeneen prosenttiin. Tämän vuoden viljasadon arvo on noin 550 miljoonaa euroa, mikä on neljänneksi paras vuosina 2010-2018. Sadon määrä vuonna 2018 on LUKE:n arvion mukaan noin 21 prosenttia pienempi kuin vuonna 2017. Viljan tuottajahinnat ovat nousseet samaan aikaan 50 prosenttia.

Taulukko 1. Viljasadon määrä ja kokonaisarvo vuosina 2010-2018

Vuosi

Sadon määrä mrd kg

Sadon arvo, milj. e

2010

2943

469
2011

3611

608

2012

3605

724

2013

3996

616

2014

4157

509

2015

3648

526

2016

3527

435

2017

3390

469

2018*

2669

520

2018**

2669

552

* Laskettu syyskuun hinnoin
** Laskettu lokakuun hinnoin

Ilkka Lehtinen

POISTETAAN YRITYSVERO – JA LOPETETAAN YRITYSTUET

Valtiot kilpailevat yrityksistä. Yksi keino on yritysten verotus.

Toki muutkin asiat vaikuttavat. Suomalaiset uskottelevat itselleen ja monet kansainväliset vertailutkin osoittavat, että maatamme pidetään lähes yritystoiminnan paratiisina. Silloin ei ole kyse hyvinvointivaltion ankarasta verotuksesta vaan korruption vähäisyydestä, byrokratiaesteiden mataluudesta, väestön koulutuksesta ja osaamisesta, yhteiskunnallisesta vakaudesta tai jopa ilmaston viileydestä ja peruskallion vakaudesta kuten energiaintensiivisiä datakeskuksia houkutellessa on esitetty.

Yritysverotuksessakin Suomi lie kansainvälisesti varsin kilpailukykyinen. Silti elinkeinoelämän ja yrittäjien järjestöt valittavat, ja kansainvälisten jättien pääkonttoreita on Suomeen hakeutunut vain pieni osa siitä, mitä yksin Tukholma on onnistunut houkuttelemaan.

Otetaanpa ajatuskoe: poistetaan yritysvero kokonaan, säädetään se nollaan!

Kyse ei ole paljosta. Viime vuonna Suomi verotti 43 miljardilla eurolla. Suurin tuloerä oli arvonlisävero , 18,5 miljardia ja toiseksi suurin 9,1 miljardin ansio- ja pääomavero. Yhteisöverolla kerättiin 4,2 miljardia euroa. Valmisteveroilla  saatiin 7 miljardia ja muista veroista tuli 3,2 miljardia euroa.

Toki nuo muutamatkin miljardit ovat iso kasa rahaa, mutta yritysten kaikki verothan siirtyvät lähes säännönmukaisesti loppuasiakkaiden maksettaviksi. Palkanansaitsijalla ei ole mitään mahdollisuutta veron välttämiseen. Vain hyvin suurituloiset pystyvät verosuunnitteluun, kun taas vähävaraiset, pienituloiset ja syrjäytyneet elävät tulonsiirroilla.

Henkilöverot ovat Suomessa raskaita, ja hirveä verokiila, yrityksen työkustannuksen ja palkansaajan käteen saaman rahan erotus, estää tehokkaasti työllistämistä. Näin ollen yritysveron poisto tulisi rahoittaa valtion menojen vähennyksellä, ja siihen on ratkaisu: poistetaan yritystuet!

Kokemuksesta tiedämme tämän olevan käytännössä erittäin vaikeata. Sitähän yritettiin, eikä edes eduskunnasta luopuvien konkarikansanedustajien kantti riittänyt tehokkaaseen puuttumiseen suomalaisen elinkeinopolitiikan pyhään lehmään.

Mauri Pekkarisen johtaman parlamentaarisen työryhmän tulos oli pannukakku. Yritystukiviidakko jäi käytännössä ennalleen. Näin siitä huolimatta, että taloustiede tietää etenkin säilyttävät yritystuet yhteiskunnan kannalta kalliiksi, jopa tuhoisiksi. TEM:n selvityksen mukaan uudistavia yritystukia on vain n. kymmenen prosenttia koko potista.

Tuottoisimpia yhteiskunnallisia investointeja ovat koulutus, ennaltaehkäisevä terveydenhuolto, infrainvestoinnit. Yritystuet ovat listan alapäässä, jopa negatiivisia vaikutukseltaan.

Laskentatavasta riippuen vuonna 2017 meni yritystukiin 8-9 miljardia euroa
(Yle 31.1.2018). Yritystukien poisto riittäisi siis helposti kattamaan kokonaan yritysveron poiston. EK:n, SY:n, SAK:n ja MTK:n lobbaus onnistui jälleen: yritystukiin ei kosketa.

Järjestöjen kannan ymmärtää vaikka sitä on kansalaisen kannalta vaikea hyväksyä. Toki valtionavustusten poistaminen pakottaisi yrityksiä uudistumaan. Ruotsin-laivat, paljon energiaa kuluttavat teollisuudet, maatalous joutuisat tosissaan miettimään, miten tehostua, uudistua, tavoittaa asiakkaitaan, löytää sijansa maailmankylän avoimessa kilpailussa.

Voi olla, että Suomen suurimmista vientialoista, sellusta ja polttoaineista, paino alkaisi siirtyä tietotyöhön ja koulutusta korostaviin aloihin. Tämä tuskin olisi Suomen tulevaisuuden kannalta onnetonta.

Surkeammalta vaikuttaa Suomen vihreän kullan, metsien, kasvava kulutus biopolttoaineen valmistukseen, kiinalaisten voimin, Suomen valtion tuella. Kemiin kannattamattomalla teknologialla pyrkivälle Kaidille on luvattu sekä mittava investointituki että jatkuva, tuotannon suhteessa paisuva verotuki. Mahtoi kiinalaisia naurattaa, kun löysivät Euroopan Kongon, Suomen runsaine metsävaroineen. Esteeksi näyttää nyt tosin tulleen kiinalaisen emoyhtiön häätöuhka pörssistä, kun tilintarkastus ei ole mennyt läpi.

Voi vain toivoa, että ensi kevään vaaleissa eduskunta uusiutuisi voimakkaasti, nousisi poliitikkoja, jotka uskaltaisivat leikata tämän yhteiskunnan syövän. Painostus ja meteli olisi murskaava, mutta jos porkkana olisi yritysveron lopettaminen, voisi vastikkeeksi jopa vaatia yrittäjäjärjestöjen vaikerruksen lopetusta.

Palkansaajien ei silti tarvitse yrityksiä kadehtia. Kaikki henkilöstön tuloverot sivukuluineen ovat yritysten kustannuksissa. Raha ei edes käy mattimeikäläisen tilillä.

MATTI SAARINEN

Page 1 of 4

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén