Valtiomahti

Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen vuoden 2016 alusta lähtien on johtanut pienten markettien, kioskien ja kyläkauppojen kuolemiin. Taajamien ja lähiöiden ulkopuolella jokapäiväistä leipää joudutaan yhä useammin hakemaan kymmenien kilometrien päästä.

Monissa kunnissa on asukkaiden verorahoilla lähdetty tukemaan liiketilojen remontointia ja alhaisilla liiketilojen vuokrilla pidetty hengissä kirkonkylän viimeistä ruokakauppaa, jotta kuntalaisten ei tarvitsisi lähteä kauppareissulle naapurikuntaan.

Kun Kaakkois-Suomen Rautjärvellä 4000 asukkaan kunnassa Kesko sulki kunnan viimeisen kaupan, oli kuntalaisten 80 000 euron remonttiavustuksella lähdettävä tukemaan uutta kauppiasta. Näin keskusliikkeet ovat onnistuneet siirtää kaupan omat kustannukset veronmaksajille.

Kilpailuviranomaisten hyväksymä kauppa, jossa Kesko osti Siwat ja Valintatalot, johti välittömästi 200 pienkaupan sulkemiseen. Sipilän hallituksen päätökset ovat sataneet suoraan markkinajohtajien S-ryhmän ja Keskon hypermarkettien laariin. Viime vuonna alle sadan neliön suuruisten päivittäistavaramyymälöiden myynti putosi 12,1 prosenttia (PTY), samaan aikaan hypermarkettien myynti kasvoi yli neljä prosenttia.

Vuode 2015 lopulla kauppojen aukioloaikojen avaamista perusteli valtiovarainministeri Aleksander Stubb julkisuudessa sillä, että ”valinnanvapaus lisää työllisyyttä ja tehostaa kilpailua”. Hänen puoluetoverinsa Juhana Vartiainen todisti, että aukiolojen vapauttamisen merkitsee tavalliselle kuluttajille suurempaa vapautta löytää toisensa markkinoilla. Kaupan Keskusliiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala pani paremmaksi väittämällä, ettei sääntely edistä kilpailua vähittäiskaupan alalla.

Herrojen perustelut olivat kansalaisille syötettyä pajunköyttä. Miten kauppojen lukumäärän väheneminen lisää kilpailua? Miten kuluttajien valinnanvapaus kasvaa, kun kauppa palvelut karkaavat yhä kauemmaksi kotiovelta ja miten työllisyys lisääntyy kauppapaikkojen vähetessä.

Sipilän hallituksen päätökset ovat yksiselitteisesti johtaneet vähittäiskaupan keskittymiseen kahden suuren S-liikkeen ja Keskon haltuun. Miksi keskusta ei ole kantanut huolta maaseudun näivettymisestä, miksi kokoomusta ei kiinnosta ajaa kauppiasyrittäjien etua. Kun tiedetään puolueiden, kaupan ja vaalirahoituksen välisestä liitosta, vastaus on ilmiselvä. Kunnissa poliittisilla päätöksillä jaetaan parhaita kauppapaikkoja ja rahastetaan samalla rahaa puolueelle ja sen jäsenille. Kaupan päälle tulevat poliitikoille lankeavat kaupan luottamustoimet etuineen.

Vähän aikaa sitten maa- ja metsätalousministeri Juhani Leppä (kesk.) esitti julkisuudessa: ”On erittäin huolestuttavaa, että palvelut uhkaavat entistä enemmän näivettyä (HS. 22.11.).” Lausuntonsa lopuksi ministeri totesi, ”on tehty paljon toimia tällaisen kehityksen pysäyttämiseksi”. Ministerin lausunnot eivät olleet tarkoitettu vitsiksi.

Seppo Konttinen

Ensin tuli Panaman paperit, sitten kateusviikot ja nyt Paratiisin paperit. Kysyelytutkimusten mukaan suomalaiset ovat iloisia veronmaksajia, eivät kuitenkaan kaikki. Paratiisin paperit kertovat, että yhteensä 500 yrityksen ja yksityisen suomalaisen nimiä löytyy verokeitaista. Veroparatiiseja käytetään veronkiertoon, joka laillisesti tai laittomasti. Tavoitteena on yksinkertaisesti veronmaksun minimointi.

Vähän aikaa sitten miljonääri Björn Wahlroos ilmoitti A-studiossa, että verot ovat pahasta. Hänen mukaansa verot  estävät investointeja ja eivätkä edistä työllisyyttä. Mitään todisteita näille väittämille Wahlroos ei tietenkään esittänyt, koska niitä ei ollut olemassa.  Eikö Ruotsissa, miljonäärin nykyisessä kotimaassa, investoida ja alenneta työttömyyttä korkeasta veroasteesta huolimatta. Suomen poliittinen johto on seuraamassa miljonäärin vaatimuksia verojen minimoinnista.

Pääministeri Sipilän johtama hallitus yritti jo pari vuotta sitten säätää niin kutsuttua veronkiertäjien armahduslakia. Varakkaille rikollisille tarkoitettu lakiehdotus verohelpotuksineen karahti kuitenkin perustuslakivaliokuntaan, jonka mukaan armahduslaki rötösherrojen paapomisesta olisi loukannut yhdevertaisuusperiaatetta.

Juhlapuheissa päättäjät ovat tämän tästä tuominneet yritysten ja yksilöiden aggressiivisen verosuunnittelun, kuitenkin Sipilä itse välttelee vakuutuskuori sijoituksillaan veroja. Pääministeri ei ole myöskään maksanut viime vuonna yli 210 000 euron pääomatuloistaan kunnallisveroa. Hän ei osallistu yhteiseen taakan kantoon maksamalla esimerkiksi terveyskeskusten, koulujen tai teiden ylläpidon verokustannuksia.Voi syystä kysyä, miksi pääomatulot ovat kunnallisveroista vapaita toisin kuin palkkatulot. Näin aikoinaan päätti Esko Ahon hallitus.

Nyt maan hallitus valtiovarainministeri Orpon johdolla yrittää takaovesta uittaa uusiin verolakeihin  armahduslain. ”Uudistus” on haudattu veronkorusten tasoon koskeviin alennuksiin törkeissä veronkiertotapauksissa. Veronkorotus on verotuksessa laiminlyönnistä määrättävä rangaistus. Nykylain mukaan veronkiertäjät joutuvat maksamaan 0-30 prosenttia lisää veroja veronkiertotapauksissa, jos tuloja on jäänyt ilmoittamatta. Hallituksen uuden esityksen mukaisesti veronkorotukset olisivat 2-3 prosentin suuruisia sanktioita nomaalisti maksetun veron päälle Jos verovelvolliset itse ilmoittaisvat oma-aloitteisesti puuttuvat tulonsa, niin heidän veron korotus laskisi puoleen prosenttiin. Tämä johtaisi siihen, että kymppitonnin vuokratulojen pimittämisestä selviäisi 50 euron veronkoruksella, jos ilmoittaa tulot itse. Näin hallituksen esityksellä veronkierrosta tehdään kannattavaa, koska kärähtämisen riski ja veronkorotus ovat mitättömiä. Ja valtio menettää miljoonien verotulot.

Toisen mittaluokan kysymys on monikansallisten yritysten harjoittama joko laiton tai laillinen veronkierto, silloin puhutaan miljardien verotappioista valtiolle. Maksamattomat verot maksaa aina joku toinen: rehelliset yrittäjät ja palkanmaksajat. Lisäksi verojen välttely johtaa epäreiluun kilpailuun markkinoilla.

Jäämme odottamaan aikoja, jolloin vakuutuskuoret heitetään roskalaatikkoon ja pääomatuloja verotetaan samalla perusteella kuin palkkatuloja ja veronkiertäjien veronkorutusesityksistä luovutaan.

Odotellessa Seppo Konttinen

Ennen viime eduskuntavaaleja kansanedustajaehdokas Juha Sipilä lupasi äänestäjille, että poliittisista virkanimityksistä luovutaan. Lupauksille kävi niin kuin  on ollut maan tapana, niitä ei pidetä.

Hallitusneuvottelujen jälkeen hallituksen yhdeksi kärkihankkeeksi julistettiin normien purku ja byrokratian vähentäminen. Vaatimukset ovat osoittautuneet pääministeri Sipilän tarjoamiksi kansansaduiksi.

Uusi pääministeri on kuitenkin ollut yhdessä asiassa sanansa mittainen mies julistamalla, ettei maataloustuista leikata. Ei ole leikattu, vaan maatalouteen on upotettu hallituksen päätöksillä tukiaisia runsaat parisataa miljoonaa euroa, samaan aikaan kun köyhien, vanhuksien, sairaiden ja opiskelijoiden asemaa on kurjitettu armotta miljoonaleikkauksilla.

Ensi töikseen Sipilän hallitus myönsi vuonna 2015 syyskuussa 20 miljoonaa euroa torjumaan maatalouden markkinahäiriöitä. Saman vuoden neljännessä lisätalousarviossa myönnettiin 3,4 miljoonaa euroa satovahinkojen korvaamiseen. Budjetin ulkopuolisesta Maatilatalouden kehittämisrahastosta annettiin lisäksi 100 miljoonan euroa maatilatalouden kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamiseen.

Pääministeri puolusteli julkisuudessa tätä maataloudelle myönnettyä jättipottiä elinkeinon työllisyysvaikutuksilla. Tosin pääministeri ei TV:n katsojille pystynyt perustelemaan väitettään mitenkään. Ei pystynyt, koska perusteluja ei ollut olemassa. Ei kai kukaan täysjärkinen päättäjä ajattele, että vuosittain maatalouteen upotetuilla miljardeilla ratkaistaisiin työllisyysongelmat, ainakaan näin ei ole käynyt missään tällä planeetalla.

Viime vuonna Sipilän hallitus jatkoi sinnikkäästi valitsemallaan linjalla  ja myönsi lisätalousarviossa maatalouden tuotantoedyllytysten säilymiseen 35 miljoonaa euroa. Tänä vuonna veroneuroja on jaettu maataloudelle satovahinkojen korvaamiseen 25 miljoonaa euroa.

Maataloussektorilla on vuosikausia mennyt aina niin huonosti, että verotukiaisia on vuosittain maksettu yli 2 miljardia euroa. Samaan aikaan maatalouden osuus BKT:sta  on vähäiset puolitoista prosenttia ja toimivia maatiloja on enää vajaat 50 000 kappaletta. Joku voisi kysyä, onko tässä mitään järkeä. Ei siinä ole. Edellä esitetty kuulostaa uskomattomalta, mutta totta se on.

Maataloustukiaisista on vuosien saatossa muodostunut sellainen verovaroin ylläpidetty lantakasa, josta voimansa imevät poliitikot, yrittäjät, järjestöihmiset ja asiantuntijat. Kukkona tunkiolla häärii Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto isäntien isäntä, joka junailee sellaisia mielenilmaisuja, joihin tullaan miljoonatraktoreilla Helsingin Senaatintorille.

Maataloudesta on tullut pyhä lehmä, jonka epäkohdista ei puhuta, eikä pyhän lehmän lypsämiselle näy loppua. Vajaa kuukausi sitten keskustan maatalousminisreri ja lypsytilallinen Jari Leppä toteutti MTK:n tahdon ja asetti ruokamarkkinoiden erityislain ja ruoka-asimiehen viran valmisteluun. Työryhmän vetäjäksi nimitettiin maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston päällikkö Minna-Mari Kaila, entinen MTK:n johtaja. Nimityksellä varmistettiin, että esityksestä tulee ”oikean” sisältöinen. Lopputuloksen varmistamiseksi työryhmän pysyviksi asiantuntijoiksi kutsuttiin luonnollisesti muun muassa  MTK :n ja ruotsinkielisen tuottajajärjestön edustajat.

Kukaan ei tietenkään osaa kertoa, mihin ihmeessä tähän maahan tarvitaan keskustalaista ruoka-asiamiestä. Tosi asiassa uuden byrokraatiin tehtäviin tulee kuulumaan huolehtiminen pyhän lehmän eduista uutena viranomaisena erityislain valtuutuksilla. Tätä vaan ei haluta kertoa uuden asimiehen palkanmaksajille. Joka vuosi maataloustuilla on tuettu kaikenkarvaisia järjestöjä, joiden tehtäviin kuuluu esimerkiksi maidon juonnin edistäminen ja perunan sekä vihannesten syönnin terveysvaikutuksista kertominen. Sianlihan kulutustakin on mainostettu verovaroin. Tyhmempi luulisi tällaisen pelin jo riittävän.

Mitä Sipilä meille lupasikaan: byrokratian ja normien purkua. Kepu pettää aina.

PS. Enemmän  elintarviketjun kritiikkiä Seppo Konttisen kirjassa ”Kallis ruokakassi” (Into 2017).

Seppo Konttinen