Kategoria: Lehtinen Page 1 of 2

Olen seurannut vuosia bensan hinnoittelua Suomessa. Aina silloin tällöin markkinat toimivat ”omituisesti”. Kilpailu ei toimi kunnolla, kun Neste on markkinoilla liian vahva hintajohtaja.

Bensan pumppuhintaa ja kilpailutilannetta on helppo seurata. Kun tietää bensiinin maailmanmarkkinahinnan, dollarin kurssin, bensaveron ja pitkäaikaisen marginaalin jalostamon ja bensapumpun välillä, voi vaivatta laskea bensan ”oikean” vähittäismyyntihinnan. Poikkeamat bensapumpulla ovat lähes aina ylöspäin eli marginaalia vedätetään aika ajoin ilman minkäänlaista kustannusten nousua.

Tarkkailen bensan hintatilannetta Espoon Lommilan Nesteen (kaksi asemaa muutaman sadan metrin välein), Teboilin ja ST1:n asemien hintojen kautta. Hintajohtajana toimii aina Neste. Jos Neste nostaa tai laskee hintoja syystä tai toisesta, Teboil ja ST1 seuraavat välittömästi perässä. Onko tämä kilpailua, vai onko kyseessä niin sanottu torihinnoittelu.

Hämmästyin kesällä muutamaan kerran Nesteen E95 bensan hintaa. Maailmanmarkkinahinta ja dollarin kurssi pysyivät ennallaan, mutta Lommilan  bensan litrahinta nousi yhtäkkiä 1,500 eurosta 1,599 euroon. Teboil ja ST1 peesasivat perässä välittömästi lähes reaaliaikaan. Hinnoittelu näytti lähes sovitulta. Mikään kustannuserä ei ollut noussut, mutta katetta nostettiin lähes 10 sentillä. Olisi vielä ymmärrettävää, jos Neste haluaisi kokeilla kalliimpaa hintaa, mutta miksi Teboil ja ST1 eivät aloittaneet hintakilpailua, vaan nostivat hintoja kiltisti Nesteen perässä. Tämä ei kaikkien teorioiden mukaan ole kilpailua.

Huippuna oli syyskuussa Saudiarabian öljyjalostamon ohjushyökkäys. Samana iltana, kun hyökkäys oli tapahtunut, uutistoimistot kertoivat, että puolet Saudien öljyjalostamon tuotannosta pysähtyy kuukaudeksi. Asiantuntijat ennakoivat öljyn hinnan nousua. Bensan ns. normaali litrahinta oli tuolloin noin 1,52 euroa. Seuraavana aamuna, ennen kuin tiedettiin, mitä raakaöljyn tai bensan maailmanmarkkinahinnalle tapahtuu, Lommilan Nesteen 95E hinta nousi taas 1,599 euroon. Teboil ja ST1 seurasivat perässä. Bensan myyntikatteet nousivat Lommilassa kattoonsa. Vanhasta bensavarastosta saatiin oiva kate. Parin seuraavan päivän aikana maailmanmarkkinahinnat nousivat hyvin maltillisesti, mutta Neste piti korkean hintansa useita päiviä. Kun tilanne oli maailmanmarkkinoilla rauhoittunut, Lommilan Nesteen hintaa laskettiin 1,49 euroon eli normaalin katteen tasolle.

Tästä voisi päätellä, että bensan hinnoittelussa ei kilpailu toimi, vaan Neste on markkinajohtaja, jota muut kiltisti seuraavat. Eikö Teboililla tai ST1:llä ole halua aloittaa aitoa kilpailua ja pyrkiä lisäämään markkinaosuuttaan. Tuntuu, että kaikki ovat tyytyväisiä tilanteeseen ja bensamarkkinoita ei haluta järisyttää.

Ilkka Lehtinen

Viime päivinä on puhuttu paljon hoivapalvelujen tuottamisesta yksityisenä liiketoimena. Attendo, Esperi Care ja Mehiläinen ovat saaneet merkittävän siivun vanhusten hoivapalvelujen järjestäjänä. Usein unohdetaan, että kunnat ovat ulkoistaneet nämä palvelut yksityisille toimijoille.  Pienet toimijat ovat jääneet isojen jalkoihin. Toki hoivamarkkinoilla on useita voittoa tavoittelemattomia säätiöitä ja yhdistyksiä.

Kunnat ovat tavoitelleet halvempaa tapaa järjestää vanhusten hoito. Onko säästämisessä menty liian pitkälle ja tulisiko kuntien laittaa pakki päälle. Mietitäänpä, miten on mahdollista, että suuret toimijat tuottavat palvelut kunnille halvemmalla ja lisäksi niille jää muhkeat voitot ja johdolle suuret bonukset.

Hoivapalvelujen kustannuksista kaksi kolmasosaa muodostuu palkoista. Miten siitä kustannusosuudesta voidaan säästää. Ensinnäkin henkilökuntaa voidaan palkata vähemmän, jopa alittaen sovitut henkilöstönormit esimerkiksi yö- ja viikonloppupäivystyksissä. Toiseksi henkilökunnalle voidaan maksaa pienempää palkkaa työehtosopimusten alarajalla tai jopa niitä rikkoen. Viikonloppu-, ylityö- yms. lisistä voidaan luistaa tai tulkita niitä työnantajalle edullisimmalla tavalla. Sosiaaliturvamaksuissa ei ole mahdollista luistaa, ellei sitten lähdetä laittomille poluille. Näitä toimenpiteitä helpottaa alan työvoimapula ja maahanmuuttajien hyväksikäyttö. Henkilömitoituksesta säästäminen näkyy välittömästi hoidon laadussa. Ainoa kohta, jossa henkilöstösäästöjä voidaan todella saada, on toimintojen kokonaisuuden kuntia tehokkaampi organisointi.

Seuraava säästökohde on lääke-, ja muiden hoitotarvikkeiden ja palveluiden hankinta. Lääkkeitä voidaan antaa tarvetta vähemmän ja vaipat sekä vuodevaatteet voidaan vaihtaa harvemmin. Yöllä tapahtuneet hoitoa tarvitsevat toimenpiteet voidaan siirtää päiväsaikaan. Näissä tapauksissa mennään moraalin väärälle puolelle.

Vuokrakuluissa voidaan säästää pitämällä henkilö-M2 mitoitus kuntasektorin vastaavaa mitoitusta alhaisempana. Lisäksi voidaan etsiä kiinteistöjä, joissa vuokrataso on edullisempaa. Nämäkin säästöt näkyvät usein myös palvelujen laadussa. Pääomakuluissa voidaan ulkomaiselta emoyhtiöltä saatujen lainojen korot  pitää tasolla, joihin viranomaisten pitäisi puuttua. Miltä tuntuu emoyhtiön normaalien pääomalainojen 15 prosentin korko, kun markkinoilta saa samaan aikaan lainaa alle prosentin korolla. Sähköä toimittaville verkkoyhtiöille on asetettu maksimituottoraja, miksei myös hoivayhtiöille. Korkokikkailulla saadaan yhtiön tulos näyttämään pieneltä ja näin vältytään veroilta Suomessa. Pitää muistaa, että tässä häviäjinä ovat kaikki suomalaiset.

Säästö ja veronkiertokeinoja on varmaan lisääkin, hoivayritysten juristien mielikuvitusta ruokkivat vero- ym.- säädösten porsaanreiät. Niillä markkinoilla moraalia ei tunneta.

Vanhukset pitää hoitaa kunniallisella tavalla. Suomi käyttää henkeä kohden vähiten rahaa vanhustenhoitoon pohjoismaissa. Meidän on tunnustettava, että nykyisiä menoja on lisättävä, mutta ei yksityisen markkinatoimijoiden pussiin. Meidän tulee suosia ja lisätä kolmannen sektorin ja voittoa tavoittelemattomien toimijoiden osuutta markkinoilla. Pääministeri ja useat puolueet ovat jo todenneet, että voittoa tavoittelevat osakeyhtiöt eivät sovi hoitoalalle. Toivottavasti puheet eivät muutu vaalien jälkeen. Sinänsä on luonnollista, että yksityiset hoiva-alan yritykset pyrkivät toiminnassaan voittoon, kyse on voiton suuruudesta ja keinoista sen toteuttamiseksi.

Vähän samanlaisia ongelmia on ilmennyt myös lastenhoidossa, joskin ei niin räikeitä kuin vanhustenhoidossa. Julkinen sektori, pääosin kunnat, eivät voi pestä käsiään näistä ongelmista. Palvelujen tilaajina niillä on vastuu palvelujen järjestämisestä ja niiden laadusta. Nyt viimeistään myös SOTE:n lakitekstejä tulisi tarkistaa, jotta vastaavia ongelmia ei sen alueella syntyisi.

Ilkka Lehtinen

Viime vuoden lopulla Ranskassa keltaliivit mellakoivat mm. autoja poltellen dieselpolttoaineen hintojen nousua vastaan. Ranskan hallitus oli nostamassa dieselveroa samaan aikaan kun dieselin pumppuhinta oli muutenkin nousussa. Samaan aikaan Suomessa dieselautojen omistajat ”mellakoivat” Suomalais-kansalliseen tapaan hampaita yhteen purren. Syynä meillä oli dieselin hinnan nousu bensan hintaa korkeammaksi. Kiukun kohteena oli dieselautojen ylimääräinen käyttövoimavero, jolla korvataan dieselin bensaa alhaisempi polttoainevero. Dieselpolttoaineen vero on meillä 15 senttiä alhaisempi kuin bensan vero. Meillä protesti huipentui marraskuun puolivälissä kansalaisaloitteeseen käyttövoimaveron poistamiseksi. Aloite on saanut tähän mennessä 121 000 tukijaa. Aloitteen alkuunpanijoilta taisi unohtua dieselin alhaisempi polttoainevero. Loogisuuden tähden käyttövoimaveron poiston vastineeksi tulisi dieselin polttoaineveroa nostaa bensaveron tasolle. Tällä varmistettaisiin dieselautoilun edullisuuden loppuminen.

Mitä sitten polttoainemarkkinoilla tapahtui loppuvuonna 2018. Alkusyksystä dieselin maailmanmarkkinahinta oli selvästi korkeammalla kuin vuonna 2017. Syys-lokakuussa hintamarginaali jalostamolta jakelupumpulle oli samaa luokkaa kuin edellisvuonna. Dollarin vahvistuminen nosti hintoja noin kaksi senttiä litralta. Kysymysmerkki on, mitä tapahtui marras-joulukuussa. Dieselin maailmanmarkkinahinta oli joulukuussa 2018 sama kuin edellisvuoden joulukuussa. Dollarikorjattu pumppuhinta oli 13 senttiä korkeammalla ja hintamarginaali jalostamolta dieselpumpulle oli 11,5 senttiä eli lähes tuplasti suurempi kuin vuonna 2017.

Taulukko 1. Dieselin maailmanmarkkinahinta, pumppuhinta ja marginaali 2017 ja 2018

Ajankohta              Syyskuu       Lokakuu     Marraskuu     Joulukuu
2017 – 2018            2017/2018  2017/2018  2017/2018     2017/2018

Dieselin
maailman-             529/695        525/720       565/680       570/570
markkinahinta
1)

Dieselin
Pumppuhinta 2)      1,28/1,41      1,28/1,48      1,34/1,54     1,32/1,47

Hintamarginaali        14,1/11,4       12,8/14,0     15,0/21,1      13,2/23,7

Ero 2017-2018               – 2,7             + 1,2              + 6,1                + 11,5

Lähde: 1) Dollaria/tn, Taloussanomat / Bloomberg, 2) euroa/litra, Tilastokeskus, Kuukauden keskivaihteen hinnat.

95 oktaanisen bensan hintamarginaali nousi myös loppuvuonna 2018 edellisvuosia korkeammaksi, mutta ei yhtä korkealle kuin dieselissä. Marginaalieron nousua ei selitä maailmanmarkkinahinta, polttoainevero, sää eikä dollarin hienoinen vahvistuminen. Ainoa vaihtoehto on, että markkinatilanne mahdollisti öljy-yhtiöille ja/tai jalostamoille oivan tilaisuuden antaa itselleen muhkea Joululahja niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Tammikuussa 2019 näyttää siltä, että dieselin ja bensan hintamarginaalit ovat laskussa, mutta normaalivuosien tasolle ei ole vieläkään päästy. 95 oktaanisen bensan litrahinta pitäisi olla tänään 1,41 ja dieselin 1,36 euroa. Hintamarginaalit ovat edelleen noin 3-4 senttiä edellisvuosia korkeammalla. Öljy-yhtiöillä on selityksen paikka, mikä markkinoilla mättää.

Ilkka Lehtinen

Eduskunnassa ja julkisuudessa käytiin viime vuonna kiivas keskustelu vahvempien oluiden ja lonkeroiden tulosta vähittäiskauppojen hyllyille. THL ja Eduskunnan raittiussiipi varoitti alkoholihaittojen kasvusta ja lisääntyvistä kuolemista. Päivittäistavarakauppa ry. tilasi Taloustutkimukselta tutkimuksen vahvempien alkoholijuomien tulosta kauppoihin. Tutkimuksen mukaan alkoholin kokonaiskulutus nousisi prosentin ja vahvan oluen ja lonkeron hinta tippuisi nelisenkymmentä prosenttia. Vapaampi alkoholipolitiikka voitti ja vähittäiskaupan alkoholin prosenttia nostettiin 5,5 prosenttiin 1.1.2018.

Mitä sitten tapahtui, tippuiko taivas ja vajosiko Suomi alkoholin kirouksen alle. Kulutuksen kasvusta ei ole vielä tarpeeksi tarkkoja tietoja, mutta vuoden alusta alkusyksyyn kulutus on kasvanut vuositasolla prosentin verran. Vielä ei voida sanoa osuiko Taloustutkimuksen tutkimus nappiin vai nostiko helteinen kesä kulutusta. Oluen kulutus ei juuri noussut, mutta lonkeron kokonaiskulutus on noussut lähes viisikymmentä prosenttia.

Tätä selvitystä varten keräsin vahvan oluen ja lonkeron 0,33l tölkkien hinnat Alkosta, S- ja K-ryhmän kaupoista sekä Tokmannilta ja Lidlistä. Lonkeron hintoja tuli mukaan 14 ja oluita 30. Lonkeroista pyrin keräämään Orginalin, Sinebrykoffin ja Le Cogin hinnat. Lisäksi keräsin hintatietoja kaupan omista merkeistä. Oluista hinnat kerättiin kaikista suosituimmista merkeistä. Kaikki hinnat ovat painottamattomia keskihintoja.

Lonkeroissa selvä markkinajohtaja on Hartwallin Orginal. Sitä oli tarjolla joka paikassa jopa niin dominoivasti, että esimerkiksi Tokmanni lopetti ainoan kilpailijan Sinebrykoffin myynnin kesän jälkeen. Lonkeroissa on vahvasti haistettavissa kartellin makua. Vähittäiskaupan hinnat ovat vain muutaman sentin Alkon hintoja alemmat. Ainoastaan Tokman myy Orginalia parikymmentä senttiä alle Alkon hintaa. Orginalin nettohinta Alkossa oli 2,38 e. S- ja K-ryhmissä sekä Lidlissä keskihinta oli 2,32 e ja Tokmannilla 2,18. Kaupan omien merkkien keskihinta oli 1,70 eli selvästi merkkituotteita alhaisempi, vaikka sokkotestissä laaduissa tuskin löytyy eroja. Halvin oma merkki maksoi 1,5 euroa. Omien merkkien keskihinta kertoo, mikä voisi olla lonkeron hinta, jos kilpailu todella toimisi. Hintojen lasku voisi olla hyvinkin reilut 30 prosenttia. Nyt hinnat olivat vähittäiskaupassa keskimäärin 7 prosenttia Alkoa alhaisemmat, tästäkin suurin kiitos kaupan omille merkeille.

Taloustutkimus oli ennustanut neljäkymmenen prosentin hinnanlaskun keskioluen hintakilpailun mukaisesti. Lonkeroissa teollisuus ja kauppa noudattavat yhteistä kilpailulle vierasta hintapolitiikkaa. Sitä ei horjuttanut lämmin kesä eikä kaupan omien merkkien alentunut hinta. Orginalia mainostetaan paljon ja se on hyvin esillä. Kauppojen omia merkkejä pitää kumartua hakemaan lattian tasolta.

Vahvoissa oluissa kilpailua on enemmän. Vahvojen oluiden kulutus ei ole juuri noussut. Yhtenä syynä on varmaan vähäinen markkinointi ja kilpailun välttely. Panimoille ja kaupoille keskioluiden kaltainen kilpailutilanne ei houkuttele. Vahvojen oluiden kannattavuus pyritään pitämään parempana.

Vahvojen oluiden painottamaton keskihinta oli Alkossa 1,83 euroa ja vähittäiskaupoissa 1,53 euroa. Ero oli 17 prosenttia. Halvimmillaan kotimaisen vahvan oluttölkin hinta oli 1,30 euroa eli 30 prosenttia alle Alkon hintojen. Vahvoissa oluissa hintojen laskulle on vielä runsaasti tilaa, jos halutaan päästä keskioluiden suhteelliselle tasolle. Nyt keskioluttölkin saa halvimmillaan 0,8 eurolla ja A-oluen 1,30 eurolla. Vero ei selitä hinnaneroa. Vuoden alun jälkeen vahvaa olutta ei ole juuri markkinoitu. Kansantaloustieteen yksi perusoppi on, tarjonta luo kysyntää. Ikään kuin kauppa pelkäisi, että kilpailu lisäisi kulutusta ja sitä syytettäisiin seurauksista.

Nykyisestä kilpailutilanteesta tai lähinnä sen puutteesta hyötyvät sekä teollisuus että kauppa. Kilpailua ei ole syntynyt vaikka lonkeroiden myynnin määrä on räjähtänyt ja molempien katteet ovat pysyneet korkealla. Tilanne on ihanteellinen sekä teollisuudelle että kaupalle. Kuluttajana toivoisin vahvojen lonkeroiden ja oluiden ja tarjonnan ja kilpailun lisäystä. Jos nykytilanne ei muutu, tulisi kilpailuviranomaisten tutkia asiaa.

Ilkka Lehtinen

Kirjoitin syyskuun alkupuolella blogin Tilastokeskuksen palstalle todeten, että viljasadon pienuudesta huolimatta viljelijät saavat sadostaan kelpo tilin. Jutussani kerroin, että sadon pienen määrää paikkasi hintojen nousu. Sadon arvo oli siis laskettu kaavalla hinta*määrä on arvo. Kalikka kalahti ja koira älähti, koirana tällä kertaa MTK ja Maaseudun tulevaisuus. Molemmat tahot tunnustivat, että laskelmani olivat oikeat, mutta johtopäätökset vääriä eli väärin sammutettu.

Jutussani oli molempien mielestä kaksi pahaa virhettä. Ensinnäkin osa viljasta menee viljelijän omaan käyttöön eläintuotannossa ja sille sadon osaa ei voida laskea markkinahintaa. Monella sika-, nauta ja siipikarjatilalla viljellään viljaa omaan rehukäyttöön. Tämä on totta, mutta jutussani käsittelin vain viljan viljelyä ja vuoden 2018 viljasadon kokonaisarvoa. On kokonaan toinen tarina, mihin viljelijä satonsa myy tai käyttää.

Kaikkien talous- ja verolaskelmien pohjana on oletus, että viljanviljelijäminä myy rehuviljan eläinkasvattajaminälle markkinahintaan. Eläintuotannon välituotepanoksen arvona – tässä tapauksessa esimerkiksi rehuohran – tulee käyttää ohran markkinahintaa. Ongelmana viljelijän kannalta on se, että hän ei näe tätä siirtohintaa suoraan tilillään, vaan ainoastaan nousevana laskennallisena tuotantokustannuksena eläintuotannossa. Jos tämän itselleen viljellyn rehuviljan markkinahintaa ei laskelmissa käytettäisi, olisi eläintuotanto todella kannattavaa ilmaisen rehuviljan takia.

Toinen kritiikin aihe oli se, että sato oli osittain myyty jo vanhaan alhaisempaan sopimushintaan ennen sadonkorjuuta. Sopimusviljelyä käytetään pääasiassa sokerijuurikkaassa, öljykasveissa ja mallasohrassa eli valta osin laskelmieni ulkopuolella olevissa kasveissa. Sopimushinnoissakin voi olla klausuuli suurista hintojen muutoksista.

Jotkut viljelijät saattoivat myydä osan sadostaan heinä- elokuussa edellisen vuoden hinnoilla. Tämä on todella outoa. MTK:n ja Maaseudun tulevaisuuden olisi pitänyt varoittaa moisesta menettelystä viljelijöitä jo heinäkuussa. Silloin tiedettiin, että viljasato tulee olemaan pieni Suomen lisäksi myös Keski- ja Etelä-Euroopassa. Asiantuntijoiden olisi pitänyt tietää, että tämän takia viljan hinta tulee nousemaan. Satoa ei olisi pitänyt myydä ennen lokakuun hintanoteerauksia tai vähintään sitoa myyntihinta tulevaan lokakuun hintaan.

Pienempää kritiikkiä aiheuttivat kuljetusten ja viljan laadun vaikutusten unohtaminen laskelmista. Tämä on totta, mutta näiden vaikutus on pieni.

Tilastokeskuksen blogin ajankohdan jälkeen LUKE ei ole täsmentänyt viljasadon määrää – uusi satoarvio tulee marraskuun loppupuolella –  mutta hinnat ovat nousseet tuosta ajankohdasta viidestä kymmeneen prosenttiin. Tämän vuoden viljasadon arvo on noin 550 miljoonaa euroa, mikä on neljänneksi paras vuosina 2010-2018. Sadon määrä vuonna 2018 on LUKE:n arvion mukaan noin 21 prosenttia pienempi kuin vuonna 2017. Viljan tuottajahinnat ovat nousseet samaan aikaan 50 prosenttia.

Taulukko 1. Viljasadon määrä ja kokonaisarvo vuosina 2010-2018

* Laskettu syyskuun hinnoin
** Laskettu lokakuun hinnoin

Ilkka Lehtinen

Sato Oy aikoi pörssiin reilut kymmenen vuotta sitten. Yritys kaatui viimeistään finanssikriisiin. Nyt Kojamo Oy (VVO-LUMO) aikoo vuorostaan pörssiin viiden miljardin omaisuudellaan. Pääosin Varman, Ilmarisen ja Ay-liikkeen omistama yritys aikoo laittaa lihoiksi pääosin valtion ja vuokralaisten maksamat asunnot. 

Rakennusliike HAKA perusti ammattiyhdistysliikkeen ja osuuskauppaliikkeen tukemana VVO:n vuonna 1969 rakennuttamaan työntekijöilleen edullisia vuokra-asuntoja. Kunnat – Helsinki mukaan lukien – tarjosivat edullisia tontteja ja Aravajärjestelmä antoi tarvittavat pääomat edullisella korolla. Tuolloin vielä VVO kuten SATOkin oli niin sanottu yleishyödyllinen yhteisö, mikä merkitsi verottomuutta yritykselle ja sen myöhemmin omistajilleen maksamille osingoille. Kaikki näytti hyvältä, ihmiset saivat kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja ja työnantajat työntekijänsä. VVO rakensi esimerkiksi Helsingissä Elannon työntekijöille useita satoja vuokra-asuntoja. 

VVO on tehnyt viime vuosina kaikkensa, jotta sen huono maine unohtuisi ja tilalle tulisi mielikuva modernista ja dynaamisesta yrityksestä. Ensin tuli LUMO-kodit ja sitten konsernin nimeksi tuli KOJAMO eli suuri koiraslohi.

Pörssiin listautuminen alkoi tänään 4.6.2018 kello 10.00. Osakkeen hintahaitari on 8,5-10 euroa. Anti päättyy 16.6.2018. Listautumisessa kerätään 150 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Listautumisen tiedotteessa korostetaan Kojamon brändiä ja sen mainetta ja korostetaan, että vuokria ei koroteta listautumisen takia. Muutenkin listautumisessa korostetaan pehmeitä arvoja ja kerrotaan myös mahdollisista riskeistä. Tässä yhteydessä mikään vanha omistajataho ei ole kertonut aikeistaan luopua osakkeistaan tai tehdä lisämerkintöjä. 

On hyvä, että Suomessa on vakavaraisia ja pitkään markkinoilla pysyviä institutionaalisia vuokra-asuntojen omistajia. Sato ja Kojamo omistavat yhdessä noin 62 000 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa. Nämä kaksi yhtiötä yhdessä muiden ammattisijoittajien kanssa omistavat noin kolmanneksen kaikista vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista. Kaksi kolmasosaa kaikista vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista omistavat Matti ja Maija Meikäläiset. Kun kaikki näyttää näin hyvältä, mikä asiassa sitten mättää. 

Kyse on lähinnä siitä, että valta osa Kojamon asunnoista (lue VVO) on rakennettu Valtion rahoitustuella kuntien edullisille tonteille ja asuntojen pääoma on maksettu moneen kertaan vuokrissa. Riittää, kun katsoo, mikä on näiden yritysten oman pääoman tuotto. Lähes ilmaiseksi hankittu asuntokanta tuottaa todella hyvin nykyisillä vuokrilla. Ilmassa on Sammon ryöstön merkkejä. Tiedän, että kaikkia voimassa olevia lakeja on noudatettu, mutta selvästi hyvä veli verkosto on siirtämässä yleishyödyllisyyden varjolla hankittuja omaisuuksia alkuperäisestä kansan hyvästä muutaman hyväksi. KOJAMO:n tulisi mielestäni tässä vaiheessa palauttaa osa vanhoista pääomistaan valtiolle. Summa voitaisiin varmaan laskea tarkkaan, mutta eiköhän reilua olisi palauttaa valtiolle tai asuntorahastolle ainakin yksi miljardi 5 miljardin omaisuudesta korvauksena vanhoista pääoma- ja korkohyödyistä. 

Ilkka Lehtinen 

PS. Suosittelen lämmöllä Kojamon osakkeen ostamista, hyvä sijoitus.

Viime aikoina moni on hieronut silmiään ja korviaan kuunnellessaan uutisia. Paavo Väyrynen on erotettu omasta kansalaispuolueestaan, jonka ainoa jäsen hän tovi sitten oli. Paavo oli kuulemma väärinkäyttänyt huomattavan summan puolueensa tai omia varoja presidentinvaalien yhteydessä. Puolue piti kaksi erillistä virallista kokousta, joissa valittiin molemmissa uusi puoluejohto. Puolin ja toisin uhattiin ylimääräisellä tilintarkastuksella, tutkintapyynnöllä ja rikosilmoituksella. Oikeus on sittemmin jäädyttänyt Paavon  erottamisprosessin puolueesta. Kaikki meni ja menee juuri kuten hyvässä draamassa pitääkin mennä. Ensin tapahtuu rikos, sitten asiaa tutkitaan sopivasti muutamia kuukausia ja lopulta syyllinen selviää ja hyvä saa palkkansa. Kyllä Paavo hyvän käsikirjoituksen ja näyttelemisen taidon osaa.

Kun miettii Väyrysen viime vuosien toimintaa, kaikki vaikuttaa selvältä ja loogiselta. Jo presidentinvaalien yhteydessä Paavo syytti mediaa siitä, että hän ei saa tarpeeksi huomiota. Jos ei saa huomiota pitää tehdä jotain tullakseen huomioiduksi. Pitää provosoida jos haluaa tulla provosoiduksi. Paavo katsoo, että häntä kohdellaan keskustapuolueessa ja julkisuudessa epäreilusti. Toimet Kepusta erottamiseksi ovat epäoikeudenmukaisia ja laittomia. Paavon johtamaa puolueosastoa on vaikea erottaa, vaikka pyydetyt ammattijuristien lausunnot tähän mahdollisuuden antavatkin. Ilman Kepusta erottamista Väyrynen haastaa Sipilän puoluejohtajakisassa. On tuiki epätavallista, että toisen puolueen jäsen on ehdolla toisen puolueen puheenjohtajaksi. Näin voi tapahtua vain Kepussa ja homman voi toteuttaa vain kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen.

Miten tarina sitten etenee. Pienen vedon kera veikkaan sen menevän seuraavasti:

1. Pienen sanaharkan jälkeen Väyrynen tunnustaa tulleensa erotetuksi kansalaispuolueesta, ainakin väliaikaisesti.
2. Tämän jälkeen hän voi kaikkien, myös Sipilän, hyväksynnällä osallistua Kepun puoluejohtokisaan ja saa tapahtumista ylimääräistä näkyvyyttä ja potkua.
3. Kesän puoluekokouksessa Paavo häviää puheenjohtajakisan selvänumeroisesti.
4. Pian Kepun puoluekokouksen jälkeen kansalaispuolueen sisällä päästään ”yllättäen” sopuun Väyrysen asemasta ja hän jatkaa toimintaa puolueen johtotehtävissä.
5. Syksyllä Väyrynen jättää europarlamentin ja palaa eduskuntaan muodostaen oman eduskuntaryhmän kansalaispuolueen nimen alla  ja siirtyy alkiolaiseen oppositioon. Paavo jatkaa elämäänsä entistäkin suurempi pilke silmäkulmassa.

Koko tämän episodin ajan Paavo on vetänyt Kepun, Sipilän ja koko median kölin alta moneen kertaan. Kyllä riittää Keminmaalla naurua kyllikseen.

Ilkka Lehtinen

Olen ollut aina iloinen veronmaksaja. Pohjoismaisessa hyvinvointimallissa koulutus, terveydenhoito, yhteiskunnan rakenteet ym. rahoitetaan veroilla mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Ketään ei jätetä ja heikoimpien puolta pidetään. Hyvätuloiset maksavat yhteisestä hyvästä enemmän kuin pienituloiset. Itse olen aina allekirjoittanut nämä kauniit ja ylevät ajatukset. Periaatteena on myös ollut, että samasta tulosta kaikki maksavat yhtä paljon veroja. Viime vuosina pääomatulojen ja palkkatulojen välistä eroa on yritetty kaventaa, hyvä näin, vaikka suurituloiset maksavat edelleen veroja pienemmillä prosenteilla kuin pelkästään palkkatuloja ansaitsevat keskituloiset. Ilahduttavaa on ollut myös havaita muutamien uusien nuorten yritysjohtajien positiivinen asenne veroihin. Yhteys hyvinvointiin ja yhteiskunnan turvallisuuteen tunnistetaan. Toivottavasti myös eräät vanhat kauppa- ja vuorineuvokset näkisivät saman yhteyden. Aikaisemmin maksetut verot eivät vapauta tämän päivän veronmaksuvelvoitteesta.

Mikä sitten tässä mättää. Itse kuuluin ja kuulun edelleen hyvin tienaavaan väestönosaan. Eläkkeelle jäämisen jälkeen verotus kuitenkin todella yllätti. Viimeisenä työvuotena maksoin palkastani veroa 29,5 prosenttia plus 8,15 prosenttia eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja. Yhteensä verot ja eläkemaksut olivat 37,65 prosenttia. Lisätulojen marginaalivero oli 43 prosenttia.

Ensimmäisenä eläkevuotena veroprosentti työtuloja selvästi pienemmästä eläkkeestä on 32 prosenttia ja lisätuloprosentti 40,5 prosenttia.  Eläke- tai työttömyysvakuutusmaksua eläkkeestä ei sentään oteta. Hallitus kertoi suureen ääneen, että palkkaveroja alennettiin tämän vuoden alussa. Kun eläketuloni laittaa verohallinnon vuoden 2018 verolaskuriin palkkatuloiksi, tulee veroprosentiksi 24,5 ilman eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja. Eläkeläisenä maksan siis 7,5 prosenttiyksikköä – useita tuhansia euroja – enemmän veroja kuin vastaavasta palkkatulosta. Maksan eläkkeestäni raippaveroa, jota selvästi suuremmasta palkkatulosta ei tarvinnut maksaa. Käytännössä maksan edelleen eläke- ja työttömyysvakuutusmaksua saamatta niille koskaan katetta.

Miksi tässä näin kävi? Verottaako hallitus todella tietoisesti eläkkeitä rankemmin kuin palkkatuloja? Jos eläketuloja halutaan verottaa rankemmalla kädellä, laitettakoon niille sitten reilusti jokin selvä lisävero, vaikkapa eläkeläisten ylimääräinen terveysvakuutusvero. Nykyisessä systeemissä yritetään selvästi hämärtää ja peitellä syitä eläkeläisten korkeampaan verotukseen, rehellisyyttä ja avoimuutta kiitos.

Verotuksen pitäisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja tasapuolista. Nykyinen systeemi on epäreilua ja epätasa-arvoista. Maksan edelleen veroni iloisin mielin, mutta toivon, että kaikki tulot laitettaisiin samalle viivalle ja verotus samanlaiseksi, kiitos.

Ilkka Lehtinen

Suomen talous kasvaa nopeammin kuin vuosiin. Kasvusta huolimatta hintarintamalla on hiljaista. Vaikka Euroopan keskuspankin ”setelirahoitus” on edelleen huomattavaa, ei se aiheuta inflaatiopaineita. Tämä on ollut ekonomisteille vaikea paikka, eivätkö vanhat opit enää pädekään? Kiinteistömarkkinat ovat ainoa talouden lohko, joka on ylikuumentunut. Sielläkin hintakehitys on ollut rauhallista, vaikka rakentamisen ja kauppojen lukumäärät ovat olleet huippuluokkaa parin viime vuoden aikana.

Entä miltä hintavuosi 2018 näyttää tavallisen kuluttajan kannalta. Talouden nopeasta kasvusta huolimatta inflaatio on ollut viime vuosina alhainen ja vuosi 2018 ei tuo tähän muutosta. Palkankorotukset ovat liukumineen kahden prosentin tuntumassa ja inflaatio voi pysyä parhaimmillaan yhdessä prosentissa. Palkansaajien ostovoima nousee prosentin verran. Työeläkkeet nousivat vuoden alussa 0,55 prosenttia ja kansaneläkkeet ja siihen sidotut etuudet pysyivät lähes ennallaan. Eläkeläisten, työttömien ja opiskelijoiden reaalinen palkkakehitys menee  pakkasen puolelle. Pitää muistaa, että eläkeläisiä ja työttömiä on 1,8 ja työllisiä 2,4 miljoonaa.

Vuoden 2018 yhden prosentin inflaatiosta neljäsosa syntyy valtion ja kuntien verojen ja tariffien nostoista. Kevyen polttoöljyn litrahinta nousee arvonlisäveroineen vajaa kaksi senttiä ja tupakan ja alkoholin hintojen nousut nostavat inflaatiota 0,22 prosenttiyksikköä. Alkoholiveron nousua kompensoi vahvojen oluiden ja lonkeron hintojen lasku niiden tullessa tavallisten ruokakauppojen valikoimaan. HUS:n sairaalamaksujen ja poliklinikkamaksujen nousu nostaa inflaatiota noin 0,05 prosenttiyksikköä. Inflaatiota hidastavat päivähoitomaksujen ja autoveron muutaman satasen alennus.

Raakaöljyn tynnyrihinta pysynee 65 dollarissa ja euron dollarikurssi 1,2:ssa. Yleisen hintatason vakaana pysymisen takaa tuottavuuden viime vuosia nopeampi nousu. Ainoa hintakehityksen ongelma-alue voi olla palvelut. Kustannusten nousua on vaikea korvata lyhyellä tähtäimellä tuottavuuden nousulla.

Elintarvikkeiden nelisen vuotta jatkunut hintojen lasku päättyy, mutta suurempaa nousuakaan ei ole näkyvissä. Tuonnissa ”Kiinailmiö” jatkuu edelleen, eli ainakaan kulutustavaroiden hinnoissa ei ole odotettavissa nousuja.  Asuntojen hinnoissa pientä nousua on odotettavissa pääkaupunkiseudulla, muualla maassa hinnat pysyvät paikallaan tai laskevat hieman. Asuntotuotanto jatkaa lähes ennätystasolla ensi vuoden. Vilkas asuntotuotanto pitää hinnat ja vuokrat kurissa. Vuokra-asuntojen lisääntyvä tarjonta hidastaa vanhojen asuntojen kysyntää pitäen niiden hinnat kurissa.

Terveydenhoidossa kytee pieni inflaatiopoikanen. Sote siirtää terveydenhoidon kustannusvastuun kunnilta maakunnille. Viime vuosina eräät suuret kunnat, Helsinki ja mukaan lukien HUS, eivät ole nostaneet terveydenhoidon maksujaan STM:n ylätasolle. Soten tullessa voimaan, maakunnat nostavat kaikki maksunsa maksimitasolle. Tästä on hyvänä esimerkkinä HUS:n tariffimuutokset tämän vuoden alussa. Liikenteen palveluissa kilpailu kiristyy ja hinnat ovat ennemminkin laskussa kuin nousussa. Kaiken kaikkiaan Suomalaiset voivat aloittaa vuoden 2018 rauhallisesti myös hintojen osalta.

Rauhallista ja hyvää hintavuotta 2018

Ilkka Lehtinen